Kyllä tuntuu hyvältä kaivaa tunnistekategoriasta J-kirjain esille ja sieltä tägätä Joulu! Nyt on siis joulufiilistelyt korkattu minunkin osalta. Muiden blogeissa olen jo hyvän aikaa käynyt ihastelemassa jouluisia herkkuja :)
Joulun ajan leivonnaisiin kuuluu ehdottomasti erilaiset vuokakakut, kuivakakut, kahvikakut, kaakut tai miksi niitä ikinä haluakaan kutsua. Taatelikakku, Englantilainen Hedelmäkakku ja Arabialainen Maustekakku ovat kolme kovaa, joita tulee leivottua yleensä joulua odotellessa. Tällä kertaa päätin aloittaa näistä Taatelikakulla :P
Herkullisen taatelikakun takaa kaksi asiaa, taateliseoksen soseutus ja siivilöinti. Nämä kaksi vaihetta, kun suorittaa, niin lopputulos on äärimmäisen pehmoinen ja kaikin puolin täydellinen! Vähän tulee tiskiä joo, mutta kyllä se vaan kannattaa! Ero on siis aivan äärettömän suuri, kun taateliseoksen surauttaa sauvasekoittimella tasaiseksi ja siivilöi, joten suosittelen lämpimästi kokeilemaan. Taatelikakun ohjeen löysin
Marttojen sivuilta ja tuttuun tapaan muokkasin sitä vähän enemmän itseni näköiseksi. Toisin sanoen, korvasin osan jauhoista perunajauhoilla ja lisäsin nuo pari vaihetta leivontaprosessiin ja pitihän siihen vielä tietenkin kuorrutekin laittaa :D
Kuorrutetta mietin pitkään, mikä tähän sopisi. Kakku itsessään on niin hyvää, ettei se välttämättä kuorrutetta tarvitse, mutta minusta lopputulos on vähän tylsä ilman sitä. Kuorrutteen ohjeen kaivoin Nasuttajan hienosta
Ei makeaa mahan täydeltä -blogista. Nasuttaja oli kuorruttanut sillä Kentuckin Kakun ja aloinkin miettimään, onko Kentuckyn Kakku sama asia kuin Taatelikakku? Raaka-aineet ainakin ovat erittäin lähellä toisiaan. Joka tapauksessa kuorrute oli mukavan kinuskinen ja sopi näin ollen hyvin muutenkin kinuskisen makuisen kakun kokonaisuuteen :)
Taatelikakku:
250 g taateleita
1 ½ dl vettä
3 dl (265 g) sokeria
200 g voita
2 kananmunaa
½ dl kuohukermaa
3 ½ dl (225 g) vehnäjauhoja
1 dl (70 g) perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
2 tl vaniljasokeria
Kuorrutus:
2 rkl sokeria
50 g voita
½ dl kuohukermaa
3 ½ dl (210 g) tomusokeria
Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Voitele ja jauhota rengaskakkuvuoka. Sekoita vehnäjauhot, perunajauhot, leivinjauhe, ruokasooda ja vaniljasokeri keskenään.
Laita huoneenlämpöinen voi kulhoon. Laita taatelit, vesi ja sokeri kattilaan. Keitä keskilämmöllä, kunnes taatelit ovat pehmenneet. Soseuta sauvasekoittimella ja siivilöi seos kulhoon, jossa voi on. Sekoittele, kunnes voi on sulanut joukkoon. Vatkaa sähkövatkaimella ja lisää kananmunat yksitellen koko ajan vatkaten. Sekoita joukkoon kerma ja kääntele kuivat aineet siivilän läpi joukkoon. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin alatasolla noin 50 minuuttia tai kunnes tikulla kokeiltaessa siihen ei tartu taikinaa. Anna jäähtyä hetki ja kumoa tarjoiluastialle.
Valmista kuorrutus paahtamalla sokeri kattilassa kullanruskeaksi. Lisää voi joukkoon ja anna sulaa. Sekoita kerma mukaan ja kiehauta seos koko ajan sekoittaen. Laita levy pois päältä ja sekoita joukkoon tomusokeri. Valuta seos taatelikakun pinnalle.