maanantai 14. marraskuuta 2016

Taatelikakku

Kyllä tuntuu hyvältä kaivaa tunnistekategoriasta J-kirjain esille ja sieltä tägätä Joulu! Nyt on siis joulufiilistelyt korkattu minunkin osalta. Muiden blogeissa olen jo hyvän aikaa käynyt ihastelemassa jouluisia herkkuja :)

Joulun ajan leivonnaisiin kuuluu ehdottomasti erilaiset vuokakakut, kuivakakut, kahvikakut, kaakut tai miksi niitä ikinä haluakaan kutsua. Taatelikakku, Englantilainen Hedelmäkakku ja Arabialainen Maustekakku ovat kolme kovaa, joita tulee leivottua yleensä joulua odotellessa. Tällä kertaa päätin aloittaa näistä Taatelikakulla :P

Herkullisen taatelikakun takaa kaksi asiaa, taateliseoksen soseutus ja siivilöinti. Nämä kaksi vaihetta, kun suorittaa, niin lopputulos on äärimmäisen pehmoinen ja kaikin puolin täydellinen! Vähän tulee tiskiä joo, mutta kyllä se vaan kannattaa! Ero on siis aivan äärettömän suuri, kun taateliseoksen surauttaa sauvasekoittimella tasaiseksi ja siivilöi, joten suosittelen lämpimästi kokeilemaan. Taatelikakun ohjeen löysin Marttojen sivuilta ja tuttuun tapaan muokkasin sitä vähän enemmän itseni näköiseksi. Toisin sanoen, korvasin osan jauhoista perunajauhoilla ja lisäsin nuo pari vaihetta leivontaprosessiin ja pitihän siihen vielä tietenkin kuorrutekin laittaa :D

Kuorrutetta mietin pitkään, mikä tähän sopisi. Kakku itsessään on niin hyvää, ettei se välttämättä kuorrutetta tarvitse, mutta minusta lopputulos on vähän tylsä ilman sitä. Kuorrutteen ohjeen kaivoin Nasuttajan hienosta Ei makeaa mahan täydeltä -blogista. Nasuttaja oli kuorruttanut sillä Kentuckin Kakun ja aloinkin miettimään, onko Kentuckyn Kakku sama asia kuin Taatelikakku? Raaka-aineet ainakin ovat erittäin lähellä toisiaan. Joka tapauksessa kuorrute oli mukavan kinuskinen ja sopi näin ollen hyvin muutenkin kinuskisen makuisen kakun kokonaisuuteen :)

Taatelikakku:
250 g taateleita
1 ½ dl vettä
3 dl (265 g) sokeria
200 g voita
2 kananmunaa
½ dl kuohukermaa
3 ½ dl (225 g) vehnäjauhoja
1 dl (70 g) perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
2 tl vaniljasokeria

Kuorrutus:
2 rkl sokeria
50 g voita
½ dl kuohukermaa
3 ½ dl (210 g) tomusokeria

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Voitele ja jauhota rengaskakkuvuoka. Sekoita vehnäjauhot, perunajauhot, leivinjauhe, ruokasooda ja vaniljasokeri keskenään.

Laita huoneenlämpöinen voi kulhoon. Laita taatelit, vesi ja sokeri kattilaan. Keitä keskilämmöllä, kunnes taatelit ovat pehmenneet. Soseuta sauvasekoittimella ja siivilöi seos kulhoon, jossa voi on. Sekoittele, kunnes voi on sulanut joukkoon. Vatkaa sähkövatkaimella ja lisää kananmunat yksitellen koko ajan vatkaten. Sekoita joukkoon kerma ja kääntele kuivat aineet siivilän läpi joukkoon. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin alatasolla noin 50 minuuttia tai kunnes tikulla kokeiltaessa siihen ei tartu taikinaa. Anna jäähtyä hetki ja kumoa tarjoiluastialle. 

Valmista kuorrutus paahtamalla sokeri kattilassa kullanruskeaksi. Lisää voi joukkoon ja anna sulaa. Sekoita kerma mukaan ja kiehauta seos koko ajan sekoittaen. Laita levy pois päältä ja sekoita joukkoon tomusokeri. Valuta seos taatelikakun pinnalle.


15 kommenttia:

  1. Hieno kakku!
    Taisin viime jouluna tehdä ensimmäisen kerran taatelikakkua.

    Kyllä vain joululeivonnaiset on jo mielessä.
    Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllähän joulussa on parasta sen odottaminen :D

      Poista
  2. Juuri mietinkin taatelikakkua, että en ole kotona sitä koskaan tehnyt. Täällä se oli kuin tilauksesta. :) Arabialaisesi testasin viime vuonna ja sehän on huippuhyvä. Pitänee kokeilla tätä tänä jouluna. Kuorrutekin kuulostaa ja näyttää niin hyvältä.
    Mukavia joululeipomisia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta sitten täytyy kokeilla taatelikakun tänä jouluna. :) Voi miten mukava kuulla, että tykkäsit Arabialaisesta Maustekakusta, ihan parasta kun joku testaa leivonnaista sun innoittamana. :D Toimii muuten hyvin ilman kuorrutettakin varsinkin, jos ei oo perso makealle, sillä kakku itsessään on jo melko makea ja siihen päälle kun laittaa kerroksen kinuskimaista kuorrutetta, niin sokeriöverit on taattu ;)

      Poista
  3. Nam nam nyt on kyllä herkun näköinen kakku! :)

    VastaaPoista
  4. Ihana tuo kuorrute! :P Taatelikakku ei ole ihan ykkösherkkuani, mutta tuon kuorrutteen vuoksi voisin maistaa palan, tai syödä koko kakun :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuorrutteen kans oli käydä vanhanaikaiset eli meinasi kovettua ennen kuin ehdin levittää koko kakun pinnalle. Laitoin sen rumemman puolen taakse, niin ei näytä niin pahalta ;)

      Poista
    2. Tottakai :D Niin mäkin aina teen...

      Poista
  5. Näyttää ihanan mehevältä kakulta!:p Mun täytyy tunnustaa, että en ikinä ole itse tehnyt taatelikakkua. :o Tänä jouluna asia on pakko korjata :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vielä ehtii hyvin kokeilla vaikka useampaakin Taatelikakun ohjetta. Toisaalta itse taidan jatkossa tehdä aina tällä, kun oli niin hyvää :)

      Poista
  6. Ihanan näköinen kakku! Ja taatelikakku on niiin hyvää. En ole kyllä itse tehnyt koskaan, mutta muiden tekemänä olen saanut herkutella :P Mukavaa Joulun odotusta Jack!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kannattaa ehdottomasti kokeilla. Tällä ohjeella tulee ihanan pehmeä lopputulos. Kiitos paljon, vielä kuukauden saa odotella :D

      Poista
  7. Hei!
    Huomasin kommenttisi Teresan blogissa... Onpa täällä herkullisia ohjeita. Tämäkin kakku näyttää aivan ihanalta. Minä leivon harvoin, mutta tätä täytyy kyllä kokeilla.
    Tunnelmallista joulunaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, on aina tosi mukava saada uusia vierailijoita! Sinullakin on todella hieno blogi (Piti heti käydä vastavierailulla)! Mukavaa joulun odotusta sinullekin! :)

      Poista