maanantai 7. joulukuuta 2015

Arvostelussa Fazer Present

Nyt seuraa jotain tässä blogissa täysin ennennäkemätöntä eli tuotearvostelu. Tykkään lukea muiden bloggaajien arvosteluja erilaisista karkeista, suklaista ym. herkuista, joten täytyyhän sitä kokeilla, miten se itseltä onnistuu. Ensimmäisessä arvostelussa kohteeksi valikoitui itse oikeutetusti näin joulun alla uudistettu Fazer Present konvehtirasia. Ainakin omassa lähipiirissäni kyseinen tuote on ostetuin konvehtirasia yhdessä Pandan juhlapöydän konvehtien kanssa.

Fazerin suklaarasia on kokenut suuria uudistuksia tälle vuodelle, mikä on tietenkin aiheuttanut porua kansassa. Ensin vietiin piparisuklaa ja sitten vielä tämä. 300 gramman rasia on kutistunut 260 grammaan ja makuvalikoima on pistetty lähes täysin uuteen uskoon. Vanhoista mauista mukana ovat toffee, latte ja minttutryffeli. Tuotekehityksen kovan kouran ovat puolestaan kokeneet, karpalo, caramel ja cappuccino toffee. Uusina makuina mukaan on tuotu sitruunapiiras, marmeladi, caramel fudge sekä mantelitryffeli.

Ennen maistamista minua korpeaa heti yksi asia, nimittäin marmeladin ymppääminen mukaan konvehtirasiaan. Miksi, miksi ja vielä kerran miksi? Pandahan teki tämän liikkeen jo aiemmin, mutta siellä sentään älyttiin laittaa ainoastaan yksi kappale kerrokseen, tässä niitä on mukana kaksi! Oman empiirisen tutkimukseni mukaan, joka kohdistuu omiin sukulaisiini ja tuttuihini, 90 % jättää marmeladin Pandankin rasiassa viimeiseksi valinnaksi, joten ei voi kuin ihmetellä tätä maku-uudistusta.

Nyt, kun verenpaine on alkanut hiljalleen laskemaan, on aika siirtyä itse asiaan. Arvostellaan jokainen konvehti yksi kerrallaan asteikolla 1-5 ja lasketaan lopuksi keskiarvo.

Minttutryffeli, 3/5: Tummaa suklaata ympäröi kiinteä mintun makuinen tryffelitäyte. Täytteen koostumus miellyttää ja minttu maistuu melko voimakkaana, jakaa varmasti mielipiteitä. Itse pidän mintun ja suklaan yhdistelmästä, kunhan maku ei ole niin voimakas, että alkaa muistuttamaan hammastahnaa.

Toffee, 4/5: Muodoltaan identtinen minttutryffelin kanssa. Tumma suklaa on vaihtunut maitosuklaaseen ja sisällä on toffeetäyte, jonka koostumus on hyvä, sopivan kiinteä. Toffeessa mukava suolainen vivahde, joka korostaa suklaan makua. Veikkaisin, että vähiten mielipiteitä jakava konvehti Presentissä.

Latte, 2/5: Latte maistuu miedosti ja varmasti uppoaa sellaisiinkin ihmisiin, jotka eivät kahvista niin välitä. Kovahko koostumus yhdistettynä mitäänsanomattomaan latten makuun ei säväytä.

Caramel fudge, 3/5: Todella makea fudgekarkki, joka on ihan kiva, mutta ei loista millään tavalla. Kuvaa hyvin koko konvehtirasian perusilmettä.

Sitruunapiiras, 3/5: Mielenkiintoinen maku-uudistus. Sitruunapiiraasta tulee mieleen ennemmin juhannusjuhlat kuin joulu. Maku on hyvä, ei liian sitruunainen, mutta kuitenkin tunnistettava.

