tiistai 29. heinäkuuta 2008

Chocolate Chip Cookie Pie


Ohje jälleen napattu amerikkalaisesta leivontablogista. Ohjeessa oli kaupan piirakkataikinaa, mutta minä tekaisin oman suosikkimurotaikinani pohjaksi. Täyte maistuu, niin kuin ehkä nimestäkin saattaa päätellä, suklaacookiestaikinalle. Oikein hyvä ja amerikkalaisen makuinen ohje. Tosi hyvää vaikkapa jätskin kanssa nautittuna.

Murotaikinapohja:
200 g voita
1 ¼ dl (100 g) sokeria 
1 muna
4 ½ dl (300 g) vehnäjauhoja

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää muna vatkaten joukkoon. Kääntele vehnäjauhot varovasti taikinaan, älä vaivaa!. Laita taikina kelmuun ja jääkaappiin vetäytymään. Painele taikina irtopohjavuoan (halk.24cm) pohjalle ja reunoille. Taikinan voi myös kaulita. (Kaikkea taikinaa ei tarvitse käyttää, lopusta voi paistaa keksejä.)


Täyte:
2 munaa
1 ¼ dl vehnäjauhoja
1 ¼ dl sokeria
1 ¼ dl fariinisokeria tai muuta tummaa sokeria, esim muscovadosokeria
170 g voita, pehmennettynä
170 g suklaarouhetta
2 ½ dl (125 g) pekaanipähkinöitä, rouhittuna

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Vaahdota munat kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita munavaahdon joukkoon jauhot, sokeri, fariinisokeri ja voi. Kääntele joukkoon suklaa ja pekaanipähkinät. Kaada seos paistamattoman pohjan päälle. Paista noin 40 minuuttia uunin alatasossa.

lauantai 26. heinäkuuta 2008

Minttujäätelö-leivokset



Jäätelöleivonnaisten sarja jatkuu ja jatkuu ja aina vaan jatkuu. Tällä kertaa leivoksia. Pohjan ainekset heitin omasta päästä. Ajattelin tehdä taikinan, joka on koostumukseltaan hieman keksitaikinaa löysempija pehmeämpi. Välissä sitten on minttujäätelöä, joka on yksi mun lemppareista. Päälle on sitten vielä laitettu ohut suklaakuorrutus ja wiener-nougat crush pussin jämätkin ovat päässeet mukaan.

Minttujäätelö-leivokset
Pohja:
150 g voita
1 dl sokeria
1 muna
¾ dl kevytkermaa, ruokakermaa, yms.
2 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää muna vatkaten joukkoon. Vatkaa mukaan myös kerma. Kääntele taikinan joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Levitä taikina lastalla leivinpaperilla vuoratulle uunipellille tasaiseksi levyksi. Paista 200 asteessa, kunnes taikina on saanut aavistuksen väriä. Anna taikinan jäähtyä. Leikkaa taikinalevy puoliksi. Laita tarvittaessa jääkaappiin tai pakkaseen jos taikina tuntuu murenevan käsiin.

Täyte:
1 litra minttujäätelöä
Leikkaa jäätelöstä 1cm-2cm paksuisia siivuja, jotka asettelet toiselle pohjalevylle. Kun koko levy on päällystetty jäätelösiivuilla, aseta päälle toinen taikinalevy. Laita pakkaseen odottamaan kuorrutuksen tekoa.

Kuorrutus:
200 g maitosuklaata
1 rkl auringonkukkaöljyä
Sulata suklaa mikrossa ja kääntele joukkoon öljy. Levitä tasaisesti leivoslevyn päälle ja ripottele pinnalle esim. wiener-nougat crushia. Laita pakkaseen kovettumaan. Leikkaa kovettuneesta leivoslevystä halutun kokoisia palasia.

tiistai 1. heinäkuuta 2008

Mantelibiscotti



Biscoteissa on se periaate, että ensin pellille laitetaan kasa taikinaa, joka paistetaan. Sitten taikinapötköstä leikataan halutun vahvuisia siipaleita, jotka kuivatetaan uunissa rapsakoiksi. Aika neutraalin makuisia keksejä, varsinkin ilman suklaakuorrutetta. Näihinhän tulee suhteessa enemmän munia, kuin tavallisiin pikkuleipiin.

