sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Mokkapala-Kääretorttu


Mokkapalat on Suomen googletetuin leivontaohje, eikä ihme. Meidät koukutetaan niiden makuun jo lapsena kotitaloustunnilla, ja koska kyseessä on erittäin simppeli ja herkullinen leivonnainen, sopii se tarjottavaksi moneen tilaisuuteen. Parastahan Mokkapaloissa on, kuten niin monessa muussakin leivonnaisessa, kuorrutus. Kuorrutus, se on pääosassa tässä Mokkapalojen kääretorttu muunnelmassa, jossa täyteläinen suklaakakkutaikina on vaihdettu pehmeään kääretorttupohjaan. Serkusten suklaaunelma -blogista löytämässäni ohjeessa mokkaisaa makua löytyy sekä kääretortun sisältä että pinnalta.

Mokkatäyte:
100 g voita
4 ½ dl (270 g) tomusokeria
¾ dl vahvaa kahvia
½ dl (20 g) kaakaojauhetta

Kääretorttupohja:
3 kananmunaa
1 ½ dl (135 g) sokeria
1 dl (70 g) perunajauhoja
1 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Mokkakuorrute:
25 g voita
1 ½ dl (90 g) tomusokeria
1 rkl vahvaa kahvia
2 tl kaakaojauhetta

Aloita mokkatäytteen valmistuksesta. Mittaa kaikki ainekset kattilaan ja kuumenna liedellä sekoittaen, kunnes voi on sulanut ja seos on tasaista. Älä anna seoksen kiehahtaa, sillä se voi estää jähmettymisen. Jäähdytä kylmässä vesihauteessa huoneenlämpöiseksi. Nosta sitten jääkaappiin.

Valmista seuraavaksi kääretorttupohja. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Vaahdota kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Siivilöi jauhoseos vaahtoon pienissä erissä nuolijalla käännelle. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille (23 cm * 33 cm) ja paista uunin keskitasolla noin 8 minuuttia. Kumoa sokeroidun leivinpaperin päälle.

Vatkaa mokkatäytettä sähkövatkaimella hetken aikaa, kunnes täyte vaalenee kuohkeutuu hieman. Levitä tasaisesti kääretorttulevyn päälle ja rullaa. Tarvittaessa kääretorttua voi käyttää jääkaapissa, ennen rullaamista, jolloin täyte jähmettyy eikä pursua niin helposti yli. Itse tein niin, että levitin täytteen pohjan päälle ja laitoin hetkeksi jääkaappiin ja rullasin vasta sitten. Anna tekeytyä jääkaapissa vähintään puoli tuntia.

Viimeistele kääretorttu mokkakuorruteella. Laita kuorruteainekset kattilaan. Kuumenna liedellä sekoitellen, kunnes seos on tasaista. Älä anna kiehahtaa, sillä se voi vaikeuttaa jähmettymistä. Jäähdytä vesihauteessa sekoitellen, kunnes seos hieman paksuuntuu. Valuta kuorrute kääretortun pinnalle ja ripottele nopeasti kuorrutteen päälle strösseleitä.



20 kommenttia:

  1. Näyttää niin syötävän hyvältä! Nam!
    Mukavaa laskiaista sinne!

    VastaaPoista
  2. Oi vitsi miten houkuttelevan näköistä! Ja runsaasti täytettä.. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Täytettä ei voi koskaan olla liikaa. Joillekin olisi varmasti riittänyt vähempikin, mutta minusta ei ollut yhtään liian paljon :D

      Poista
  3. Näyttääpä huisin hyvältä! Tämä menee kyllä testattavien listalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä oli kyllä erittäin hyvänmakuinen Mokkapala-muunnelma :) Varmasti kuorrutefanien mieleen! :)

      Poista
  4. Mahtavalta näyttää! Varmasti maistuu. Täytyy ehdottomasti kokeilla.
    Mukavaa alkuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kyllä vain maistuu! Suosittelen lämpimästi kokeilemaan, jos Mokkapalojen kuorrutteesta yhtään pitää :)

      Poista
  5. Kääretorttua nam :) Just kun niistä oli puhetta ja itekin leivoin lopuksi varmaan 10 versiota, jotta opin perushommat :D Hihi. Tää näyttää ihanalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääretorttua taas kerran. :) Mutta puoliksi Mokkapala kumminkin, niin voin sallia itselleni sen leipomisen. :D Tätä kyllä leivoin hyvän aikaa sitten, mutta en vain ollut saanut julkaistua.

      Poista
  6. Ohoh! Onpas mehevä rulla.:) Näyttävä leivonnainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sain laitettua täytettä extra paljon sisälle, kun annoin sen hetken jähmettyä jääkaapissa :)

      Poista
  7. Hei,
    Kääretorttupohja reseptistä puuttuu sokerin määrä!
    T. Nina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja hyvä, että huomasit! Lisätäänpä se sinne :)

      Poista
  8. Onpa herkullisen näköinen kääretorttu...tätä täytyy kyllä kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vahva suositus, jos mokkapalojen kuorrutuksesta tykkää :)

      Poista
  9. hyvää oli! http://rrimasa.blogspot.fi/2017/04/mokkapala-kaaretorttu.html

    VastaaPoista
  10. Just tehtiin ystävän lasten kanssa mokkapaloja =D Se toimii kyl mielettömän hyvin näin kääretortunkin muodossa, koska mukana on myös täytettä ;) Joskus taisin hieman tuunata mokkapaloja ja tein niistä semmoisen yksinkertaisen kerroskakun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mokkapalat maistuu kaikissa muodossa ja mitä enemmän päällistä, sen parempi :D

      Poista