Mantelitryffeli, 4/5: Maku yllättää positiivisesti muistuttamalla maailman kaikkeuden parasta herkkua Wiener nougatia. Koostumus samaa fudgea, mikä alkaa jo kyllästyttämään. Missä on kreemitäytteet!!?

Marmeladi, 1/5: Juuri sellainen kuin olettaa sopii. Päällä ohut kerros tummaa suklaata ja sisällä mansikan? makuinen marmeladikarkki, jelly tai mikä oikeaoppinen nimitys lieneekään. Ei mielestäni kuulu konvehtirasiaan, ne jotka tykkää voi ostaa vihreitä kuulia. ;)

Keskiarvo, 2,86/5: Uudistettu Fazer Present on ottanut askeleen, jopa kaksi väärään suuntaan. Jos verrataan nyt Fazeria sen pahimpaan kilpakumppaniin Pandaan, on taistelu kääntymässä Jyväskylän Vaajakoskelle. Pandan juhläpöydän konvehdeissa makumaailma on rikkaampi ja koostumuksia löytyy enemmän. Vuosia sitten, kun Presentistä löytyi vielä muun muassa geisha-konvehti oli tämä kaksinkamppailu selkeästi Fazerin heiniä. Niin ne ajat muuttuu, myös makeismaailmassa!

PS: Makuasiat ovat yksilöllisiä ja niistä voi ja pitääkin keskustella. Jos olet samaa mieltä tai olet sitä mieltä, että arvosteluni meni täysin metsään, jätä kommentti asiasta. :) 


16 kommenttia:

  1. Tosi kiinnostava ja hauska postaus, näitähän voisi lukea lisääkin! ;) Itse en ole vielä uudistettua rasiaa maistanut, mutta nyt jo mielenkiinnolla odotan maistamista. (:
    T: Serkusten suklaaunelma blogi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustavasta kommentista. :D Minäkin sain hyvän syyn ostaa konvehteja itselle ennen joulua, kun "piti" tämä arvostelu tehdä. :)

      Poista
  2. En ole koskaan tykännyt kyseisestä konvehtirasiasta. Voisikin joskus kokeilla minkälainen on uudistettu versio.. Makuja on monia.. Tuo marmeladi-suklaa on minusta yksi parhaimpia konvehtirasian konvehdeista mutta vihreitä kuulia pahempia en tiedä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos et ole tykännyt ennen, niin saattaa olla, että nyt tykästys, sen verran paljon uudistuksia on tehty. Näin sitä ihminen voi olla väärässä, kun perustaa asiat ennakkoluuloihin ("jotka tykkää marmeladista,voi ostaa vihreitä kuulia"). Toin tässä arvostelussa esille hieman kärjistetyt mielipiteet, koska Suomen kansa ottaa muutenkin nämä uudistukset aina niin kovin tunteella. :)

      Poista
  3. Mun mielestä tää rasia meni piirun verran parempaan suuntaan entiseen verrattuna. Ei olla koskaan miehen kanssa oikein tykätty näistä rasioista. Ollaan aina ostettu juhlapöydän konvehtirasioita. Nyt tässä uudessa rasiassa tykästyin tuohon caramel fudgeen ja mantelitryffeliin. Sitruunapiiraaseen en uskaltanut edes kajota, mutta maistoin yhden kun mies "pakotti", en kauhesti pitänyt siitä... En muuten inhoa marmeladeja, mutta jätän ne silti aina syömättä :D Sen tilalla saisi olla joku ihana pähkinäinen suklaa. Sellaisista tykkäsin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään marmeladeja pois sylje, mutta jos ostan suklaakonvehtirasian, odotan saavani suklaata. Pähkinäinen suklaa olisi kieltämättä hyvä lisä tähän. :)