Mantelibiscotti
165 g voita
175 g (2 dl) sokeria
3 munaa
vanilja-aromia
375 g (5 ¾ dl) vehnäjauhoja
ripaus suolaa
1 tl leivinjauhetta
100 manteleita, karkeana rouheena
Vaahdota voi ja sokeria, lisää munat joukkoon yksitellen koko ajan vatkaten. Lisää vanilja-aromi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja kääntele varovasti voivaahtoon manteleiden kanssa. Jaa taikina kahteen osaan ja taputtele pellille (jauhoja apuna käyttäen) kaksi noin 7 cm leveää ja 30 cm pitkää taikinatankoa. Paista 165 asteessa noin 25 – 30 minuuttia. Ota pois uunista, anna jäähtyä hetki ja leikkaa taikinasta ohuita noin 1 cm siivuja. Laita siivut takaisin pellille ja paista noin 5 minuuttia. Ota pois uunista ja käännä siivut toisinpäin. Paista jälleen 5 minuuttia tai kunnes keksit ovat saaneet hieman väriä. Ota pois uunista ja anna jäähtyä.

Kuorrutus:
200 g suklaata
1 rkl auringonkukkaöljyä
Sulata suklaa mikrossa ja sekoita joukkoon auringonkukkaöljy. Dippaa biscottien toinen pää suklaaseen. Anna kovettua kylmässä.

torstai 19. kesäkuuta 2008

Sigridin porkkanakakku



Mahtavan muhevaa porkkanakakkua/leivoksia. Kerrankin ohje, johon tulee mielestäni tarpeeksi kuorrutetta. Joidenkin mielestä voi tulla jopa liikaa, muttei minun. Kuorrutteen maun kruunaa vielä pekaanipähkinät. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen ohje.


Pohja:
4 ¾ dl sokeria
2 ½ dl auringonkukkaöljyä
4 munaa
330 g (5 dl) vehnäjauhoja
½ tl suolaa
1 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
5 dl porkkanaraastetta

Sekoita sokeri, öljy ja munat sähkövatkaimella sekaisin. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi taikinan joukkoon. Kääntele lopuksi porkkanaraaste taikinaan. Kaada taikina rasvatulle ja jauhotetulle uunipannulle (koko noin 23 cm*33cm). Paista 175 asteessa, kunnes taikina on keskeltäkin kypsää. Jäähdytä ennen kuorruttamista.

Kuorrute:
115 g voita, pehmennettynä
200 g maustamatonta tuorejuustoa
450 g tomusokeria
2 ½ dl (125  g) pekaanipähkinöitä rouhittuna
vanilja-aromia

Sekoita kaikki ainekset paitsi pähkinät, kulhossa tasaiseksi seokseksi. Kääntele joukkoon pähkinät. Levitä kuorrutus jäähtyneen pohjan päälle. Leikkaa paloiksi ja nauti.

http://thepioneerwoman.com/cooking/2008/03/sigrids-carrot-cake-perfect-for-easter/

sunnuntai 27. huhtikuuta 2008

Rugalach bars


Tämmöisen ohjeen bongasin tällä kertaa, noilta jenkkiläisiltä leivontasivuilta. Mukavaa vaihtelua suomalaisille ohjeille. Näissä tuo taikinaosuus muistuttaa melko paljon voitaikinaa. Täytteessä yhdistyy aprikoosin hedelmäisyys ja suklaan makeus. Hyviä ovat ja kuten sanottua hieman erillaisia.

Taikinakuori:
160 g kylmää voita, pieninä kuutioina
200 g maustamatonta tuorejuustoa
270 g vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
Mittaa voi ja tuorejuusto kulhoon. Vatkaa sähkövatkaimella kunnes seos tuntuu yhtenäseltä. Lisää joukkoon vehnäjauhot, joihin on sekoitettu suola. Vatkaa matalalla teholla, kunnes jauhot ovat sekoittuneet ja seos on murumaista. Vaivaa taikinaa varovasti kädellä, jotta muodostuu yhtenäinen taikinapallo. Laita jääkaappiin kovettumaan tunniksi. Vuoraa uunipannu leivinpaperilla. Jaa taikina kahteen osaan ja kauli molemmat palat levyiksi. Laita toinen levy vuokaan niin, että taikina nousee hieman reunoille. Laita jääkaappiin taäytteen teon ajaksi.

Suklaatäyte:
110 g saksanpähkinöitä tai pekaanipähkinöitä
170 g tummaa suklaata
100 g sokeria
1 1/2 tl kanelia
150 g kuivattuja aprikooseja
appelsiinin kuori raastettuna
60 g vaaleaa siirappia
42 g voisulaa
Paahda saksanpähkinät 180 asteisessa uunissa, noin 8 minuuttia. Rouhi ne sen jälkeen veitsellä tai murusta käsin. Rouhi suklaa hienoksi rouheeksi monitoimikoneella. Pilko aprikoosit pieniki paloiksi veitsellä. Sekoita kaikki täytteen ainekset kulhossa ja levitä uunipannulle, pohjan päälle. Aseta toinen takina levyistä kanneksi ja nipistä taikinan reunat kiinni sormin.

