maanantai 16. tammikuuta 2017

Kuppikakut Nougatkuorrutuksella


Näihin kuppikakkuihin ajatus lähti halusta testata kovasti kehuttua Suklaapossun vaaleaa kakkupohjaa. Heti ohjeen nähtyäni aloin miettimään, että näistä tulisi varmasti hyviä kuppikakkuja ja oikeassa olin! Pohja on todella mehevä ja kostea, millainen hyvän kuppikakun pitää ollakin. Pohjaan yhdistin myös toisen pitkään suunnitteilla olleen ohjeen eli Dubbel Nougateista tehdyn kuorrutuksen. Dubbel Nougatit on mielestäni parhaita patukoita, mitä kaupassa myydään, joten arvatenkin tykkäsin myös kuorrutuksesta erittäin paljon. Koristelu on aika blanco tällä kertaa, koska kuppikakut piti äkkiä saada valmiiksi ennen kuin päivänvalo loppui. Onneksi nyt päivä koko ajan pitenee ja samalla aika, jolloin voi ottaa blogiin kuvia :D

Kuppikakkutaikina: (12 kpl)
50 g voita
½ dl auringonkukkaöljyä
1 ½ dl (135 g) sokeria
1 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
1 kananmuna
¾ dl ranskankermaa
2 ¼ dl (150 g) vehnäjauhoja
¾ tl leivinjauhetta
½ tl soodaa
1 dl vettä

Nougatkuorrutus:
2 ½ dl Flora Vispiä
150 g (3 kpl) Dubbel Nougatia

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Asettele paperiset muffinivuoat muffinipellin syvennyksiin. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja sooda keskenään. Sulata voi mikrossa tai kattilassa ja sekoita joukkoon auringonkukkaöljy, sokerit, suola, kananmuna ja ranskankerma. Kääntele sekaan vuorotellen kuivia aineita siivilän läpi ja vettä. Kaada taikina muffinivuokiin ja paista uunin keskitasolla noin 25 minuuttia. Kuppikakkujen tulee jäädä keskeltä hieman kosteiksi. Anna jäähtyä ennen kuorruttamista.

Pilko kuorrutusta varten Dubbel Nougatit ja sekoita joukkoon ½ dl Flora Vispiä. Kuumenna mikrossa puolella teholla välillä sekoittaen, kunnes nougat on kauttaaltaan sulanut.Vaahdota loput Flora Vispistä ja kääntele varovasti jäähtyneen nougatseoksen joukkoon. Laita kuorrutus pursotinpussiin ja pursota kuppikakkujen pinnalle.



20 kommenttia:

  1. Ihanan näköisiä! Ja varmasti hyvää tuo kuorrutus! Nam!
    Näinköhän Mamman pitää nourakin kokeilla. Nyt kun yhdet kuppikakut on jo onnistuneet.
    Mukavaa illanjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dubbel Nougatit on ihan parasta ja tuo kuorrutus on taivaallisen hyvää. Siihen kun yhdistää pehmeän kuppikakkupohjan, niin nam :)

      Poista
  2. Dubbel Nougat on minunkin suosikkipatukka! Kaikki ei aina ymmärrä kun selitän, että se on niin ihanan makeaa että oikein sattuu kurkkuun sen syöminen... :D
    Ruotsista saa usein tosi hyvällä tarjouksella ison satsin Maraboun patukoita, ja kummasti aina mun mukaan lähtee pelkkiä Dubbel Nougateja! :)
    Luulenpa siis että näitä on PAKKO testata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, syntisen makea herkku on kyllä kyseessä. :) Minäkin varmasti ottaisin myös pelkkiä Dubbeleita. :) Kannattaa ehdottomasti testata, jos Dubbel Nougateista tykkää :)

      Poista
  3. Siis nää on vaan niin ihanan näkösiä! Ja toi kuorrute, nam :D

    VastaaPoista
  4. Nougat on munkin herkkua ja varsinkin nuo patukat! Muistatkos sinä kun joskus niissä patukoissa oli varoitusteksti ettei patukkaa suositeltu syötävän yhdellä kerralla!? Miksiköhän teksti on poistettu ja miksiköhän se oli siinä... No mutta siis tekis mieleni kokeilla kyllä näitä joku kerta! Varmasti ihania! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ei ole tullut koskaan niin tarkasti tuoteselostetta luettua, että olisin huomannut. Lieneekö ollut verisuonien tukkeutumisvaara tai vastaava riski. XD Oli syntisen hyviä, ihan niin kuin patukatkin :D

      Poista
  5. Herkullisen näköisiä! Dubbel nougat on kyllä yksi parhaista patukoista, nams. Kokeilin muuten joskus tän tapaista kuorrutetta laktoosittomalla vispikermalla, mutta se juoksettui yllättäen tosi pahasti. Flora Vispillä onnistuin kans hyvin :) Hyvä muuten tietää, että tuo kakkupohja toimii myös muffinsseissa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa mielenkiintoista, ettei onnistunut vispikermalla. Vaikuttaakohan patukoiden suuri rasvapitoisuus asiaan? Erittäin hyvin taipui kuppikakkuihin. Toimiva ohje kaikin puolin :)

      Poista
    2. Mä oon ennenkin tapellut tuon samaisen laktoosittoman vispikerman kanssa. Ehkä vatkasin sitä muutaman sekunnin liikaa, tai heitin sulatetut dubbel nougatit joukkoon liian lämpiminä, tai sitten ne eivät vaan sovi yhteen. Pitäisi testata vielä uudestaankin jossain vaiheessa.. Täytyy itsekin kokeilla tuota taikinaa muuallakin kuin kakussa :)

      Poista
    3. Minullakin on kyllä joitakin taisteluja laktoosittomien kermojen kanssa takana. Esimerkiksi kinuski laktoosittomasta kuohukermasta ei onnistunut sitten millään, vaikka moni siinä oli onnistunutkin. Joskus se vaan on pienestä kiinni. Pienemmällä määrällä kun testaa aluksi, niin ei harmita niin paljon, jos sattuukin menemään jokin mönkään :)

      Poista
    4. Satunnainen vierailija2. maaliskuuta 2017 klo 7.57

      Kinuskiin kannattaa käyttää laktoositonta kuohukermaa, niin pitäisi onnistua ;). Kokemusta 20v. ajalta. Täytyy testata myös nämä kuppikakut.

      Poista
    5. Minulla se ensimmäinen kokeilu laktoosittomalla kuohukermalla epäonnistui. Täytyy yrittää uudemman kerran jossain vaiheessa. Nämä on kyllä huippuhyviä, kannattaa kokeilla :)

      Poista
  6. Näyttävät vallan mainioilta! Tuota kuorrutusta voisi kokeilla kakkuunkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Varmasti toimisi hyvin myös kakuissa :D

      Poista
  7. Oijoi tuo Dubbel nougat on munkin ihan ehdoton ykkössuosikki! :D Siispä näiden kuppikakkujen on oltava täydellisiä, nam! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on kyllä on hyviä! Eihän ne voi olla muuta, kun niissä on Dubbel Nougatia ;)

      Poista
  8. Onpas oikein herkkuleivokset. Ihanan muhkean näköiset. :p

    VastaaPoista