keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Nopeat rahkamunkit


Vappu lähestyy kovaa vauhtia ja hoppu tuli taas tänäkin vuonna vappuleivonnaisten kanssa. Nopeat rahkamunkit on erinomainen vaihtoehto kiireisellekin leipojalle. Kyllä mulla olis oikeasti hyvin tällä viikolla aikaa ennen iltavuoroa leipoa, mutta kun se on vaan niin kivaa nukkua pitkään, kun kerran saa. :D Vielä olisi suunnitelmissa leipoa ainakin tippaleipiä ja donitseja ennen vappua. Ainoa ongelma näin bloggaajan näkökulmasta on, että vappuleivonnaisista postaaminen alkaa olla kohta jo myöhäistä.

Tämän tyyppisiä pikamunkkeja olen tehnyt viimeksi koulussa kotitaloustunnilla. En muistanut, miten hyvä lopputulos syntyy ilman taikinan kohotteluakin. Nykyään kaikki tuntuu tekevän uppopaistettavat leivonnaiset uunissa, mutta kyllähän se rasvassa paistaminen tuo vaan oman herkullisen makunsa ja kalorinsa. ;) Taikinaan tuleva appelsiini ja rahka toivat mukavasti raikkautta munkkeihin, joten sitä lisäystä ei kannata jättää tekemättä. Jauhoja sai munkkeja muotoillessa käyttää ihan huolella, sillä taikina oli tooodella löysää. Pehmeä koostumus oli juuri tuon löysän taikinan aikaansaannosta, joten ei kannata ihan heti menettää hermoja, jos taikinaa vähän takertuu sormiin ;)

Ohje on otettu maku.fi -sivuilta. Jonkin verran sovelsin tekotavavan kanssa, koska itselläni tuppaa epäonnistumaan, jos sekoitan vain kaikki ainekset kerralla sekaisin. Erityisen hyvä olen mokaamaan lättytaikinan kanssa XD

Nopeat rahkamunkit:
1 kananmuna
1 dl (90 g) sokeria
1 tl vaniljasokeria
1/4 tl suolaa
50 g voita
2 1/2 dl (160 g) vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
250 g maitorahkaa
1 pienen appelsiinin raastettu kuori
2 rkl appelsiinin mehua

Paistamiseen:
1 l rypsiöljyä

Kuorruttamiseen:
sokeria
 
Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään. Sekoita kananmuna, sokerit ja suola keskenään. Sulata voi ja lisää se muna-sokeriseoksen joukkoon. Kääntele mukaan vuorotellen keskenään sekoitettuja kuivia aineita siivilän läpi ja maitorahkaa. Lisää lopuksi appelsiinin kuoriraaste ja appelsiinin mehu. Pyörittele taikinasta runsaasti jauhoja apuna käyttäen pieniä palloja.

Paista 170-180 asteisessa oljyssä kerran kääntäen, kunnes munkit ovat kullanruskeita. Laita munkit hetkeksi talouspaperin päälle, jotta ylimääräinen rasva imeytyy pois. Pyörittele munkit sokerissa.


4 kommenttia:

  1. Nam!
    Meillä paistetaan munkit vasta vappuna. Siihen asti ihastelen muiden herkullisia kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bloggauksen etu on, että näitä sesonkiherkkuja saa tehdä ja syödä hyvissä ajoin etukäteen :)

      Poista
  2. Rahka taikinassa kuulostaa kyllä hyvältä.. Meillä leipastaan huomenna munkit kun vappuna ei ehdi.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on leivonnantäyteinen vappu aina, kun itsellä on aattona synttärit. Monesti jää munkit siitä syystä leipomatta.

      Poista