Voiteluun:
1 keltuainen
1 rkl vettä

Päälle: 
40 g sokeria
Voitele taikinakuori keltuais-vesiseoksella ja ripottele pinnalle sokeria. Paista 175 asteisessa uunissa, kunnes pinta on kullanruskea. Leikkaa neliöiksi ja säilytä viileässä. (Stewart, Martha. Holiday Cookies Magazine. December 2001 Issue.)

sunnuntai 27. tammikuuta 2008

Dallaspullat


Tänään leivoin pitkästä aikaa oikeaa pullaa. Ajattelin tehdä Dallaspullia, kun en ollut ennen niitä tehnyt tai maistanut.

Dallaspullat

Perinteinen pullataikina

5 dl maitoa
50 g hiivaa
1 tl suolaa
2 dl sokeria
1 tl kardemummaa
1 muna
15 dl (975 g) vehnäjauhoja
150 g voita

Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon ja lisää sokeri, suola ja kardemumma sekä muna. Alusta taikina käsin ja lisää joukkoon hiljalleen jauhoja sekä lopuksi pehmeä voi. Anna taikinan nousta lämpimässä puolesta tunnista tuntiin.

Täyte:
150 g maitorahkaa
150 g voita
1,5 dl sokeria
0,5 dl vaniljakreemijauhetta

Valmista täyte sekoittamalla huoneenlämpöiset ainekset keskenään tasaiseksi seokseksi. Kauli taikina suorakaidelevyksi (tai useammaksi, niin on helponmi käsitellä) ja levitä täyte sen päälle. Kääri rullalle ja leikkaa siivuiksi. Voitele pullat munalla ennen paistamista. Paista uunissa noin 15-20 minuuttia noin 200 asteessa.

torstai 17. tammikuuta 2008

Sacher-leivokset




Näiden ohje on joskus ollu Yhteishyvä lehdessä. Suklaapohja, välissä marmeladia ja päällä suklaakuorrutetta.

maanantai 14. tammikuuta 2008

Pätkismoussekakku





Pätkismoussekakku





Pohja:



300 g Domino-keksejä



75 g voisulaa



Jauha keksit ja sekoita joukkoon voisula. Painele seos
irtopohjaisen halk. 24 vuoan pohjalle ja reunoille.





Täyte:



5 liivatelehteä



2,5 dl Flora vispiä



200 g
appelsiinituorejuustoa



3 keltuaista



130 g valkosuklaata



280 g pätkiksiä



3 valkuaista



1 dl sokeria



Jauha pätkikset monitoimikoneella. Laita liivatteet kylmään
veteen likoamaan. Vaahdota Flora vispi. Vaahdota valkuaiset ja sokeri kovaksi
vaahdoksi. Sekoita tuorejuusto, keltuaiset ja sulatettu valkosuklaa tasaiseksi
seokseksi. Kääntele joukkoon Flora vispi ja pätkikset. Liuota liivatteet
kuumaan veteen ja anna jäähtyä hieman. Sekoita liivateseos ohuena nauhana
täytteeseen, kääntele lopuksi joukkoon vatkatut munanvalkuaiset. Kaada
keksipohjan päälle ja anna hyytyä kylmässä.





torstai 10. tammikuuta 2008

Marsipaanileivokset






Marsipaanileivokset





Pohja:



3 munaa



2 ½ muscovadosokeria



3 dl vehnäjauhoja



1 dl perunajauhoja



3 rkl kaakaojauhetta



2 tl leivinjauhetta



150 g voita



1 dl kermaa



1. Vaahdota munat ja sokeri. Sulata rasva kerman kanssa
kattilassa ja anna jäähtyä. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita ne
vuorotellen taikinaan rasva seoksen kanssa. Kaada pellille ja paista 200
asteessa.





Täyte:



200 g suolatonta
voita



3 dl tomusokeria



1 dl kermaa



3 keltuaista





 
marmeladia





Vaahdota voi ja sokeri. Vatkaa joukkoon kermaa pienissä
erissä. Vatkaa joukkoon lopuksi keltuaiset yksitellen.



Leikkaa kakkulevystä sopivia paloja ja laita kahden palan
väliin marmeladia ja voikreemiä. Sivele leivoksen pintaan vielä kreemikerros ja
päällystä marsipaanilla.

Päälle:



marsipaania





tiistai 1. tammikuuta 2008

Kookosruudut




Tässä on hyvän aikaa sitten tehtyjä kookosruutuja. Oiskohan ollu joskus alkusyksystä kun näitä tein. Ei oo tullu vaan laitettua esille. Hyviä oli.