torstai 8. toukokuuta 2014

Britakakku

Britakakkua tulee leivottua vähintään kerran vuodessa, yleensä näin keväällä ja kesällä. Olen tehnyt tällä pohjan ohjeella Britaa monen monituista kertaa, koska ohje on yksinkertaisesti paras. Täytteen voi tehdä oman mieltymyksensä mukaan. Tällä kertaa tein yksinkertaisen vaniljatuorejuustotäytteen. Britaan sopii mainiosti myös tuoreet marjat jos niitä on saatavilla.

Pohja:
125 g voita
1 dl (88 g) sokeria
2 keltuaista
1 1/2 dl (100 g) vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa
Vaahdota voi ja sokeri, vatkaa keltuaiset yksitellen voivaahdon joukkoon. Lisää vuorotellen taikinaan keskenään sekoitettuja kuivia aineita (siivilän läpi)  ja maitoa. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Tästä määrästä tulee noin puolikas uunipellillinen.

Marenki:
2 valkuaista
1 1/4 dl (110 g) sokeria
1/4 dl (saksan)pähkinöitä rouhittuna
 Vaahdota valkuiaset kovaksi vaahdoksi ja lisää joukkoon sokeria pikkuhiljaa. Vatkaa, kunnes sokerikiteet ovat liuenneet marengin joukkoon, Levitä marenki pohjan päälle ja ripottele pähkinät pinnalle. Paista 175 uunissa 25-30 minuuttia, kunnes marenki on saanut hieman väriä, mutta pähkinät eivät ole ehtineet palaa. Anna jäähtyä ja leikkaa kahteen osaan.

Täyte:
Omenahilloa

100 g vaniljan makuista tuorejuustoa
2 rkl (18 g) tomusokeria
1 1/4 dl Flora Vispiä
Vaahdota Flora Vispi. Sekoita keskenään tuorejuusto ja tomusokeri. Kääntele Flora Vispi-vaahto tuorejuuston joukkoon. Levitä omenahilloa toisen pohjalevyn päälle. Levitä vaniljatuiorejuusto-Flora Vispi-täytettä omenahillon päälle. Nosta taikinalevy täytteen päälle ja Brita on valmis.

 
Taikina levitetty uunipellille.

 
Marenki ja pähkinä lisätty. Brita on valmis uuniin.

 
Pohja leikataan kahtia ja toiselle puoliskolle levitetään täytteet.

 
Kun kansiosan nostaa täytteen päälle, apuna kannattaa käyttää paistinlastaa.

 
Britasta on leikattu 6 jättipalaa, olis voinut leikata vähän pienempiäkin;)

3 kommenttia:

  1. Britakakkua täytyy tehdä viimeistään mansikkasadon alkaessa mutta kiva idea toi omenahillokin, toimii varmasti! :)

    VastaaPoista
  2. kuinkamonta vuorokautta brita pysyy rapeana,vai onko se samanapäivänä syötävä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Brita on mielestäni parhaimmillaan samana päivänä nautittuna. Marengin rapeus kärsii, mitä pidempään sitä säilyttää, mutta kyllä minusta on syötävää seuraavanakin päivänä. Jos britaa tekee esim. juhliin tarjottavaksi, niin suosittelen tekemään samana päivänä:)

      Poista