      Poista
  4. Hauska juttu! Mitä!!?? Ei geishasuklaata enää! Sehän oli paras. Ja mikä ihmeen sitruunapiirakka? Suklaarasioissa ei yleensäkään oo mitään itua, kun aina ne pahimmat jää pyörimään. Niitä on joka rasiassa. Fazerin paperipääliset esim. oliko ne nyt Suomi -suklaanamit (vaaleaa ja maitosuklaata) on ihania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Sartsa, geishat on lähtenyt rasiasta jo vuosia sitten XD. Se kuului minunkin suosikkeihin, mutta onneksi sitä saa myös levynä ja patukkana. Suomisuklaa on kyllä tosi hyvää (saa myös 100 g levynä) ja siksi sitä ei varmaan tästä konvehtirasiasta löydykään. ;)

      Poista
  5. Nyyh! Mun lemppari oli se caramel-konvehti :) Uudistuksesta luettuani eniten kummastutti tuo sitruunapiiras, joka kuulostaa kovin esanssiselta eikä yhtään jouluiselta. Millainen se täyte on, jotain kreemiä vai mitä? Toinen kummastus on myöskin tuo marmeladi, joka usein tosiaan tuntuu jäävän viimeiseksi valinnaksi. Onneksi kaupoissa on valinnanvaraa. Tällä hetkellä mun lemppareita ovat varmaan ne Pandan minttu- ja toffeetäytteiset Enkeli-suklaakonvehdit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Caramel oli kyllä yksi parhaista konvehdehdeista Presentissä, minustakin on suuri vääryys, että se lähti. :( Sitruunapiiraassa ei oikeastaan ole täytettä, vaan se on samantyyppinen koostumukseltaan kuin latte, hieman pehmeämpi vain. Olen aina tykännyt eniten Maraboun Aladdin ja Paradis rasioista. Niistä pidän siksi, että valikoima on niin monipuolinen, vaikka löytyyhän niistäkin ne omat heikot sorttinsa. Ei tosin ole vielä mikään syömättä jäänyt. :)

      Poista
  6. Itse tykkäsin entisessä rasiassa eniten siitä cappuccino toffeesta. Ennen konvehdit olivat kiinnostavamman näköisiä, nykyään tuollaisia ankeita. Ihan hyviähän suurin osa noista oli, mutta jätän tämän tästedes kaupan hyllyyn. Onneksi voi aina ostaa sen toisen Fazerin suklaarasian, jossa on mukana Presentin entisiä konvehteja ja geisha, vadelmajugurtti, mantelikinuski ja monta muuta kivaa makua :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cappuccino oli kyllä yksi parhaista mauista. Uudessa rasiassa mantelitryffeliä ja sitruunapiirasta on todella vaikea erottaa toisistaan, kun ovat niin saman näköisiä. Toisaalta sehän tuo oman jännityksensä, kun ei tiedä, mitä sieltä tulee. :) En olekaan maistanut tuota mainitsemaasi konvehtirasiaa, kuulostaa kyllä erittäin hyvältä. :)

      Poista
  7. Se marmeladisydän on paras koko rasiassa! Suosikkini <3 en ymmärrä miten sitä voi vihata. Maistuu samalle kuin Juliat ja ostan niitä aina jouluna, parhaita kun ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makuasioista ei voi kuin kiistellä. XD Ymmärrän kyllä, että löytyy myös marmeladin rakastajia :)

      Poista
  8. Mun lempparit oli tummasuklaa karpalo ja cappucino sekä geisha aikoja sitten ja se mantelikinuski mikä oli jo ennen susua noissa rasioissa :/ huonompaan suuntaan menee koko ajan :( pitääki ostaa niitä isoja fatzerin suklaarasioita missä on mun lempparit vielä tallessa. http://urjalanmakeistukku.fi/makeiset/1100-karl-fazer-suklaakonvehteja-425g.html tässä näkyy kaikki mu lempparit olevan vielä tallessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä olen kyllä, että huonompaan suuntaan on Fazer konvehdeisssaan mennyt. Nykyään rasia on vähän yksitoikkoinen.

      Poista