torstai 14. tammikuuta 2016

Jäätelö ilman jäätelökonetta


Jäätelö on kesän suosikkiherkku, mutta ei se väärin ole nauttia siitä talvellakin. :) Jäätelöä voi tehdä myös itse ja vieläpä ilman jäätelökonetta. Minulla on toki "lainassa" enoni jäätelökone, jota olen käyttänyt pari kertaa, mutta kun siinä tulee vaan kerralla niin pieni määrä, ettei jätskin valmistaminen useinkaan oikein nappaa. Myöskään se kulhojen jäädyttäminen ei kuulu omiin suosikkipuuhiini.

Tämä jäätelöohje pohjautuu kolmeen raaka-aineeseen, kondensoidusta maitoon, glukoosisiirappiinja Flora Vispiin, jonka tilalla voi tietysti käyttää myös oikeaa kermaa. Kondendoidun maidon ja glukoosisiirapin ansiosta jäätelö ei jäädy kivikovaksi möykyksi, vaan koostumus muistuttaa yllättävän paljon oikeaoppisesti valmistettua jäätelöä. Ohjeen ja innoituksen nappasin tähän Liian hyvää -blogista.

Itse tehdyssä jäätelössä on parasta se, että sen voi maustaa haluamallaan tavalla. Minä lisäsin jäätelörasian pohjalle, reunoille ja pinnalle nutellasta ja kermasta tehdyn täytteen/seoksen tai mikä se oikea termi onkaan. Mukaan voisi laittaa myös suklaarouhetta tai keksinmuruja, mutta tällä kertaa maltoin mieleni ja pidin homman simppelinä. :)

Jäätelöpohja:
200 g kondensoitua maitoa
40 g glukoosisiirappia
3 1/2 dl Flora Vispiä tai vispikermaa

Nutellaraita:
50 g kuohukermaa
100 g nutellaa

Valmista ensin nutellaraita. Laita kerma ja nutella kattilaan. Kuumenna kunnes seos on tasaista.

Aloita jäätelöpohjan valmistus vaahdottamalla Flora Vispi jämäkäksi vaahdoksi. Sekoita kondensoitu maito ja glukoosisiirappi keskenään. Kääntele joukkoon vaahdotettu Flora Vispi.

Levitä noin puolet jäähtyneestä nutellaseoksesta jäätelörasian pohjalle ja reunoille. Kaada jäätelömassa rasiaan ja valuta loput nutellaseoksesta pinnalle. Anna olla pakastimessa seuraavaan päivään.

16 kommenttia:

  1. Tuo on niiiiiiiiiin taivaallisen hyvää jätskiä!!!!
    Kesällä tein juuri samanmakuista ja vitsit mutta se oli hyvää! Juhannuksena tarjosin sitä vieraillekin ja kaikilta tuli pelkkiä kehuja. Pitääkin taas tehdä sitä pakkaseen..... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vain olekin :) Melkein kannattaa jättää jäätelökoneet kaupan hyllylle ja tehdä tällä ohjeella.

      Poista
  2. Tämä on kyllä älyttömän hyvää! Mulla on kyllä jätskikone, mutta teen jäätelön aina ilman sitä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan siinä oma vaivansa jäädydellä niitä kulhoja ja antaa jäätelömassan pyöriä koneessa. Tämä taas on 10 minuutissa valmista, jos jäätymisaikaa ei oteta huomioon :)

      Poista
  3. Ahhh täytyy kai itekin kokeilla! :) nam. En kestä!

    VastaaPoista
  4. Oi vitsi, tämä pitää kyllä laittaa to do-listalle! Näyttää liian hyvältä. <3
    T: Serkusten suklaaunelma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno homma, että pääsi listalle. :) Tämä kyllä maistuu liian hyvälle, vois syödä useammankin pallon :)

      Poista
  5. Herkullisennäköistä! :) mikä toi jack bauer juttu on? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Silloin kun aloin 17 vuotiaana pitämään blogia, niin se oli paras nimivaihtoehto, joka tuli mieleen. Kun on kerran jonkun nimen ottanut, niin hankala sitä on alkaa muuttamaan. Oikea nimeni on Ari-Pekka, jos joku sen haluaa tietää ja puolet tuosta profiilikuvan naamastakin on omaa pärstää :)

      Poista
  6. Herkkua on :)! Meilläkin on tehty vastaavanlaisia jädejä 2014 vuoden alusta lähtien. Kondensoidun maidon ja glukoosisiirapin ansiosta rakenne on todella hyvä. Ja välillä olen laittanut noiden "perusainesten" lisäksi mm. turkkilaista jogurttia tai Mascarponea. Kaikilla variaatioilla tulee tosi hyvää jädeä. Yksi meidän suosikeista on ollut Lemon Curd jäde, jossa on mm. itetehtyä Lemon Curdia ja pikkumarenkeja sattumina. Ai,ai, nyt tuli karsee jätskinhimo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä joskus lisäillä mascarponea ja jogurttia jäätelöpohjaan. Ai että, tuo lemon curd versio kuulostaa kyllä erittäin hyvältä! :P Nyt ei muuta kuin jätskiä tulemaan. Ainoa huono puoli itse tehdyssä jäätelössä on, että joutuu odottamaan sen jäätymistä :)

      Poista
  7. Heips, mistä löytyy glukoosisiirappia? En löytäny perus ässästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Prismasta olen itse ostanut. Glukoosiirappi taitaa olla vielä sen verran spesiaalituote, että ihan pienimmistä marketeistä sitä ei löydy.

      Poista
  8. Nyt on kokeiltu. Oli aivan ihanaa! Laitoin marjoja jäätelön sekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla, että testasit. :) Marjat sopii varmasti erittäin hyvin jäätelön sekaan :)

      Poista