tiistai 20. kesäkuuta 2017

Maisemakahvilan Raparperipiirakka


Täytyihän se minunkin testata tätä kaikkien hehkuttamaa Maisemakahvilan raparperipiirakkaa. Maistettuani tätä voin todeta hypen olleen täysin aiheellinen. Piirakassa on vaan kaikki niin kohdillaan kuin olla voi. Rahkatäyte ja raparperit yhdessä saa aikaan todella mehevän lopputuloksen. Piirakan kruunaa totta kai rapea muruseos. Ei siis tarvitse ihmetellä, miksi Maisemakahvilan raparperipiirakka nousee 90 % todennäköisyydella ensimmäisenä esiin, kun kysytään parasta raparperipiirakkaohjetta.

Tein pellillisen sijaan puolikkaan ohjeen halk. 23 cm piirakkavuokaan. Ohje täysillä määrillä löytyy muun muassa Kotiliesi -lehden sivuilta.

Muruseos:
4 dl (260 g) vehnäjauhoja
1 ½ dl (135 g) sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1 tl vaniljasokeria
125 g voisulaa

Pohjataikina:
2/3 muruseoksesta
1 dl piimää
½ kananmuna

Täyte:
5 dl raparperipaloja
1 prk (250 g) rahkaa
1 dl (90 g) sokeria
1 ½ tl vaniljasokeria
1 kananmuna

Pinnalle:
1/3 muruseoksesta

Sekoita muruseoksen kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon voisula. Jaa muruseos kahteen eri kulhoon. Käytä 2/3 muruseoksesta pohjataikinaan. Jätä 1/3 pinnalle ripoteltavaksi.

Lisää pohjataikinaan piimä ja puolikas kananmuna. Sekoita tasaiseksi (ei haittaa, vaikka seos ei olisi aivan tasaista). Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun halk. 23 cm piirakkavuokaan. Ripottele taikinan pinnalle raparperipalat.

Sekoita rahka, sokerit ja kananmuna keskenään tasaiseksi seokseksi ja kaada raparperien päälle. Ripottele lopuksi muruseos pinnalle ja paista 175 asteisen uunin alatasolla noin 45 minuuttia tai kunnes muruseos näyttää kullanruskealta. Tarjoile esim. vaniljakastikkeen kanssa.



20 kommenttia:

  1. Nam! Näyttää niin herkulliselta!
    Toi on maailman parasta raparperipiirakkaa. Tein tätä myös ja ei jäänyt viimeiseksi kerraksi.😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On se vaan parasta, ei mahda mitään. Tulen tekemään minäkin uudemman kerran ja monesti! :D

      Poista
  2. Ai että miten hyvännäköistä! <3 Uusi tuttavuus tämä resepti, testiin menee jossain vaiheessa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kannattaa ehdottomasti testata, jos tätä ei vielä ole koskaan tehnyt. Veikkaan, ettet tule pettymään :D

      Poista
  3. Onpa todellakin ihanan näköistä!! En ollut itse tästä MAisemakahvilan piirakasta kuullutkaan, mutta testiin menee! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on melko vanha ohje, mutta joku on nyt vaan keksinyt sille tuollaisen myyvemmän nimen. Moni on saattanut tietämättään kokeilla, vaikka ei ole Maisemakahvilan piirakasta kuullutkaan :D

      Poista
  4. Olen käyttänyt piimän tilalla jugurtteja tai kermaviiliä mitä sattuu kotona olemaan ja joskus myös rahkan tilalla, hyvää tullut aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää, että toimii "jääkaapintyhjennyspiirakkanakin" :D

      Poista
  5. Tein tätä viime viikolla ja tämä on kyllä aina yhtä hyvää! ;D Mulla on ohje vaan eri nimellä blogissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen myös kuullut, että sama ohje tunnetaan eri nimillä. Maku on kuitenkin aina yhtä herkullinen oli nimi mikä tahansa :D

      Poista
  6. Mistä ihmeestä tollanen nimi tulee??
    Pitäähän se varmaan tääkin kokeilla, kun olen jo 3 versiota ehtiny tänä kesänä kokeilla. :) Olen tehny piirakkafoliovuokiin ja laittanu pakastimeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maisemakahvilan raparperipiirakan reseptin antoi Kotiliesi-lehdelle Hämeenkyrön maisemakahvilan emäntä Katariina Pylsy. Tällainen tieto löytyi Kotilieden sivuilta. :) Vahva kokeilusuositus, on tää vaan niin hyvää ja voi myöskin pakastaa :D

      Poista
  7. Tämä on hyvää, viimeksi viikonloppuna sain maistaa ja joskus olen itsekin kyllä tehnyt..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Vaikea on parempaa raparperipiirakka ohjetta kehitellä :D

      Poista
  8. Tämä on minunkin mielestä ihan parasta raparperipiirakkaa! Pitääkin taas tehdä pellillinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja vielä niin helppo tehdä ja syntyy perus raaka-aineista. Hyvää ja helppoa, mikä sen parempi yhdistelmä :D

      Poista
  9. Kiitti herkullisesta ohjeesta! Vielä löytyi raparperia niin oli ihan pakko testata ;) jostain syystä minulla oli sokeri loppunut joten korvasin sen fariinisokerilla ja toimi erittäin hyvin! :)
    Aurinkoista kesää sinulle! Ja uusia herkullisia reseptejä odotellessa...;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fariinisokeri toimii yleensä todella hyvin tavallisen sokerin korvikkeena. :) Kiitos samoin! :D Jääkaapissa odottelis raparpereja, joten jospa niistä jotakin keksisi viikonloppuna. Ohjeita on toki jemmassa, että voi pahan päivän tullen päivitellä, jos ei ehdi millään leipoa :)

      Poista
  10. Nam!! Ihan parasta herkkua. :p Tuttu ohje itsellenikin,voisi tehdä pitkästä aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta, ehkäpä jopa paras raparperipiirakka :)

      Poista