maanantai 8. kesäkuuta 2015

Aleksanterinleivokset

Tässäpä jälleen yksi klassikkoleivonnainen. Siitä on vierähtänyt useampi vuosi, kun olen viimeksi aleksantereita leiponut. Aina sitä jaksaa yllättyä, miten loistavia nämä vanhat hyvät reseptit ovat.  Murotaikinapohja, hillo ja tomusokeri-vesikuorrutus, ei sitä muuta tarvita :)

Pohja
200 g voita
90 g sokeria
1 kananmuna
300 g vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
Omena- tai vadelmamarmeladia

Kuorrutus:
150 g tomusokeria
2-3 rkl marjamehua

Vaahdota pehmeä ja sokeri. Lisää kananmuna koko ajan vatkaten. Kääntele joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet siivilän läpi. Anna vetäytyä jääkaapissa noin tunti tai seuraavaan päivään. Kauli taikina ohueksi levyksi (uunipellin kokoiseksi). Voit myös jakaa taikinan kahteen osaan ja kaulita kaksi eri levyä, silloin taikinasta on helpompi saada tasapaksu. Paista 175 asteisen uunin keksiosassa noin 20 minuuttia, kunnes pinta on saanut hieman väriä.

Leikkaa lämmin taikinalevy kahteen osaan ja anna jäähtyä. Levitä toiselle pohjalevylle marmeladia ja nosta toinen levy kanneksi.

Sekoita kuorrutuksen ainekset keskenään. Lisää mehua vähitellen, kunnes koostumus on sopivan notkeaa, muttei liian lirua. Levitä tasainen kerros taikinalevyn päälle, anna kovettua jääkaapissa ja koristele halutessasi sulalla suklaalla. Leikkaa paloiksi.

10 kommenttia:

  1. Tosi hienoja ja tasalaatuisia! :) Mä en olekaan näitä koskaan kokeillut. Selvä aukko sivistyksessä ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oli sellainen kuvakulma, että pahimmat rosot jäi piiloon :) Suosittelen kyllä testaamaan.

      Poista
  2. Sama täällä, ei oo tullut testattua, maistettua kyllä :)
    On kyllä upeita leivoksia!

    VastaaPoista
  3. Kauniita nämä, kuin myös noi berliininmunkitkin.

    VastaaPoista
  4. Aleksanterinleivokset on kyllä syystäkin klassikkoja, nam. Tein vvaihteeksi pääsiäiseksi vähän erilaisia sitruunaisia versioita, nekin hyviä.

    VastaaPoista
  5. Oi kun vesi hierahti ihan kielelle, kun katsoin tätä tarinaa. Muistan itse aina inhonneeni näitä leivoksia kunnes itse tein, ja oivalsin tämän leivoksen ihanuuden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aleksanterit on kaikessa yksinkertaisuudessaan herkullisia :)

      Poista