torstai 29. lokakuuta 2015

Chocolate Cupcakes go Magnolia

Näihin suklaisiin cupcakeihin törmäsin Leipoo sukkasillaan-blogissa. "Takuuvarma suklaaystävän unelmakuppis", allekirjoitan täysin! Minulta on puuttunut aiemmin luotto-suklaacupcake -ohje, mutta nyt sekin asia korjattu. Nämä nimittäin olivat todella mehukkaita suussasulavan suklaisen makuisia, että aion kyllä tehdä vastakin. Cupcakekille (onpa vaikea laittaa enkunkieliseen sanan suomalainen pääte :)) ominaiseen tapaan nämä eivät kohoa korkeiksi uunissa, vaan jäävät paremminkin kuopalle paiston jälkeen. Se ei suinkaan ole huono asia, koska tällöin kuorrutetta mahtuu päälle enemmän! Paistoaikaa kannattaa tarkkailla, sillä näiden pitää jäädä keskeltä hieman kosteiksi, jolloin lopputulos on mahdollisimman mehevä. Kuorrute näissä on ehtaa voi-tomusokeri -tavaraa pienellä suklaakevennyksellä. Omaan makuun tällainen tuhti ratkaisu uppoaa enemmän kuin hyvin. :) Kuorrute ei nyt ole kaikkein hienoimmin pursotettu kuppiksien päälle, koska ensimmäisellä kerralla sormisuolan hiutale tukki tyllan ja jouduin kaapimaan kaiken kuorrutteen pois pussista. No sitten keksin, että kokeilenpa toisenlaista tyllaa, nyt kun tuli raavittua kaikki kuorrute ulos. Sehän ei ollut mikään maailman paras idea, sillä uudella päällä kuorrutetta tuli aivan liikaa kuppiksien pinnalle eikä sitä riittänyt kaikkiin asti. Ei siinä auttanut kuin lusikoida kuorrute kuppiksien pinnalta pois ja pursotinpussiin, johon olin laittanut alkuperäisen tyllan takaisin paikoilleen. Välissä pursotinpussia piti tietenkin käyttää aina jääkaapissa, koska siinä tohinassahan kuorrute ehti aina lämpiämään sen verran, että jälki ei ollut hyvän näköistä. Onneksi sain lopulta sellaisen lopputuloksen aikaan, että sen kehtaa tänne blogiin laittaa. Käytin muffinssitaikinassa Lidlin J.D. Gross 70 % vadelmasuklaata. Yllättävää kyllä, vadelma maistui taikinassa, vaikka sitä itse suklaassa ei hirveästi olekaan. Siinä on kyllä vissi ero käyttääkö 70 % bitteriä suklaata vai sitä kaupan halvinta tummaa suklaata. Kannattaa sijoittaa muutama kymmenen centtiä enemmän ja ostaa sitä oikeaa tavaraa. Tummempaa suklaata voisi kokeilla ensi kerralla myös kuorrutteeseen. Jos pidät suklaasta, tätä on pakko testata.

Kuppikakut (12 kpl):
85 g voita
75 g sokeria
60 g fariinisokeria
1 1/2 (75 g) kananmunaa
115 g vehnäjauhoja
1/2 tl ruokasoodaa
65 g tummaa suklaata (70%)
85 g piimää
1 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa

Suklaakuorrute:
110 g voita
105 g tomusokeria
85 g tummaa suklaa (50%)
1 rkl (15 g) maitoa tai vispikermaa
1 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa

Valmista kuppikakkutaikina
Ota kaikki ainekset (myös kuorrutuksen ainekset) hyvissä ajoin huoneenlämpöön. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Asettele paperiset muffinssivuoat muffinssipellin syvennyksiin. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa.

Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää kananmunat koko ajan vatkaten. Vatkaa hieman jäähtynyt suklaa vaahdon joukkoon. Kääntele mukaan vuorotellen keskenään sekoitetuja kuivia aineita (siivilän läpi) ja piimää. Lusikoi taikina muffinssivuokiin ja paista keskitasolla 15-17 minuuttia. Anna jäähtyä ennen kuorruttamista.

Valmista kuorrute
Tämä valmistustapa eroaa jonkin verran alkuperäisestä ohjeesta. Tein kuorrutuksen samalla tavalla kuin tomusokeri-voikuorruteen yleensäkin. 

Vaahdota voi ja tomusokeri vaaleaksi vaahdoksi. Vatkaa joukkoon suklaa ja kerma. Lisää mukaan myös vaniljasokeri ja suola. Laita kuorrute pursotinpussiin ja käytä pussia hetken aikaa jääkaapissa, jolloin pursotusjäljestä tulee siistimpi. Pursota kuorrute kuppiksen pinnalle haluamallasi tavalla ja koristele esim. valkosuklaalla ja rouhitulla tummalla suklaalla.

4 kommenttia:

  1. Oikein kauniit pursotuksethan nuo ovat :) Ja kuppikakut ovat juuri niin suklaisen herkullisia kuin sanot. Minullekin tämä jää vakkariohjeeksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos kuvassa on kolme parhaimman näköistä, niin voit vain kuvitella, miten hyviltä ne 9 muuta näyttivät. :) Maku oli kuitenkin täyttä timanttia ja tämä ohje kaivetaan esiin, kun tekee suklaacupcakekseja mieli.

      Poista
  2. Näyttääpä hyvältä! Tai mikäpä suklainen ei näyttäisi.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Samaa mieltä, suklaa kaikissa muodoissaan on kaunista.

      Poista