lauantai 13. syyskuuta 2008

Puolukkapiirakka



Nyt oli kaksi hyvää syytä tehdä puolukkapiirakkaa. Ensimmäinen oli uusi irtopohjainen silikonipiirakkavuoka. Toinen syy oli, että meillä on todella paljon puolukkahilloa tehtynä tämän syksyn puolukoista. Silikonivuoka osoittautui oikein päteväksi. Piirakka irtosi todella nätisti vuoasta.

Pohja:
150 g voita
1 dl sokeria
1 muna
3 ½ dl (230 g) vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Vaahdota munat ja sokeri, lisää muna vatkaten joukkoon. Kääntele mukaan keskenään sekoitetut kuivat aineet. Painele taikina jauhija apuna käyttäen piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

Täyte I:
Puolukkahilloa
Levitä hilloa ohuehko kerros paistamattoman pohjan päälle.

Täyte II:
200 g Creme fraishea
250 g maitorahkaa
2 munaa
2 dl sokeria
Sekoita kaikki ainekset sekaisin sähkövatkaimella. Kaada seos puolukkahillon päälle ja paista 175 asteessa, kunnes täyte on keskeltäkin kiinteytynyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti