torstai 19. toukokuuta 2016

Prinsessa-mansikkamuffinssit


Mulla on aina ollut sellainen ennakkokäsitys, että mansikka ei sovi paistettaviin leivonnaisiin. Työkaverilleni tekemät synttärimuffinssit osoittivat kuitenkin tuon luulon vääräksi. Nämä olivat nimittäin erittäin hyviä ja taikinaan tuleva mansikkasose toi mukavasti raikkautta kokonaisuuteen.

Näiden leivonnaisten vuoksi jouduin myös poikkeamaan siitä periaatteesta, että Bauerinjaska ei piperrä. Ja kyllä muuten pipertää! Tarvittaessa montakin tuntia vapisevin sormin vappupäivänä. No okei, ei ollut vapisevat sormet, mutta monta kertaa jouduin tekemään uudestaan, koska jälki muuttui koko ajan paremmaksi ja paremmaksi, eikä niitä ekoja näin ollen kehdannut käyttää. Sain jopa jonkinlaisen innostuksen koristedein tekoon, kun oli niin palkitsevaa huomata, miten siinä touhussa kehittyi noinkin lyhyessä ajassa. Alkuperäisessä ohjeessa koristeet oli tehty sokerimassasta, mutta minä päätin tehdä ne marsipaanista, koska sen maku on mielestäni parempi ja sitä sattui löytymään valmiina kaapistani.

Kovan pähkäilyn jälkeen ohjeen mansikkaprinsessoihin työkaverini Terhi löysi Kinuskikissan blogista

Taikina: (16 kpl)
150 g voita
1 ¾ dl (155 g) sokeria
2 munaa
3 ½ dl (230 g) vehnäjauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta
1 ½ tl kardemummaa
2 tl vaniljasokeria
1 dl kookoshiutaleita
3 dl mansikkasosetta (tuoreista tai pakastemansikoista)

Kuorrute:
3 dl (180 g) mansikkatomusokeria
reilu 1 rkl vettä

Koristelu:
marsipaania
kookoshiutaleita
valkosuklaata
Wiener nougat crushia


Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen vatkaten. Sekoita jauhot, leivinjauhe, kardemumma, vaniljasokeri ja kookoshiutaleet keskenään. Soseuta mansikat. Lisää kuivat aineet taikinaan vuorotellen mansikkasoseen kanssa.
Lusikoi taikina muffinssivuokiin. Paista 225 asteessa 12-15 minuuttia. Anna muffinssien jäähtyä.

Sekoita tomusokeri ja vesi keskenään. Levitä lusikalla muffinssien päälle. Koristele marsipaanikruunuilla, kookoshiutaleilla, sulatetulla valkosuklaalla ja Wiener nougat crushilla.



 

16 kommenttia:

  1. Wautsiwau mitä olet saanut aikaiseksi!! Itse olen sellainen "tahmatassu" että inhoan askartelua, niin paperilla kuin sokerimassalla/marsipaanilla. Tykkään kyllä ihailla toisten tekeleitä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tunnustaudun tässä asiassa tahmatassuksi, mutta kyllä se tahmatassukin voi saada kohtuullisen nätin lopputuloksen aikaan, kun oikein yrittää!

      Poista
  2. Mulla on muuten sama käsitys mansikasta leivonnaisissa.. :) Piperrys on joskus ihan kivaakin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy vaan rohkeaammin kokeilla niiden käyttöä, kun kotimaiset on mansikat on vaan ihan parhaita :) Kyllähän se pieni piperryskärpänen taisi minuunkin näiden myötä iskeä. Siinä hermot lepää (ja joskus menee), kun saa tehdä oikein pikkutarkkaa työtä :)

      Poista
  3. Ja pipertääkin komeesti! Upeita muffinseja!
    Sama juttu... en millään "osaa" käyttää varsinkaan pakastemansikkaa leivonnaisissa... Mikähän siinä on... joskus olen kesällä tehnyt tuoreista mansikoista ja pakastemustikoista mamman marjapiirakkaa ja se oli muuten hyvää, kokeile!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Kirsi! :) Minäkin olen käyttänyt ainoastaan tuoreita mansikoita leivonnaisissa esim. täytekakuissa, kääretortuissa, brita-tortuissa... Mistähän se johtuukin, että sitä kuvittelee, että esim. paistettuun marjapiirakkaan ei mansikat passais. Täytyy ehdottomasti kokeilla jossain välissä. :)

      Poista
  4. Tosi hienoja, saisipa maistaa! :P
    T: Serkusten suklaaunelma

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos! Nämä kyllä yllätti maullaan minut positiivisesti. Täytyy leipoa ihan itsellekin jossain vaiheessa :)

      Poista
  6. Siis voi söpöys! Miten ihania! <3 :) ja varmasti yhtä herkullisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätin kyllä itsenikin näiden kanssa. Luulin ettei tulis mitään, mutta lopulta näistä tuli melko nättejä, eikä maussakaan ollut valittamista :)

      Poista
  7. Eikä miten söpöjä nää on! Noi pienet kruunut on aivan ihania näissä eli kannatti näköjään näpertää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aluksi nuo kruunut oli paljon isompia, mutta niitä tehdessä ajattelin, että näiden pitää olla sen kokoisia, että ne pystyy syömään. Sitten niistä tuli lopulta noin pieniä :)

      Poista