maanantai 1. joulukuuta 2008

Masariinit




Open cafesta löysin näiden herkullisten masariinien ohjeen, eli kiitokset sinne suuntaan. Helppoja ja nopeita valmistaa. Mantelimassa antaa mukavan säväyksen täytteeseen.


Masariinit



 



Murotaikina



200 g voita



1 dl sokeria



1 muna



3,5 dl vehnäjauhoja



1/2 tl leivijauhetta



 



Täyte



200 g mantelimassaa



100 g voita



3 munaa



1,5 rkl vehnäjauhoja



60 g Pätkiksiä



 



Kuorrutus



tomusokeria



1 vakuainen



elintarvikeväriä



 



Valmista muropohja sekoittamalla kaikki aineet sekaisin.
Laita pohja silikonisen muffinipellin syvennyksiin taputtamalla sitä pohjalle
ja reunoille.



 



Valmista täyte. Sekoita voi ja mentelimassa hyvin keskenään
sekaisin tasaiseksi massaksi. Lisää kananmunat, vehnäjauhot ja murustetut
Pätkikset ja sekoita tasaiseksi.



 



Annostele massa pohjien päälle vuokiin täyttämällä 3/4 vuoan
tilavuudesta. Paista 175 asteessa uunin alatasolla noin 20 minuuttia. Anna
leivisten jäähtyä ja irrota vuoistaan.



 



Valmista kuorrute. Sekoita tomusokeri ja valkuainen, värjää
seos elintarvikevärillä. Pursota tai levitä leivosten päälle.



tiistai 25. marraskuuta 2008

Mimmin Tiikerikakku



Tämän herkullisen kahvi-, kuiva-, tai vuokakakun, ihan miten vaan, ohjeen löysin Mimmiltä. Kiitokset siis sinne suuntaan. Koostumus oli todella hyvä. Ei ollenkaan mureneva, vaan mukavan pehmoinen. Ehkäpä parasta tiikeriä, jota olen tehnyt, Todella helppoa ja herkullista. Ohje siis kopioitu suoraan Mimmiltä. Ja tästä pääsee kurkkaamaan Mimmin luomuksen.


Mimmin Tiikerikakku

200 g rasvaa
200 g sokeria
4 munaa
250 g vehnäjauhoja ( 1 dl = n. 65 g)
2 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliini tai vaniljasokeria
0.75 dl maitoa

tiikeriraitaan:
2 rkl kaakaojauhetta
2 rkl maitoa tai kermaa

Valmistaminen:

- vatkaa rasva ja sokeri hyväksi vaahdoksi

- lisää puolet munista, maito ja puolet keskenään sekoitetuista kuivista aineksista ja sekoita rivakasti taikinaksi

- lisää loput munat ja kuivat ainekset ja sekoita taikinaksi

- ota kolmas osa taikinasta eri kulhoon ja sekoita siihen tiikeriraitaan tuleva kaakao ja maito

- laita voideltuun vuokaan ensin vaalea, sitten kaakaotaikina ja taas vaalea taikina

- nostele tai pyöräytä haarukalla halutessasi taikinoita hiemna
sekaisin, itse en tee tätä vaan minusta kakkuviipaleeseen tulee ihan
riittävän kaunis kuvio ilmankin

- paista kakku noin 2 litran voidellussa (jauhotetussa) vuoassa 150
- 170 asteen uunissa noin 1 tunti. Tarkista kakun kypsyys. Jäähdytä
hieman ja kumoa.

keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Piparipullat & Vanijakreemi-hillopullat



Piparipullia piti kokeilla jo viime joulun aikaan, mutta se vain jotenkin jäi silloin. Maku oli yllättävänki hyvä. Johtui varmaan osittain siitäkin, että tein taikinan itse. Leivoin puolen litran pullataikinan, josta tein siis piparipullia, sekä vaniljakreemi-hillopullia.
Vaniljakreemi-hillopullat tein  näin: leivoin ensin pyöreitä pullia, annoin kohota ja painoin juomalasillla pullan keskelle syvennyksen, johon pursotin vaniljakreemijauheesta tehtyä kreemiä ja hilloa. Päälle pursotin lopuksi tomusokeri-sitruunanmehu kuorrutetta. Piparipullat: pullataikinasta kaaviloidaan levy. Samoin piparitaikinasta kaaviloidaan levy. Piparitaikina nostetaan pullataikinan päälle ja rullataan ja leikataan siivuiksi. 2 ½ dl pullataikinaan käytetään 500 g piparitaikinaa.


perjantai 14. marraskuuta 2008

Omenamuffinit tuorejuustokuorrutteeella



Nyt kaikki leivontakärpäsen puraisemat ihmiset tarkkana siellä ruudun toisella puolella! Tässä tulee ohje jota kannattaa EHDOTTOMASTI kokeilla. Omenamuffinsseja, joiden maku on aivan taivaallinen! Mitäpä siihen muuta lisäämään. Voi myös pakastaa kuorrutteineen jos haluaa. Alkuperäinen ohje TÄÄLLÄ



