torstai 31. joulukuuta 2009

Sacherit




Näitä herkkuleivoksia nautitaan meillä perinteisesti uutena vuotena. Ohje otettu aikanaan Yhteishyvän Ruoka-lehtisestä. Todella täyteläisen, suklaisen ja pehmoisen makuisia.


Sacherit



 



Pohja:



150 g voita



150 g tummaa suklaata



 



5 keltuaista



1 dl sokeria



 



5 valkuaista



½ dl sokeria



 



1 ½ dl vehnäjauhoja



½ dl perunajauhoja



2 tl leivinjauhetta



1 tl vaniljasokeria



Sulata voi ja suklaa kattilassa miedolla lämmöllä koko ajan
sekoittaen ja anna jäähtyä.



Vaahdota ketuaiset ja sokeri.



Kaada suklaaseos keltuaisvaahdon joukkoon, koko ajan
vatkaten.



Vaahdota valkuaiset ja sokeri.



Sekoita kuivat aineet keskenään.



Kääntele suklaaseoksen joukkoon vuorotellen valkuaisvaahtoa
ja kuivia aineita(siivilän läpi).



Kaada taikina leivinpaperilla viuoratulle uunipellille ja
paista 175 asteessa noin 15-20 minuuttia.



Kumoa jäähtynyt kakkulevy.



Leikkaa kakkulevy kahtia.



 



Väliin:



esim.
aprikoosimarmeladia



Levitä marmeladia toisen kakkulevyn pinnalle ja nosta toinen
kakkulevy marmeladikerroksen päälle.



Leikkaa sopivan kokoisiksi palasiksi.



 



Kuorrutus:



noin. ½ dl vahvaa
kahvia



2 dl tomusokeria



200 g tummaa suklaata



Laita kaikki ainekset kattilaan ja kuumenna miedolla
lämmöllä koko ajan sekoittaen.



Jos seos tuntuu liian paksulta, lisää kahvia.



Kuorruta leivokset kauttaaltaan suklaalla ja ripottele
pinnalle Wiener Nougat crushia tai strösseleitä.



Säilytä kylmässä.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti