torstai 1. toukokuuta 2014

Sitruunapiirakka

 

Käytin hyväksi havaitsemaani mantelista murotaikinaa pohjana myös Sitruunapiirakassa. Ohje on erittäin helppo ja nopeatekoinen, varsinkin jos murotaikinan on valmistanut edellisenä päivänä. Idea reseptiin lähti siitä, että minulla oli jääkaapissa pari ylimääräistä sitruuna, jotka oli saatava nopeasti hyötykäyttöön. Olen pitkään aikonut tehdä myös key lime pieta, joten ajattelin, että sovellan siitä sitruunaisen version. Halusin piirakasta mahdollisimman yksinkertaisen, joten jätin marenkikuorrutteen pois. Olin tyytyväinen lopputulokseen, vaikka piirakan reunat jäivätkin turhan korkeiksi. Makea kondensoitu maito ja happamat sitruunat on erittäin toimiva yhdistelmä.

Sitruunapiirakka

Mantelinen murotaikina:
125 g voita
2,5 dl (160g) vehnäjauhoja
1 dl (50 g) mantelijauhetta
2 rkl (18 g) tomusokeria
1 keltuainen
Sekoita keskenään kuivat aineet isossa kulhossa. Nypi kuutioitu kylmä voi ja kuivat aineet murumaiseksi seokseksi. Lisää joukkoon keltuiainen ja sekoita tasaiseksi taikinaksi, älä kuitenkaan vaivaa liikaa, jottei taikinaan muodostu sitkoa. Anna taikinan vetäytyi jääkaapissa kelmuun käärittynä vähintään 45 minuuttia tai seuraavaan päivään. Ota taikina huoneenlämpöön 30 minuuttia ennen kuin alat työstää sitä. Kauli taikina noin 4 mm paksuiseksi ympyräksi. Painele kaulittu taikina halk. 20 cm irtopohja- tai piirakkavuokaan. Jos taikina ei asettunut vuokaan tasaisesti, niin paikkaa vajaat kohdat ylijääneellä taikinalla. Viillä lopuksi varovasti (ettei vuoan pinnoite vaurioidu) veitsellä taikinasta ylimääräinen osa pois. Pistele pohja haarukalla ja laita jääkaappiin vähintään 30 minuutiksi.Laita folioa taikinan päälle, jotta se säilyttää muotonsa paistettaessa. Paista 200 asteessa, alatasossa noin 30 minuuttia ja ota sen jälkeen folio pois taikinan päältä

Täyte:
2 sitruunaa
1 prk (397 g) kondensoitua maitoa
2 munaa
Raasta pestyistä sitruunoista kuori. Purista sitruunoista mehu (1 3/4 dl). Sekoita kaikki ainekset keskenään ja kaada esipaistetun murotaikinapohjan päälle. Paista 175 asteessa, alatasossa noin 30 - 45 minuuttia, kunnes täyte on sopivasti hyytynyt keskeltä.

,

1 kommentti:

  1. Aivan ihanan näköistä herkkua! Menee kyllä kokeiluun seuraavaksi :)

    VastaaPoista