sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Brita-torttu












Brita-torttua teki mieli tehä pitkästä aikaa. Väliin laitoin täytettä, joka on oma sovellus. Oikein oli maukas kinuskinen vaahto.


Brita-torttu


 


Kakkupohja


150 g voita tai margariinia


1 1/2 dl sokeria


4 keltuaista


2 dl vehnäjauhoja


2 tl leivinjauhetta


1 1/2 dl maitoa


 


Marenki


4 valkuaista


2 dl sokeria


3/4 dl mantelilastuja tai kookoshiutaleita


 


Täyte


1 prk (2 dl) vispikermaa


100 g Fudge paloja (irtokarkkihyllystä)myös omarit tai dumlet käy


 


Erottele keltuaiset ja valkuaiset.


 


Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää keltuaiset yksitellen ja jatka vatkaamista. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja siivilöi jauhoseosta maidon kanssa vuorotellen taikinaan. Levitä taikina ohueksi kerrokseksi uunipellille leivinpaperin päälle nuolijaa apuna käyttäen.


 


Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen ja jatka vatkaamista kunnes seos on jäykkää ja kiiltävää. Marenki on valmista, kun se pysyy ylösalaisin käännetyssä kulhossa.


 


Levitä marenkiseos taikinan päälle. Ruokalusikan selkäpuolella saat muotoiltua kauniita marenkiaaltoja. Ripottele mantelilastut pinnalle ja paista 175 asteessa noin 30 minuuttia, kunnes marenki on kauniisti ruskettunut.


 


Anna kakkulevyn jäähtyä ja leikkaa se sitten kahtia. Nosta toinen levy tarjoiluastialle.


 


Vatkaa kerma vaahdoksi. Sulata Fudge-palat mikrossa välillä sekoittaen. Lisää sen verran kermavaahtoa, että Fudgeseos muistuttaa paksua kinuskikastiketta. Anna jäähtyä täysin ja lisää sitten loppu kermavaahto. Levitä täyte pohjalevylle ja nosta toinen kakkulevy päälle.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Suklaa(Cointreau)kakku












Tämä suklaakakku oli varsin onnistunut kokeilu. Sisältä löysää ja reunoilta kiinteämpää. Hieman erikoisuutta kakkuun tuovat Cointreaussa marinoidut luumut. Ei kannata maistaa lionneita luumuja kesken kakun teon, muuten voi käydä niin, että joutuu laittamaan uuden satsin likoamaan:). Paistoaikaa voi pidentää, jos ei tykkää kovin tahmeasta koostumuksesta. Tää on muuten tosi hyvää suoraan pakkasesta nappattuna;) Alkuperäinen ohje HERE.


Suklaa(Cointreau)kakku


 


Pohja:


1 ½ dl mantelirouhetta


¾ dl vehnäjauhoja


100 g kuivattuja luumuja, leikattuna pieneksi paloiksi.


1 dl + 3 rkl vettä


½ dl Cointreau-likööriä


200 g tummaa suklaata


110 g voita


4 munaa, keltuaiset ja valkuaiset eroteltuina


1 ½ dl sokeria


 


Kuorrutus:


130 g tummaa suklaata


4 rkl tomusokeria


60 g huoneenlämpöistä voita


 


Kakun tekoa edeltävänä päivänä:


Laita luumut ja ½ dl vettä kattilaan, keitä kunnes vesi on haihtunut lähes kokonaan. Laita levy pois päältä ja lisää likööri. Anna makujen imeytyä seuraavaan päivään. Säilytä luumuseosta jääkaapissa.


 


Pohja: Kuumenna uuni 190 asteeseen. Voitele ja jauhota halk. 24 cm vuoka, jonka pohjalle on asetettu leivinpaperi. Sekoita jauhot ja mantelirouhekeskenään. Sekoita kattilassa 3 rkl vettä, voi ja suklaa. Kuumenna miedolla lämmöllä koko ajan sekoitellen, kunnes seos on tasaisen sileää. Varo kuumentamasta liikaa. Vaahdota keltuaiset ja sokeri. Lisää joukkoon jäähtynyt suklaaseos vatkaten. Sekoita joukkoon myös pähkinä-jauhoseos ja luumut(myös neste jos kaikki ei ole imeytynyt). Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja kääntele ne lopuksi taikinan joukkoon. Kaada taikina esivalmisteltuun vuokaan ja paista 190 asteessa noin 25 minuuttia. Kakun pitää olla keskeltä meheva, eikä mikään kuiva korppu. Anna jäähtyä ennen kuorruttamista.


