tiistai 12. elokuuta 2008

Mustikkapiirakka


Tämmöisen piirakan tein pakastemustikoista. Tavoitteena oli apinoida Fazerin mustikkapiirakkaa, ei ihan saman makuista, vaikka pohjan koostumus muistuttikin esikuvaansa. Siinä kaupan mustikkapiirakassa taitaa olla jotain voiröhnää mustikoiden päällä. Tässä sen sijaan rahkaa, tuorejuustoa ja munaa. Tosi hyviä, vaikka itse sanonkin. Sokeria voi laittaa oman maun mukaan. Minä laitoin melko runsaasti, makian ystävä kun olen. 

Mustikkapiirakka

Pohja
200 g voita
1 ½ dl sokeria
2 munaa
2 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
Vaahdota voi ja sokeri, lisää munat yksikerrallaan, koko ajan vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja kääntele varovasti taikinan joukkoon. Levitä taikina tasaisesti uunipannulle, joka on vuorattu leivinpaperilla. Paista 175 asteessa, kunnes pohja on sen verran kiinteää, ettei mustikat uppoa sen sisään.

Täyte I
200 g pakastemustikoita
1 tl perunajauhoja
½ dl -1 dl tomusokeria
Sekoita perunajauhot ja tomusokeri kohmeisten mustikoiden joukkoon. Ripottele mustikat tasaiseti esipaistetun pohjan päälle

Täyte II
150 Rainbow vaniljarahkaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl-1 ½ dl sokeria
2 munaa
Sekoita kaikki ainekset kulhossa sähkövatkaimella tasaiseksi seokseksi. Kaada mustikoiden päälle ja heiluta vuokaa varovasti, jotta täytee leviää jokapuolelle. Paista 175 asteessa, kunnes täyte on saanut aavistuksen väriä ja tuntuu kiinteältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti