maanantai 12. marraskuuta 2012

Vadelmainen ricotta-juustokakku

Tämä juustokakku on koostumukseltaan erittäinen ilmava. Pohjana on perus digestivepohja. Alkuperäisessä ohjeessa ei ollut päällä kiillettä, vaan pelkästään tuoreita vadelmia. Itse suosin aina kiillettä kakkujen päällä, joihin tulee marjoja. Tällöin marjat eivät vetisty niin pahasti, varsinkaan jos käyttää pakastemarjoja, kuten tässä tapauksessa. Lisäsin täytteeseen myös sellainen twistin, että vatkasin valkuaiset ja lisäsin ne lopuksi varovasti täytteen joukkoon. Tästä syystä täyte kohoaa uunissa enemmän ja lässähtää uunista ottamisen jälkeen. Tämä ei minusta haittaa ollenkaan, koska tällöin keskelle syntyy sopiva kuoppa, jonka voi täyttää marjoilla. Ajan myötä pohja kostuu jonkin verran, mutta niin käy juustokakkujen tapauksessa melko usein.

Pohja:
150 g digestive keksejä
50 g voita
Vuoraa halk. 20 cm irtopohjavuoka kauttaaltaan leivinpaperilla. Hienonna digestivet hienoksi jauheeksi ja lisää joukkoon sulatettu voi. Sekoita ainelset huolellisesti keskenään. Painele seos vuoan pohjalle. Anna pohjan kovettua jääkaapissa täyteen valmistuksen ajan. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.

Täyte:
500 g Ricottajuustoa
200 g ranskankermaa
3 keltuaista
1 rkl hunajaa
175 g sokeria
2 tl vaniljasokeria
100 g vadelmia
3 valkuaista
Sekoita Ricotta, ranskankerma, keltuaiset, hunaja, noin 125 g sokerista ja vaniljasokeri tasaiseksi massaksi esim. sähkövatkaimella. Hienonna vadelmat haarukalla hieman pienemmiksi paloiksi ja sekoita täytteen joukkoon. Vatkaa valkuaiset ja 50 g sokeria pehmeäksi vaahdoksi. Kääntele vaahto varovasti täytteeseen. Ei haittaa vaikkaa täytteeseen jää hieman valkoisia raitoja. Kaada täyte vuokaan. Jätä kuitenkin kohoamisvaraa noin 2 cm. Jos täytettä jää yli niin se maistuu hyvältä myös paistamattomana:). Paista noin 1 tunti tai kunnes täyte tuntuu jämäkältä, mutta keskeltä kuitenkin hieman höllyvältä. Anna jäähtyä

Päällinen:
Vadelmia
1/2 dl hyytelösokeria
1 dl vettä
Asettele vadelmat täytteen päälle haluamallasi tavalla. Valmista kiille pakkauksen ohjeen mukaan. Lusikoi kiilletä vadelmien päälle. Laita kylmään vetäytymään.

4 kommenttia:

  1. Oi miten herkullisen näköistä! Pitääpä kokeilla joskus! :-)

    VastaaPoista
  2. Mmm,ihanan näköistä,pitääkin testata tässä jokupäivä :) linkkasit sut blogiini :)

    VastaaPoista
  3. Tosi kaunis kakku. Vadelmajuustokakku on suosikkini. Ihanan näköistä!:)

    VastaaPoista
  4. Oih nam.. tää näyttää niiiin hyvältä! :-)

    VastaaPoista