 


Kuorrutus:


Sekoita tomusokeri ja voi keskenään. Sulata suklaa mikrossa ja kääntele suklaa voiseoksen joukkoon. Kuorruta jäähtynyt kakku kauttaaltaan suklaaseoksella.


torstai 26. maaliskuuta 2009

Jäälauttaleivokset




Tässä on erinomainen ja hieman erilainen leivos-ohje jos haluaa erilaisen vaihtoehdon kaffepöytään. Pohja maistuu aivan Wilhelmiina kekseiltä ja rapsakka marenki rapsahtelee mukavasti suussa. Näihin voi käyttää mitä tahansa suklaata, josta itse pitää. Itse käytin kolmea eri sorttia. Juhlattaren sivuilla kommenttiosiossa kerrottiin, ettei näitä kannata pakastaa. Minä kuitenkin olin jääräpäinen ja päätin kokeilla. Maku ei kärsinyt lainkaan, eikä marengin koostumuskaan (ainakaan minä en huomannut). Tosin nämä eivät pakkasessakaan kerenneet olla kuin viikon verran, kun olivat jo tulleet syödyksi. Alkuperäinen ohje täällä.


JÄÄLAUTTALEIVOKSET


 


POHJA:


200g voita


1dl sokeria


1dl fariinisokeria


3 munan keltuaista


4dl vehnäjauhoja


1 rkl kermaa, punssia, vettä, rommia, tms. (itse lorautin ruokalusikallisen vaniljakastiketta)


1tl leivinjauhetta


1/2 tl ruokasoodaa


2tl vanilliinisokeria


 


TAIKINAN PÄÄLLE :


1 levy eli n.200 g suklaata  (laitoin tummaa-, maito- ja valkosuklaata)


 


MARENKI:


3 munanvalkuaista


2dl sokeria


 


 Erota keltuaiset valkuaisista. Sekoita taikinan kuivat aineet keskenään. Pane uuni lämpenemään 175 asteeseen.


Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää mukaan keltuaiset yksitellen, vaahtoa vatkaten.


Lisää joukkoon neste ja kuiva-aineseos, sekoita taikina tasaiseksi. Taputtele taikina jauhoisin sormin pellille leivinpaperin päälle, lähes pellin kokoiseksi levyksi.


Hienonna tai lohko suklaa ja levitä se taikina levyn päälle. Painele suklaata hieman taikinaan.


Vaahdota valkuaiset ja lisää sokeri vaahtoon vähitellen, koko ajan marenkia vatkaten. (Muista kun marenkia alat valmistamaan täytyy taikinakulho ja vispilä olla todella puhtaat ja kuivat, jotta marenki onnistuisi. Myöskään valkuaisten seassa ei saa olla yhtään keltuaista, muuten marenki ei onnistu)


Levitä marenkiseos suklaan päälle, ja pane pelti 175 asteeseen n. 30 minuutiksi.


Anna jäähtyä. Leikkaa halutun kokoisiksi


 

sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

Appelsiinicupcaket




Tätä ohjetta halusin kokeilla siitä syystä, että kuorrutteeseen tuli kookosrasvaa ja se sai mielenkiintoni heräämään. Mitään uutta ja mullistavaa kuorrutteessa ei ollut, mutta maku, se oli todella herkullinen. Muffissien koostumus on todella pehmoinen. Näissä maistuu juuri sopivasti appelsiinin raikas maku. Alkuperäinen ohje oli täysin vegaani, mutta minä muutin sitä hieman itselleni sopivammaksi.


