keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Puolukka-mascarponepiirakka



Pohja:
125 g voita
1/2 dl (45 g) sokeria
1 keltuainen
3 1/2 dl (230 g) vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää keltuainen samalla vatkaten. Sekoita joukkoon kuivat aineet siivilän läpi. Työstä taikina yhtenäiseksi palloksi käsin. Painele taikina halk. 22,5 cm piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Pohjan voi myös kaulita ohueksi levyksi ja se on ehkä vaivattomampi ja parempi tapa. Laita jääkaappiin noin 30 minuutiksi. Pistele pohjaan haarukalla reikiä ja vuoraa pohja foliolla. Esipaista 200 asteisen uunin alatasossa 10 minuuttia.

Täyte:
250 g mascarponea
1 valkuainen
1 kananmuna
3/4 dl (65 g) sokeria 
1 tl vaniljasokeria
1 rkl kermaa

3 1/2 dl puolukoita

Valmista täyte pohjan paistamisen aikana. Sekoita mascarpone, valkuainen, kananmuna, sokeri, vaniljasokeri ja kerma keskenään tasaiseksi seokseksi. Ripottele puolukat esipaistetun taikinapohjan päälle ja kaada mascarponetäyte puolukoiden päälle ja tasoita pinta nuolijalla. Paista 200 asteessa alatasossa noin 25 minuuttia.

Taikina paineltuna vuoan pohjalle ja reunoille
Folio laitettu taikinan pinnalle, jotta reunat ei leviä esipaiston aikana
Puolukat levitetty esipaistetun pohjan pinnalle
Mascarponetäyte levitettynä puolukoiden päälle
Valmis piirakka


4 kommenttia:

  1. Täähän näyttääkin hyvältä. Mul ois paljo puolukoita pakkasessa. Ne kuluu sieltä tosi hitaasti. Kokeiluun menee. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla. Mascarpone toimii hyvin happaman puolukan kanssa:)

      Poista
  2. Mmm, puolukat ja Mascarpone käyvät ihanasti yhteen tosiaan. Hyvältä näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mascarpone toimii melkein minkä tahansa kanssa :)

      Poista