Omenamuffinit
tuorejuustokuorrutteeella



 



Muffinit (18 kpl)



110 g voita



2 ½ dl sokeria



2 munaa



1 dl rouhittuja
pähkinöitä, esim. cashew



2 ½ dl vehnäjauhoja



1 tl leivinjauhetta



1 tl ruokasoodaa



1 ½ tl kanelia



3-4 omenaa
kuutioituna 1 cm palasiksi



Vaahdota munat ja sokeri, lisää munat koko ajan vatkaten.  Kääntele joukkoon omenakuutiot ja kuivat
aineet. Jaa taikina muffinipellin koloihin, joihin on laitettu paperiset
muffinivuoat. Paista 200 asteessa, kunnes puutikulla kokeiltaessa se tulee
puhtaana ulos. Anna jäähtyä.



 



Kuorrutus:



100 g voita



100 g tuorejuustoa



4 dl tomusokeria



Vaahdota pehmeä voi ja tuorejuusto keskenään. Lisää
tomusokeri ja vatkaa tasaiseksi seokseksi. Laita seos pursotinpussiin ja
pursota kuorrutusta muffinien päälle.




maanantai 10. marraskuuta 2008

Katin Briossit




Katilta löysin herkullisen kuuloisen briossi-ohjeen, jota oli pakko testata mitä pikimmiten. Kati oli tehnyt näistä valtavan suuria, minä taas päätin tehdä hieman maltillisemman kokoisia. Hän oli laittanut väliin pelkkää valkosuklaata, minä päätin laittaa kyytipojaksi hieman appelsiinimarmeladia, joka passasi tosi hyvin valkosuklaan kanssa. Täytettä laitoin melkoisen vähän, kun mulla tahtoo tursuta aina täytteet normaalisti pellille, kun en malta hillitä niiden käyttöä. Ohjeessa sanotaan, että taikinaa pitää vaivata melko kauan enne kuin se on tasaista. Mulla meinasi usko loppua, kun taikina näytti 10 min vaivaamisen jälkeenkin vielä kokkareiselta. Lopulta taikinasta muodostui kuin muodostuikin sileä, rasvainen ja pehmeä taikinapallo. Mukavaa vaihetua normaalille pullalle. Katin vastaavat löytyy täältä.


Katin Briossit 26 kpl

 

1 1/4 dl maitoa

25 g hiivaa

3/4 dl sokeria

1 1/2 tl (5 g) suolaa

8 dl vehnäjauhoja

2 munaa

250 g voita

 

Täytteeksi:

100-200 g appelsiinimarmeladia

50-60 g valkoista suklaata

 

 

Liuota kädenlämpöiseen maitoon hiiva, sokeri ja suola.

 

Lisää puolet jauhoista ja alusta taikinaa voimakkaasti. Lisää munat, loput jauhot ja huoneenlämpöinen voi pieninä kuutioina. Jauhomäärä tuntuu aluksi suurelta, mutta kärsivällisesti vaivaten taikinasta muodostuu tasainen ja hyvä.

 

Kohota briossitaikinaa ensin 45 minuuttia, vaivaa hetki ja kohota uudelleen 45 minuuttia.

 

Kauli taikina pitkulaiseksi levyksi. Ripottele haluamasi täyte levylle ja rullaa kuten kääretorttu. Leikkaa rulla 26 osaan ja nosta palat muffinipellin koloihin (tukevat paperivuuatkin käyvät). Kohota briosseja taas 45 minuuttia.

 

Voitele pinta keltuaisella jos haluat (ei välttämätöntä) ja paista 200-asteisessa uunissa n.10 minuuttia.

 

Koristele sulatetulla valkosuklaalla.


lauantai 8. marraskuuta 2008

Kinuskikissan Nougat-Palat



Kinuskikissan suosittuja Nougat-Paloja. Ei turhaan ole kehuttu. Pohja on mukavan pehmoista ja päällinen se vasta hyvää on. Suosittelen! Ohje täällä

maanantai 3. marraskuuta 2008

Joulutortut



Joulunodotusaika alkoi viimeistään meillä tänään, kun leipaisin ekat joulutortut. Kaupan valmista torttutaikinaa ja luumumarmeladia. Hyvää, halvalla ja helposti.

maanantai 27. lokakuuta 2008

Daredevil’s Food Cake





Suklaakakkua, jossa välissä on kahvin makuista täytettä. Täytteen ainemääriä kannattaa laittaa hieman näppituntumalla sen verran, että koostumus tuntuu sopivalta. Oikein herkullinen suklaakakku, jonka alkuperä on täältä kotoisin.