(CHOCOCHILIN)APPELSIINICUPCAKET


12 cupcakea


3 dl vehnäjauhoja


2 dl sokeria


1 tl leivinjauhetta


0,5 tl soodaa


1 tl vaniljasokeria


1 appelsiinin raastettu kuori


1 dl tuorepuristettua appelsiinimehua


1,5 dl kahvikermaa


1 dl voisulaa


   1. Laita uuni kuumenemaan 175C ja paperoi muffinipelti.


   2. Sekoita yhteen kuivat aineet.


   3. Raasta appelsiinin kuori ja purista appelsiineista mehu. Sulata voi.


   4. Sekoita kuivien aineiden joukkoon appelsiinin kuori ja -mehu, kahvikerma ja voisula.


   5. Kaada taikina vuokiin (jätä 1/4 kohoamisvaraa) ja paista cupcakeja uunin keskitasolla 15-20 minuuttia. Jäähdytä hyvin ennen kuorruttamista.


KUORRUTE


0,5 dl voita


0,5 dl sulatettua kookosrasvaa


6 dl tomusokeria


0,25 dl appelsiinimehua


   1. Sulata kookosrasva ja yhdistä se voihin. Anna jähmettyä jääkaapissa muutama minuutti.


   2. Lisää tomusokeri ja appelsiinimehu vuorotellen rasvan joukkoon. Lisää mehua, kunnes kuorrute on sopivan paksuista.


 

sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

Kerrosbrowniet



Kuva on taas vähä mitä on. Nämä leivokset ovat todella makeita. Pienikin palanen riittää taltuttamaan jokaisen herkkusuun makeannälän. Alkuperäinen ohje täältä.


 





Kerrosbrowniet


 


Dark Chocolate Walnut Brownie base:


90 g voita


170 g tummaa suklaata


1 ¾ dl vehnäjauhoja


¼ tl leivinjauhetta


2 munaa


1 ¾ dl sokeria


1 dl (pekaani)pähkinärouhetta


Kuumenna uuni 175 asteeseen. Laita neliönmuotoisen(pyöreä vuokakin käy) irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja voitele vuoka. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään. Sulata suklaa ja voi yhdessä kattilassa miedolla lämmöllä ja anna jäähtyä. Vaahdota munat ja sokeri. Vatkaa joukkoon voi-suklaaseos. Kääntele joukkoon kuivat aineet siivilän läpi ja lopuksi pähkinärouhe. Kaada taikina vuokaan ja paista, kunnes kakku on keskeltäkin melko kiinteää (saa jäädä hieman kosteaksi). Anna jäähtyä. Vuoraa vuoan reunat kelmulla tai leivinpaperilla.


Milk Chocolate and Salted Butter Caramel Mousse Layer:


1 ¼ dl sokeria


2 rkl voita huoneenlämpöisenä


2 ½dl kermaa


170 g maitosuklaata


Kuumenna ¾ dl kermasta kiehuvaksi. Laita sokeri paksupohjaiseen kattilaan ja kuumenna kovalla lämmöllä koko ajan sekoittaen, kunnes seos on sulanut ja saanut kauniin kellertävän värin. Lisää kuumennettu kerma ja sekoita tasaiseksi. Kääntele joukkoon voi. Sulata suklaa mikrossa ja lisää karamelli seos suklaan sekaan. Jos seos on liian paksua, niin lisää tilkka kermaa. Anna jäähtyä. Vaahdota loput kermasta ja kääntele se karamelliseoksen joukkoon. Levitä seos tasaisesti browniepohjan päälle ja laita kylmään kovettumaan hetkeksi.


Dark Chocolate Ganache:


1 dl kermaa


170 g tummaa suklaata


Kuumenna kerma kiehuvaksi. Lisää joukkoon suklaa. Odota noin 1 minuutti ja sekoita seos tasaiseksi. Kaada kovettuneen moussen päälle ja levitä lastalla tasaiseksi.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2009

Lese-puolukkapiirakka




Tässä oiva ohje jos pakkasesta löytyy puolukoita. Oikein hyvää ja helppotekoista. Alkuperäinen ohje on lesepakkauksen kyljestä.


Lese-puolukkapiirakka


 


Pohja:


3 dl vehnäjauhoja


1 ½ dl kolmen viljan leseseosta


1 ½ tl leivinjauhetta


2 ¼ dl sokeria


3 munaa


110 g voisulaa


2 dl ruokakermaa


Sekoita kuivat aineet sekaisin isossa kulhossa. Sekoita joukkoon munat, voisula ja kerma, ei tarvitse vatkata, pelkkä sekoitus nuolijalla tai lusikalla riittää. Kaada taikina piirakkavuoan pohjalle.


