keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Helppo Suklaakakku

 

Nyt on ollut vähän kiirettä ja kaikki leipomukset, mitä olen viime aikoina tehnyt, ovat olleet mallia vartissa valmista. Muutenkin olen keskittynyt nyt enemmän jäätelön syöntiin eikä ole tullut leivottua kovin tiheään tahtiin. Tämä helppoakin helpompi suklaakakku sopii myös kesän teemaan, koska parhaimmillaan tämä on vähän lämpöisenä jäätelön kanssa nautittuna. Ohjeen löysin kaksplussan keskustelupalstalta, jossa sitä oli kovasti kehuttu. Alkuperäisessä ohjeessa kakku tehdään mikrossa, mutta hyvin onnistuu kyllä uunissakin. Lisäsin taikinaan myös hasselpähkinäjauhetta, kun sitä sattui pieni määrä kaapista löytymään. Sen voi jättää aivan hyvin poiskin, ei tarvitse sen takia kauppaan lähteä. Tämä on yksinkertaisesti hyvä perus-suklaakakku perusraaka-aineista ilman turhaa kikkailua!


Helppo Suklaakakku:
175 g voita
1 ½ dl (135 g) sokeria
3 kananmunaa
3 rkl kaakaojauhetta
2 dl (130 g) vehnäjauhoja
1/2 dl (20 g) hasselpähkinäjauhetta
1 tl leivinjauhetta

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Voitele ja jauhoja kakkuvuoka. Sekoita vehnäjauhot, hasselpähkinäjauhe ja leivinjauhe keskenään. Laita voi, sokeri ja kaakaojauhe mikron kestävään kulhoon ja sulata keskiteholla välillä sekoittaen, kunnes voi on sulanut. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi ja lisää joukkoon kananmunat.  Kääntele joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet siivilän läpi. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin alatasolla 20-25 minuuttia. Tarjoa lämpimänä jäätelön tai kermavaahdon kanssa.


 

11 kommenttia:

  1. Ihanan simppelit aineet! Ei tarvitse välttämättä kauppaan lähteä, kun kaikki löytyy melkein jokaisen kotoa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Eikä tarvitse sähkövatkaintakaan :)

      Poista
  2. Tällaiset nopeat ja simppelit ohjeet ovat välillä tarpeen. Näyttää herkulta! :p Kesä on kyllä niin menoisaa aikaa, että ei ehdi juuri keittiössä käväistä. Nyt vielä marja-aika, niin houkuttaa vaan koko ajan olla ulkona poimimassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Minun kesä on kylläkin mennyt pitkälti töiden ja erittäin aikaavievän harrastuksen nimeltä pesäpallo parissa :D

      Poista
  3. Minä hätähousu en jaksanut odotella kuvien aukeamista, mutta kakku kuulostaa oikein herkulliselta.. Miten kauan ja millä tehoilla tätä mikrossa paistettaisiin? Meillä lapset tekee useinkin mikromutakakkua, voisinkin vinkata tämän heille..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "mikrota täydellä teholla (n. 700w) 4-5 minuutin ajan" Tällainen aika löytyi alkuperäisestä ohjeesta. Minä en oo vielä mikrokakkuihin hurahtanut, vaikka muuten kyllä tykkään käyttää mikroa aina kun mahdollista :)

      Poista
    2. Muun muassa sipulin kuullotus onnistuu kätevästi mikrossa :D

      Poista
  4. Oi mikä herkku! :D Taatusti mahtavan hyvää juurikin jäätelön kanssa :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä herkkua! Jätskin kanssa kaikki maistuu astetta paremmalta :)

      Poista
  5. Tämäpä näyttää herkulliselta!

    VastaaPoista