torstai 15. joulukuuta 2016

Valkosuklaa-Lakkakääretorttu

 
Aluksi oli tarkoitus tehdä perinteinen Jouluhalko, mutta loppujen lopuksi siitä tulikin hieman erilaisempi koivuhalko. :) Eli jälleen mentiin periaattella "mitä kaapista löytyy" ja rakennettiin siltä pohjalta ohje. Lakkahilloa minulta ei yleensä kaapin perukoilta löydy, mutta tällä kertaa sitä sattui olemaan, kun se oli ollut kaupassa joku aika sitten hyvässä tarjouksessa ja olin muutaman purkin sitä ostanut jemmaan. 

Lakkahilloa voi halutessaan laittaa täytteeseen enemmänkin, sillä nyt se maistui melko vienosti. Lakkatäytteen olisi myös hyvä antaa tekeytyä seuraavaan päivään ennen kuorruttamista ja tarjoilua, jolloin pohja ehtii imeä siitä mukavasti kosteutta. Kääretorttu on siis parhaillaan parin päivän päästä, kun on saanut rauhassa maustua. 

Lakan ja valkosuklaan yhdistelma toimi erittäin hyvin. Kääretortusta saa aina asteen verran hienostuneemman tuntuisen, kun sen kuorruttaa ja vielä jos viitsii purotella suklaaraidat pinnalle, niin tästä saa ihan näyttävänkin näköisen tarjottavan. Nyt siis tuli tähän väliin, ei niin jouluinen ohje, mutta kyllähän tätä voi kutsua halutessaan nimellä Valkosuklaa-Lakkahalko, koivuklapia kun kerran ulkokuoreltaan pahasti muistuttaa :)

Kääretorttupohja:
3 kananamunaa
100 g sokeria
35 g (½ dl) perunajauhoja
35 g (½ dl) vehnäjauhoja
10 g (2 rkl) kaakaojauhetta
½ tl leivinjauhetta

Lakkatäyte:
1 dl Flora Vispiä
100 g lakkahilloa
100 g maitorahkaa
10 g (1 rkl) sokeria
1 tl vaniljasokeria

Valkosuklaakuorrutus:
90 g valkosuklaata
1,5 dl Flora Vispiä
ripaus suolaa

Aloita kääretorttupohjan valmistus laittamalla uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Sekoita kuivat aineet keskenään.

Vaahdot huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Kääntele joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet (siivilän lapi). Kaada taikina 23*33 cm uunipellille, joka on vuorattu leivinpaperilla. Paista 7-10 minuuttia. Siivilöi tomusokeria jäähtyneen kääretorttulevyn pinnalle. Kumoa levy leivinpaperin päälle.
Valmista lakkatäyte vaahdottamalla koko purkki (2 ½ dl) Flora Vispiä. Sekoita toisessa kulhossa rahka, lakkahillo ja sokerit keskenään. Kääntele joukkoon 1 dl vaahdotettua Flora Vispiä. Levitä täyte tasaisesti kääretorttu levyn päälle ja rullaa napakaksi rullaksi. Laita jääkaappiin vähintään tunniksi tai vielä parempi, jos se saa levätä ja maustua seuraavaan päivään.

Sulata valkosuklaakuorrutetta varten valkosuklaa mikrossa puolella teholla välillä sekoittaen. Kääntele jäljelle jäänyt Flora Vispi -vaahto pienissä erissä hieman jäähtyneen suklaan joukkoon. Lisää mukaan ripaus suolaa. Levitä kuorrutus tasaisesti tarjoilualustalle asetetun kääretortun pinnalle. Tee kuuman veden alla lämmitetyllä haarukalla kuviot kuorrutteen pintaan. Koritele lopuksi sulatetulla tummalla suklaalla.



12 kommenttia:

  1. Ou, onpa todella herkullisen näköinen tämä sinun halkosi! Tämähän pitää ehdottomasti muistaa tehdä joskus. Nams! :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä oli kyllä varsin helppo koristeltavakin! :) Kyllä se lakka on vaan hyvää, varsinkin kun harvoin tulee syötyä :)

      Poista
  2. Namskis! Kyllä maistuisi!
    Kaunis koristelu!
    Hyvää illan jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Koristelu oli kyllä varsin onnistunut vaivaan nähden, ei tarvitse edes pursotella muuta kuin tuo suklaa pinnalle :)

      Poista
  3. Onpas hyvän oloinen kääretorttu! Mullakin olis lakkahilloa jääkaapissa! Ja on muuten ihan ensimmäinen lakkahillo jonka olen koskaan ostanut :O Siellä se odottaa inspiraatiota ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lakkahillo onkin kullan hintaista, niin ei viitsi ihan joka päivä ostella :) Sitä paremmaltahan se maistuu, mitä harvemmin on :)

      Poista
  4. Wau, hieno halko! Mun alkoi ihan älyttömästi tehdä mieli maistaa jtn lakkaherkkua. Ne on vaan niin tosi kalliita täällä päin :/ Lakkahillokin aika hintavaa, sulla on käynyt tuurii kauppareissulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Lakkaherkut on kyllä hyviä ja kalliita kylläkin. Lakkahillon hinta on kyllä noussut vuosien varrella paljon, mutta onhan niitä turhempiakin asioita, mihin rahaa voi työntää :)

      Poista
  5. Lakkahillo on ehdottomasti parasta hilloa ja sopii kyllä valkosuklaan kaveriksi.. Miksiköhän sitä niin harvoin viitsii kääretorttua alkaa kuorruttamaan, vaikka sillä saa niin paljon näköä muuten yksinkertaiselle leivonnaiselle..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lakkahillo on kyllä hyvää, eikä edes ne kivet haittaa seassa, kun maku on niin mainio. Samaa olen itsekin pohtinut, eihän se tosiaan kummoinen vaiva ole kuorrutetta levittää pinnalle. Ja jos oikein haluaa hurjaksi heittäytyä, niin voi harkita jopa pursottamista :)

      Poista
  6. Upean näköinen torttu :) Kyllä kelpaisi pala vaikka nyt aamukahvin kanssa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä sopisikin hyvin aamulla nautittavaksi ;)

      Poista