sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Minttukrokantti-Moussekakku

Tänä vuonna blogini täyttää pyöreitä, kun mittariin tärähtää 10-vuotta! Mikä olisikaan parempi ensimmäinen päivitys juhlavuodelle kuin ohje, josta leivontainnostukseni sai alkunsa. Tämä ohje pohjautuu Yhteishyvän Pähkinäiseen suklaamoussekakkuun, mutta jonkin verran muutoksia siihen tein tavoilleni uskollisena.

Murotaikinapohja on alkuperäisessä ohjeessa todella kova, joten vähensin hieman jouhojen määrää ja muuntelin mittasuhteet pienempään vuokaan sopivaksi. Myös hasselpähkinäjauhe vaihtui mantelijauheeseen ihan siitä syystä, että mantelijauhetta sattui löytymään kaapista valmiina.

Mousseen käytin tumman suklaan sijaan Maraboun Minttukrokantti -suklaata, kun se oli vähän aikaa sitten tarjouksessa ja pitihän se pari levyä ostaa varastoon. Halutessaan suklaan määrää voi lisätä, sillä ohjeen suhteella koostumuksesta tulee juuri ja juuri leikattava eli todella pehmoinen. Myös maku on luonnollisesti makeampi, kun käyttää maitosuklaata tumman suklaan sijaan.

On tässä vuosien varrella tullut jos jonkinmoista moussea ja vaahtoa testattua, mutta pakko sanoa, että tämä kolmen raaka-aineen suklaamousse on vaan paras! Voi olla toki historialla ja muistoilla myös vaikutusta mielipiteeseen ;)

Murotaikina:
80 g voita
20 g (3 rkl) tomusokeria
130 g (2 dl) vehnäjauhoja
30 g (¾ dl) mantelijauhetta
8 g (1 ½ rkl) kaakaojauhetta
1 keltuainen

Minttukrokanttimousse:
275 g minttukrokanttisuklaata
½ dl Flora Vispiä
ripaus suolaa
3 keltuaista
2 dl Flora Vispiä

Valmista ensin murotaikina. Nypi voi, tomusokeri, vehnäjauhot, mantelijauhe ja kaakaojauhe murumaiseksi seokseksi. Lisää keltuainen ja sekoita nopeasti  tasaiseksi taikinaksi ilman turhaa vaivaamista. Kääri murotaikina kelmuun ja anna levätä jääkaapissä vähintaään puoli tuntia.

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Kauli murotaikina jauhotetulla alustalla ympyrän muotoon ja levitä sen jälkeen halk. 22 cm vuoan pohjalle ja reunoille. Jos murotaikina repeilee vuoan nostamisen yhteydessä, niin tyhjät paikat voi tilkitä repeytyneillä taikinan palasilla. Pistele pohjaan haarukalla reikiä ja paista 200 asteessa alatasolla 10-15 minuuttia. Anna jäähtyä ennen moussen lisäämistä.

Laita ½ dl Flora Vispiä ja paloiteltu suklaa mikron kestävään kulhoon. Kuumenna seosta puolella teholla välillä sekoittaen, kunnes suklaa on sulanut. Ole varovainen, sillä minttukrokanttisuklaa palaa herkemmin kuin tavallinen "sileä" suklaa. Anna jäähtyä hetken ja sekoita joukkoon keltuaiset ja suola. Vaahdota 2 dl Flora Vispiä ja kääntele suklaaseoksen joukkoon. Kaada mousse paistetun murotaikinapohjan päälle ja anna vetäytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Koristele haluamallasi tavalla.




16 kommenttia:

  1. Varmasti taivaallisen hyvää! Minä tyrin aina nuo suklaan sulatukset, niin arkailen edes kokeilla.
    Mukavaa lähteä seuraamaan juhlavuottasi. Onnea!
    Mukavaa viikon alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä super hyvää suorastaan! :) Jos oikein varman päälle halua sulattamisen ottaa, niin vesihaude lienee se turvallisin vaihtoehto. Itse en koskaan viitsi alkaa liettä lämmittämään, niin tulee aina vaan laitettua mikroon :)

      Poista
  2. Taas niin herkullinen ohje!😋
    Kyllä tekisi mieli heti maistaa...
    Minäkin sulatan suklaan aina mikrossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tämä on lemppari moussekakkuohje, jota voi kivasti varioida käyttämällä eri suklaata. Kyllä se mikrossa vaan kätevimmin onnistuu, kunhan ei unohda sinne (itsellänikin on pari kertaa suklaat kärtsännyt) :)

      Poista
  3. Onnea blogisynttärivuoteen:) Hieno ura bloggarina. Samettisen näköinen kakku,nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onhan tässä toki ollut muutama hiljaisempikin vuosi, mutta nyt painetaan bulilla menemään :) Samettinen koostumus tässä olikin. Just ja just leikattava, mikä on ihan parasta :)

      Poista
  4. Onnittelut täydestä kympistä!!! :)
    Hyvännäköinen kakku ja ihana tuo Muumi-lautanen. Tuo puuttuukin omista kokoelmista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Syksyllä sai 2-packin muumilautasia meidän Halpa-Hallista 20€, niin pitihän se ostaa. Toinen oli se musta-valkoinen, mikä myydään Fazerin parina :)

      Poista
  5. Onnea!! Ai hitsi että näyttää hyvältä tuo kakku! Otin reseptin talteen ja tesaan heti tilaisuuden tullen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tita! Mahtava kuulla, että resepti meni talteen. Toivottavasti bongaan tämän vielä blogistasikin :)

      Poista
  6. Onnittelut juhlavuoden kunniaksi! :D Muistan kyllä sun blogisi jo omanikin alkuajoilta, mullakin tulee piakkoin 10 vuotta täyteen! Ja kakku on tosi herkullisen näköinen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! 10 vuotta sitten blogeja oli kyllä vain murto-osa tähän päivään verrattuna. Harmittavasti monella se innostus bloggaamiseen lopahtaa melko pian aloittamisesta. Ei voi muuta sanoa kuin hattua nostaa niiden kohdalla, joilla vuosia on useampia takana ;)

      Poista
  7. Ja tämä <3 olen sanaton! Aivan ihanaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suklaamoussekakut on kyllä mun suurin heikkous. Ne vaan on niin hyviä :D

      Poista
  8. Nam, niin herkullisen näköinen tämäkin! Oon tehnyt myös samanmoisista, kolmesta raaka-aineesta joskus suklaamoussea, herrrrrkkua ja myös koostumus ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itse olen kokeillut vähän kaikkea raaka-aineita suklaamousseihin, tuorejuustoa, rahkaa, creme fraischea, smetanaa... Mutta näistä kolmesta raaka-aineesta se paras vaan tulee, ei voi mitään :)

      Poista