Daredevil’s Food Cake



 



Cake



5 ½ dl (350 g)
vehnäjauhoja



1 ¼ tl ruokasoodaa



1 ¼ dl kaakaojauhetta



110 g voita,
huoneenlämpöisenä



3 ½ dl sokeria



(vanilja-aromia)



2 munaa



3 ¾ dl piimää



 



Mocha buttercream
icing



110 g voita



noin 500 g
tomusokeria



¾ dl kaakaojauhetta



1 rkl
pikakahvijauhetta sekoitettuna ½ dl kiehuvaa vettä.



(vanilja-aromia)



 



Esivalmistelut:



Voitele ja jauhota kaksi halk.20 cm kakkuvuokaa. Kuumenna
uuni 175 asteeseen.



 



Valmista kakku:



Sekoita kuivat aineet keskenään. Vaahdota voi ja sokeri,
lisää munat yksitellen, koko ajan vatkaten.



Kääntele voivaahdon joukkoon vuorotellen piimää ja kuivia
aineita. Kaada kumpaankin kakkuvuokaan saman verran taikinaa ja paista niin
kauan, että kakut ovat keskeltäkin kypsiä. Anna jäähtyä ja kumoa kakut. Leikkaa
kakun pinnat tasaisiksi ja halkaise ne.



 



Valmista
mokkakreemi:



Vaahdota voi ja osa sokerista. sekä kaakaojauhe. Lisää
joukkoon kahvia ja loput sokerista. Lisää tarvittaessa kahvin määrää jos seos
ei tunnu helposti levitettävältä. Laita kreemiä kakun väleihin, sekä päälle ja
reunoille.





torstai 23. lokakuuta 2008

Sugar Donut Muffins





Onko tämä munkki vai muffini? Sitä ajattelee haukatessaan näistä herkkupalleroista palasen. Todella pehmeä, nopea ja herkullinen muffini, joka kruunataan voitelemalla voisulalla ja kierittelemällä sokerissa. Nopea vaihtoehto jos tulee kovat munkin tuskat, eikä halua alkaa vääntämään nisutaikinaa ja käryttämään öljykattilaa. Suosittelen. Alkuperäinen ohje löytyypi täältä.


Sugar Donut Muffins



2 dl sokeria



1 muna



3 ½ dl vehnäjauhoja



2 tl leivinjauhetta



¼ tl suolaa



½ dl
auringonkukkaöljyä



2 dl kevytkermaa



Vaahdota muna ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään.
Lisää öljy munavaahtoon. Kääntele munavaahdon sekaan vuorotellen kevytkermaa ja
kuivia aineita. Kaada silikonisen muffinipellin syvennyksiin ja paista 175
asteessa kypsiksi. Anna jäähtyä hieman ennen vuoasta pois ottamista.



 



Sokerikuorrutus



3-4 rkl voisulaa



1-2 dl sokeria



Voitele muffinit voisulalla ja kierittele sen jälkeen
sokerissa.





lauantai 18. lokakuuta 2008

MP-Palat by peaboy





Tämä resepti on syntynyt käsittääkseni siten, että sen kehittäjä Peaboy on hulluna paistamattomaan keksitaikinaan. Hän on halunnut yhdistää hieman raakaa keksitaikinaa suklaaseen ja maapahkinätäytteeseen. Itse en käyttänyt lähellekkään kaikkea taikinaa näihin paloihin, vaan paistoin vajaat puolet kekseiksi. Pohjaa kannattaa siis laittaa noin puolet taikinan määrästä ja paistaa pohja rapeahkoksi jos ei tykkää raa'asta keksitaikinasta. Tämä maistuu so ämerikkalaiselta.


225 g voita

2 ½ dl sokeria

2 ½ dl (160 g) fariinisokeria

2 munaa

(vanilja-aromia)

2 ½ dl maapähkinälevitettä

7 ¼ dl (470 g) vehnäjauhoja

2 tl ruokasoodaa

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Voitele ja jauhota neliön muotoinen uunipannu. Vaahdota voi ja sokerit. Lisää munat ja maapähkinälevite voivaahtoon, pienellä teholla vatkaten. Kääntele joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Paine seos vuoan reunoille ja pohjalle. Voit myös jättää taikinaa sivuun ja paistaa niistä keksejä.  Paista noin 20 minuuttia.

 

MP-tuorejuustokerros:

120 g tuorejuustoa

1 ¼ dl maapähkinälevitettä

1 ¼ dl tomusokeria

Sekoita kulhossa sähkövatkaimella kaikki aineet. Levitä jäähtyneen pohjan päälle. Laita jääkaappiin.

 

MP-suklaaganache:

200 g maitosuklaata

1 dl kermaa

1 dl maapähkinälevitettä

Kuumenna aineksia kattilassa miedolla lämmöllä, kunnes seos on tasaista. Levitä tuorejuustokerroksen päälle.