sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Ystävänpäivän Donitsit


Helmikuu on varsinainen herkkukuukausi. Ensin nautittiin Runebergin päivän herkuista, loppukuusta vietetään laskiaista ja tässä välissä on vielä ystävänpäivä, jolloin on tietysti erinomainen syy leipoa kaikkea hyvää.

Ajatus näihin sydämenmuotoisiin donitseihin lähti, kun blogini ohjeita selatessa huomasin, että täältä puuttuu minun luotto donitsiohjeeni, jolla olen leiponut donitsit viimeiset 10 vuotta. No, ne leivontakerrat kyllä mahtuu yhden käden sormiin, mutta aina olen kumminkin tätä ohjetta käyttänyt. :) Alkuperäinen ohje löytyy Sitruunamarengin blogista. Donitsit ja munkit on muutenkin minun suuri heikkous. Kovin usein ei tule kaupan leivonnaisia ostettua, mutta pakko myöntää, että joskus tulee Lidlin paistopisteestä niitä vaniljakreemitäytteisiä donitseja tai munkkeja napattua.

Lidlistä puheenollen. Käytin kuorrutteeseen kyseisen kaupan tomusokeria, sitä niiden omaa merkkiä, jota myydään 250 g paketissa. En ollut ennen sitä tällaiseen pomadatyyppiseen kuorrutteeseen käyttänyt ja ihmettelin kovasti, kun kuorrute jäi kiteiseksi. Ensiksi mietin, voisiko kiteisyys johtua marjamehusta, mutta tein toisen kuorrute-erän perus Dansukkerilla ja sillä onnistui kuten pitääkin. Vaikka Lidlin tuotteista noin muuten tykkäänkin, niin jatkossa käytän Dansukkerin tomusokeria.

Vaikka näistä ei nyt niitä kauneimpia donitseja tullutkaan, niin maku on kyllä kohdillaan! Kyllä se uppopaistaminen vaan saa aikaan syntisen hyvän maun. Pinnalle vielä perinteinen vaaleanpunainen tomusokerikuorrutus, niin aletaan lähestyä pulla-kategoriassa täydellistä tuotetta. :D

Donitsit: (20 kpl)
2 kananmunaa
1 dl (90 g) sokeria
1 tl vanilliinisokeria
½ tl suolaa
50 g voita
1 dl maitoa
1 dl kermaa
6 dl (390 g) vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

Kuorrutus:
6 dl (360 g) tomusokeria
marjamehua

Paistamiseen:
1 l rypsiöljyä
 
Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään. Vaahdota huoneenlämpöiset kananmunat ja sokerit keskenään. Lisää joukkoon, suola, sulatettu voi, maito ja kerma. Kääntele lopuksi joukkoon jauhot. Kauli taikina noin 1 cm paksuksi levyksi runsaasti jauhoja apuna käyttäen. Taikina on todellä löysää, mutta runsaalla jauhotuksella kyllä selviää! Ota muotilla paloja ja uppopaista 180 asteisessa öljyssä kerran kääntäen. Ota donitsit kattilasta ja laita sen jäkeen talouspaperin päälle, jotta ylimääräinen rasva imeytyy pois.

Sekoita tomusokerin joukkoon marjamehua sen verran, että kuorrute on sopivan levittyvää. Voit notkistaa sitä tarvittaessa kuumassa vesihauteessa. Dippaa donitsien päällypuoli kuorrutukseen tai levitä kuorrutetta veitsellä pinnalle. Koristele esim. suklaasulalla ja strösseleillä.





15 kommenttia:

  1. Ihanan söpöt donitsit!
    Kivaa viikon alkua!

    VastaaPoista
  2. Onpas ihania, niin hempeitä! ♥ Täytyy laittaa ohje korvan taa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Tämä on kyllä mukavan helppo ja herkullinen ohje :D

      Poista
  3. Ihanat sydändonitsit!
    Donitseja en olekkaan tehnyt pitkään aikaan.
    Hyvää maanantai päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ei tule itselläkään ihan joka viikko leivottua. Ehkä ne maistuukin siksi niin hyviltä. Mukavaa maanantaita sinnekin suunnille :)

      Poista
  4. Ompa nää söpöjä!! Ai että.. pitäsköhän sitä kokeilla:) kiitos kivasta blogista. Erottuu edukseen täälä blogien maailmassa!

    Memmi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Memmi! Ei nämä ehkä niitä kedon kauneimpia kukkasia kuitenkaan ollut, vaan enemmän kotona tehdyn näköisiä! XD Kannattaa kokeilla, kyllä se uppopaistaminen vaan tekee ihmeitä aikaan. Hyvää harjoittelua myös vappua ajatellen. :D Onpa todella mukava kuulla, että olet tykännyt. :D Blogien määrä on aivan käsittämättömän suuri verrattuna vaikkapa 10 vuoden takaiseen, joten olen erittäin ilahtunut, jos jotenkin pystynyt erottautumaan, ja vieläpä positiivisella tavalla! :D

      Poista
  5. Hep! Ensinnäkin nämä ovat ihania ja syötävän herkun näköisiä! Ja sinulle on liuta kysymyksiä nutella-kääris postauksessa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Apua! Nyt tuntuu vähän kuin Adele pyytäisi multa laulutunteja, mutta aina pitää yrittää XD

      Poista
  6. Tein elämäni ensimmäiset donitsit tällä ohjeella (tosin lisäsin taikinaan kardemummaa). Hyviä tuli! Täytyy tehdä toistekin. Kyllä näillä hetken pärjää vappua odotellessa... ;) Taina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava kuulla Taina, että tykkäsit! Nämä on minunkin mielestä tosi hyviä, ja tällä hetkellä se luotto donitsiohje. :) Kardemumma varmasti tosi hyvä lisä taikinaan, täytyy testata seuraavalla kerralla :D

      Poista