perjantai 26. lokakuuta 2012

Porkkanakakku

 
Pitkästä aikaa tuli kokeiltua uutta porkkanakakkureseptiä ja vieläpä varsin onnistuneesti. Pitkään olin luullut, että Sigridin porkkanakakkua parempaa ei olekaan, mutta tämän jälkeen täytyy miettiä rankingia uudestaa. Pohja on todella mehukas ja paranee saatuaan maustua päivän jääkaapissa. Kuorrutus on raikas ja tasapainottaa mukavasti pohjan makeutta. Muskottipähkinän jätin pois ja kuorruteeseen käytin vain puolikkaan sitruunan mehun, joka mielestäni oli aivan riittävä määrä. Jos mehua olisi laittanut enemmän, niin koostumus olisi muuttunut liian juoksevasti. Kannattaa myös ottaa huomioon sitruunan koko. Oma sitruunani oli melko pieni. Vuokana käytin halk. 24 cm irtopohjavuokaa, jonka pohjan ja reunat vuorasin leivinpaperilla. Ohje on peräisin Maria Öhrnin samaisesta Pehmeät suklaakakut kirjasta, kuin alla oleva suklaavaahtotorttukin.
 

3 kommenttia:

  1. Tuo rahkakuorrute kuulostaa jännältä. Pitääkin joskus kokeilla, en ole sellaista aiemmin laittanut porkkanakakun päälle.

    VastaaPoista
  2. Tita
    Kannattaa kokeilla. Rahkakuorrutus oli minullekin positiivinen yllätys.

    VastaaPoista
  3. Näyttääpä ihanan raikkaalta ja herkulliselta. Itse en ole ikinä oikein pitänyt sulatejuustoisista kuorrutteista joten tämä voisi olla hyvä vaihtoehto. Itseasiassa vain kerran olen saanut omasta mielestäni oikeasti sika hyvää porkkanakakkua. Leiponut en ole sitä laisinkaan :/, tätä voisi kyllä kokeilla :).

    VastaaPoista