sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Itse tehty Wiener Nougat vol. 2


Tein Wiener Nougatia ensimmäisen kerran viime jouluna ja ne oli niin hyviä, että täytyi tehdä uudemman kerran myös tänä vuonna. Tästä on tulossa kovaa vauhtia joulun ykkösherkku. Edellisen kerran laitoin suklaamassaan sekä tummaa- että maitosuklaata, mutta nyt kokeilin pelkällä maitosuklaalla. Hyvin toimi, varsinkin kun minulle mikään ei ole liian makeaa. Jos tykkää vähemmän makeasta, niin kannattaa ottaa tämä viime vuoden ohje haltuun. 

Tässä on myös erinomainen lahjavinkki, joka syntyy käden käänteessä ja samalla vaivalla voi tehdä isommankin määrän kerralla. :)

Wiener Nougat
3 kpl (yht. 150 g) Dubbel Nougat -patukoita
125 g maitosuklaata
2 tl voita
hyppysellinen sormisuolaa
70 g mantelilastuja

Paahda mantelilastut kullanruskeiksi kuumalla paistinpannulla koko ajan sekoittaen. Anna jäähtyä.
Pilko suklaa, Dubbel Nougatit ja voi mikron kestävään kulhoon. Kuumenna puolella teholla mikrossa välillä sekoittaen, kunnes suklaaseos on yhtenäistä. Lisää joukkoon hyppysellinen sormisuolaa makua korostamaan. Kääntele mantelilastut joukkoon.
Kaada seos 15 cm * 20 cm kokoiseen rasiaan/astiaan, joka on vuorattu leivinpaperilla. Laita jääkaappiin jähmettymään muutamaksi tunniksi ja leikkaa kuumennetun veitsen avulla paloiksi.


6 kommenttia:

  1. Herkkua! Joulumuistamisia pitäs tehtailla, tämähän loistoidea yhdeksi. :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on erittäin helppo ja nopeatekoinen joululahja :)

      Poista
  2. Kertakaikkiaan nerokasta, ja niiiiiiiiiiiiin hyvää takuulla! :D

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Totta! Oispa jo joulu. Tai kai näitä voi muulloinkin tehdä :)

      Poista