 


Päälle:


noin 5 dl puolukoita


noin ½ dl sokeria


Sekoita puolukat ja sokeri keskenään ja ripottele marjat tasaisesti pohjan päälle.


 


Muruseos:


75 g voisulaa


1 dl sokeria


2 ¼ dl kolmen viljan leseseosta


Sekoita voisulan joukkoon sokeri ja leseet. Ripottele piirakan päälle ja paista 175 kauniin ruskeaksi.

torstai 26. helmikuuta 2009

Omarpalat



Minäkin testasin näitä suosittuja Omar-paloja jokin aika sitten. Ohje kopioitu suoraan OPELTA.


Pohja
150g voita
3 munaa
1,5 dl sokeria
4,5 dl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
3 tl leivinjauhetta
3 tl vanilliinisokeria
1,5 dl maitoa

Omar-kinuskikuorrutus
2 dl kermaa
250 g Omar-karkkeja

Sulata margariini. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vaahdota munat ja sokeri. Lisää vaahtoon sulatettu rasva, maito ja jauhoseos varovasti sekoittaen. Levitä taikina pellille leivinpaperin päälle ja paista 200 asteessa 12 minuuttia. Anna jäähtyä.

Kaada kattilaan kerma ja Omar-karkit. Keitä 20 minuuttia välillä sekoittaen. Anna jäähtyä hetki ja kaada jäähtyneen pohjan päälle. Koristele nonparelleilla ja paloitelluilla Omar-karkeilla.

maanantai 16. helmikuuta 2009

Herkkumuffinssit




Jääkapissa lojui vanha ranskankermapurkki, joka täytyi saada hyötykäyttöön. Muffinssipohja on sama kuin aiemmin tekemissäni moussemuffinsseissa. Muffinssitaikina on todella makeaa, mutta ai niin herkullista. Päällä on tietysti vielä suklaakuorrute, johon sain ujutettua loput ranskankermapurkista.


Herkkumuffinssit


 


Muffinssitaikina:


85 g valkosuklaata


2 ½ dl (160 g) vehnäjauhoja


½ tl leivinjauhetta


½ tl ruokasoodaa


110 g voita, pehmennettynä


3 dl (270 g) sokeria


2 munaa


vanilja-aromia


1 ¼ dl (125 g)  ranskankermaa tai smetanaa


1 ¼ dl vettä


 


Valmista muffinssit. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Anna suklaan jäähtyä. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja sooda keskenään. Vaahdota voi ja sokeri. Sekoita sulatettu suklaa voivaahtoon. Lisää joukkoon munat yksitellen, koko ajan vatkaten. Lisää vanilja-aromi ja ranskankerma. Kääntele taikinaan varovasti puolet kuivista aineista. Sekoita 1 ¼ dl vettä taikinan joukkoon. Lisää loput kuivat aineet. Aseta muffinipellin koloihin paperiset muffinivuoat. Jaa taikina vuokiin ja paista noin 20 minuuttia tai kunnes tikulla kokeiltaessa taikina on keskeltäkin kiinteää. Anna muffinssien jäähtyä.


 


Kuorrute:


125 g maitosuklaata


75 g ranskankermaa


½-1 dl pistaasipähkinöitä(suolattuja) rouhittuna


Sulata suklaa mikrossa miedolla lämmöllä välillä sekoittaen, anna jäähtyä hieman. Kääntele joukkoon ranskankerma pienissä erissä, sekä lopuksi pistaasipähkinät. Lusikoi kuorrutetta muffinien päälle. Säilytä viileässä.


 


maanantai 9. helmikuuta 2009

Keksi kuin Twixi




Nyt se syy selvisi miksei, kirjoitukseni näkyneet oikein. Wordista kopioidut tekstit tuottivat jotain ihme koodia vuodatukseen ja eivät näin näkyneet Explorer selaimessa. Itsellä taas kirjoitukset näkyivät ihan normaalisti, koska käytän selaimena MOZILLAA. Nyt vika on ilmeisesti korjattu ja kirjoitusten pitäisi näkyä normaalisti.


