perjantai 13. kesäkuuta 2014

Raparperipiirakka (Pirkka)

Tämä raparperipiirakka kisaa tasapäin parhaan raparperipiirakan tittelistä Mimmin raparperipiirakan kanssa. Pohja on aivan tajuttoman hyvä ja sitä voi käyttää esim. juustokakkujen pohjana. Tähän piirakkaan saa myös uppoamaan mukavasti raparperejä;) Kyytipojaksi sopii vaniljakastike- tai jäätelö.

Pohja:
150 g voita
1 1/2 dl (135 g) sokeria
1 kananmuna
3 dl (195 g) vehnäjauhoja
1 1/2 dl (60 g) mantelijauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria

Täyte:
noin 700 g (14 - 15 dl) raparpereja
1 1/2 dl (135 g) sokeria
1/2 dl (35 g) perunajauhoja
1/2 dl vettä

Vuoraa halk. 25 cm irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja voitele reunat.
Aloita pohjan valmistus vaahdottamalla pehmeä voi ja sokeri keskenään. Lisää kananmuna mukaan samalla vatkaten. Sekoita kuivat aineet kekenään ja kääntele ne siivilän läpi väähdon joukkoon. Ota taikinasta 1/3 erilleen koristelua varten. Taputtele 2/3 takinasta vuoan pohjalle ja pari senttiä reunoille jauhoja apuna käyttäen. Anna pohjan ja erikseen otetun taikinan kovettua jääkaapissa.
Valmista raparperitäyte leikkaamalla raparperit viipaleiksi. Laita raparperiviipaleet ja sokeri kattilaan. Hauduta, kunnes raparperit ovat osittain soseutuneet. Sekoita perunajauhot ja vesi keskenään. Ota kattila pois liedeltä ja lisää perunajauhosuurus raparperiseoksen joukkoon voimakkaasti vatkaten. Seoksen koostumus kuulu olla paksu ja hieman liisterimäinen. Nosta kattila kylmään vesialtaaseen jäähtymään.
Kaada jäähtynyt raparperitäyte pohjan päälle. Pyörittele erilleen otetusta taikinasta ohuita nauhoja ja asettele ne täytteen päälle. Paista 200 asteessa uunin alatasossa noin 30 minuuttia. Anna jäähtyä, ripottele pinnalle tomusokeria ja tarjoile vaniljakastikkeen -tai jäätelön kanssa.

 
 
 
 

2 kommenttia:

  1. Tätä on nyt kokeiltu! Syötiin tätä itse tehdyn vaniljajäätelön kanssa, oli aika mahtava yhdistelmä! :) Tähän pohjaan ihastuin tosi paljon, se oli ihanan mureaa ja kevyttä, todella maukasta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että tykkäsit. Minäkin olen ihastunut eritoten tuohon pohjaan :) Itse tehty vaniljajätski kuulostaa todella hyvältä :P

      Poista