perjantai 29. toukokuuta 2015

Sigridin porkkanakakku

 
Jälleen kerran yksi versio Sigridin porkkanakakusta. Ohje vaan on niin hyvä, että sillä tulee lähes aina tehtyä, kun porkkanakakkua tekee mieli. Tämä on hieman siis versioitu malli, lähinnä kuorrutusta on muokattu. Täytyy sanoa, että kuorrutteen päälle tulevat suolatut ja paahdetut pistaasipähkinät sopivat kuin nenä päähän.

Pohja:
2 dl (175 g) sokeria
1 dl (90 g) auringonkukka tai rapsiöljyä
2 kananmunaa
2 dl porkkanaraastetta (raastimen pienimmällä terällä raastettua)
1/2 tl ruokasoodaa
1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl kanelia
1 dl (40 g) mantelijauhetta
2 dl (130 g) vehnäjauhoja

Kuorrutus:
60 g voita
1 1/2 dl (90 g) tomusokeria
100 g maustamatonta tuorejuustoa
 suolattuja ja paahdettuja pistaasi pähkinöitä

Valmista pohja
Voitele ja jauhota halk. 22 cm kakkuvuoka. Sekoita kosteat aineet keskenään tasaiseksi seokseksi. Kääntele joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet joukkoon (siivilän läpi). Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa, alatasossa 25-30 minuuttia. Anna jäähtyä ennen kuorruttamista.

Valmista kuorrutus
Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja tomusokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon huoneenlämpöinen tuorejuusto. Levitä kuorrutus kakun pinnalle ja koristele rouhituilla pistaasipähkinöillä.

2 kommenttia:

  1. Porkkanakakkuun ei ikinä kyllästy, on se niin hyvää :) Pistaasit tuo kivasti väriä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei niin :) Olen jostain syystä löytänyt nyt vasta pistaasit. Sopivat kyllä moneen paikkaan.

      Poista