Ja sitten itse asiaan. Halusin tehdä keksejä jotka muistuttaisivat maultaan Twix-patukkaa. Ohje oli suhteellisen helppo kehitellä. Otin vain käyttööni samat ainekset joita itse patukastakin löytyy, eli keksiä, kinuskia ja suklaata. Ovat kyllä huippuhyviä, makeannälkä lähtee varmasti.


Keksi kuin Twixi


Keksit:


250 g voita


1 dl sokeria


1 muna


400 g vehnäjauhoja


2 tl leivinjauhetta


Vaahdota pehmeä voi ja sokeri, lisää muna ja vatkaa vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja nypi ne sormin voivaahdon kanssa tasaiseksi seokseksi. Anna levätä viileässä hetki kelmuun käärittynä. Kauli taikina ohueksi levyksi kahden kelmun välissä ja ota mieleiselläsi muotilla siitä keksejä. Paista 175 asteessa, kunnes keksit ovat hieman saaneet väriä. Anna jäähtyä ennen täyttämistä.


Täyte:


125 g fariinisokeria


1 ½ dl kuohukermaa


1 rkl voita


Laita fariinisokeri ja kerma kattilaan. Anna seoksen kiehua välillä sekoittaen, kunnes seos muistuttaa kinuskia. Lisää joukkoon lopuksi voi ja anna jäähtyä hieman, ennen keksien täyttämistä. Sivele kinuskia keksin tasaiselle puolelle ja aseta toinen keksi kanneksi. Laita kylmään odottamaan kuorrutuksen valmistamista.


 


Kuorrutus:


200 g maitosuklaata


1 rkl auringonkukkaöjyä


Sulata suklaa mikrossa ja lisää joukkoon öljy. Dippaa täytettyjen keksin kansiosa suklaaseen ja ylimääräisen suklaan valua pois. Säilytä viileässä.


 

tiistai 3. helmikuuta 2009

Mascarpone-suklaa browniet



Tämä ohjeen olen kehitellyt osittain itse. Etsin pohjan ohjeen yllättävää kyllä amerikkalaiselta leivontasivuilta. Ajattelin, että mascarponen pehmoinen maku sopisi suklaisen browniepohjan päälle erinomaisesti. Ja tottavie se sopikin. Tätä ohjetta suosittelen lämpimästi kaikille. Makeannälkä lähtee jo pienestä palasesta ja tämä soveltuu myös erinomaisesti pakastettavaksi.





Mascarpone-suklaa browniet


 


Pohja:


150 g voita


150 g tummaa suklaata


3 munaa


1¾ dl (120 g) fariinisokeria


1¾ dl (160 g)sokeria


2 dl (130 g) vehnäjauhoja


(½-1 dl manteli/pähkinärouhetta)


Laita leivinpaperi uunipannun pohjalle ja voitele pannu. Sulata voi ja suklaa kattilassa miedolla lämmöllä. Sekoita sokerit keskenään.Vaahdota munat ja kolmas osa sokereista vaahdoksi, lisää sokeria vähitellen munavaahtoon koko ajan vatkaten, kunnes kaikki sokeri on lisätty. Vatkaa joukkoon suklaa-voiseos. Kääntele joukkoon lopuksi vehnäjauhot ja mantelirouhe. Kaada seos uunipannuun ja paista 180 asteessa noin 20 minuuttia. Kakku saa jäädä keskeltä kosteaksi. Anna jäähtyä ja kumoa.


 


Mascarponekerros:


250 g mascarponejuustoa


½ dl tomusokeria


Sekoita mascarpone ja sokeri keskenään. Levitä tasaisesti browniepohjan päälle. Laita jääkaappiin odottamaan kuorrutuksen valmistusta.


 


Suklaaganache:


¾ dl kermaa


75 g tummaa suklaata


Laita ainekset kattilaan ja kuumenna miedolla lämmöllä. Kun suklaa on sulanut, niin anna seoksen jäähtyä huoneen lämmössä. Kaada kuorrute mascarponekerroksen päälle ja tasoita veitsellä pinta.