tiistai 5. tammikuuta 2016

Sacherleivokset

Viime vuosina perinteisiini on kuulunut aloittaa leivontavuosi Sacher-leivoksilla. Mitään järkiperäistä syytä tälle perinteelle ei ole, vaan siitä on tullut huomaamatta joka vuotinen tapa. Tällä kertaa leipominen venähti muutaman päivän pitkäksi, kun oli sen verran kovat uuden vuoden juhlinnat. Piti muun muassa katsoa Brokeback mountainia ja itkeä sohvalla. :D Ai niin, ja fixasinhan minä ensimmäistä kertaa elämässäni jotakin, eli kuvassa näkyvän keittiön pöydän. Tai oikeastaan katsoin vierestä, kun eräs mestari laittoi sen paikoilleen. D-C-Fixihän on eräänlainen kalvo, joka toimii samalla periaattella kuin koulukirjojen päällystykseen käytettävä kontaktimuovi. Kätevää tavaraa ja yllättävän helppo asentaa paikoilleen, ainakin siltä se näytti :)

Ja sitten itse asiaan eli Sacheriin. Ohjeena toimii vanha ja hyväksi havaittu Yhteishyvä-lehden ohje. Alkuperäisen ohjeen ainoa heikko puoli on sen tomusokeri-vesikuorrutus. Olen varmaan kerran tehnyt Sachereihin tuon kuorrutteen, eikä se mielestäni sopinut ollenkaan muuten niin hienostuneen suklaakakun makumaailmaan. Viime vuonna tein erittäin helpon ja pelkistetyn kuorrutteen sekoittamalla keskenään suklaata ja auringonkukkaöljyä. Maku oli erittäin hyvä, mutta koostumus olisi saanut olla vähän pehmeämpi ja helposti leikkaantuvampi. Tänä vuonna päätin kokeilla tämän Suklaakakun ganachekuorrutetta, joka on aivan yksi lemppareistani. Se on erittäin helppo tehdä, maku on kohdillaan ja koostumuskin on juuri sopiva! Pohjaan ja kuorrutteeseen käytin sen halvimman X-tra tumman suklaan sijaan Rainbown 70 % suklaata, joka on mielestäni hinta-laatusuhteeltaan parasta tummaa suklaata. Kannattaa tutustua, maistuu myös paljaaltaan erittäin hyvältä. :)

Pohja:
150 g voita
150 g tummaa suklaata (70 %)
5 keltuaista
1 dl sokeria
5 valkuaista
½ dl sokeria
1 ½ dl (95 g) vehnäjauhoja
½ dl (35 g) perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Väliin:
appelsiini- tai aprikoosimarmeladia

Suklaaganache:
1 dl kermaa
100 g tummaa suklaata (70 %)
50 g Fazerin sinistä maitosuklaata
20 g glukoosisiirappia
15 g voita

Valmista pohja
Sulata voi ja suklaa kattilassa miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen ja anna jäähtyä. (Suklaan ja voin voi sulattaa myös mikrossa.) Sekoita kuivat aineet keskenään. Vaahdota valkuaiset ja 1/2 dl sokeria.Vaahdota ketuaiset ja 1 dl sokeria. Kaada suklaaseos keltuaisvaahdon joukkoon, koko ajan vatkaten. Kääntele suklaaseoksen joukkoon vuorotellen valkuaisvaahtoa ja kuivia aineita(siivilän läpi).Kaada taikina leivinpaperilla viuoratulle uunipellille ja paista 175 asteessa noin 15 minuuttia. Kumoa jäähtynyt kakkulevy. Leikkaa kakkulevy kolmeen yhtä suureen osaan. Levitä marmeladia kakkulevyjen väliin ja siisti reunat veitsellä. Laita jääkaappiinn kuorrutuksen valmistuksen ajaksi.

Valmista suklaaganache
Paloittele suklaa pieneksi paloiksi ja laita kulhoon voin ja glukoosisiirapin kanssa. Kiehauta kerma ja kaada muiden ainesten päälle. Sekoittele seosta kunnes se on tasaista. Kaada kuorrutus kakun pinnalle ja reunoille. Tasoita lastalla tai veitsellä. Laita jääkaappiin ja anna tekeytyä seuraavaan päivään tai muutaman tunnin ajan. Leikkaa paloiksi.


 


Sitten tulee jälleen jotain blogissani ennen näkemätöntä, nimittäin villasukkakuvia. Revearsethan nämä oikealta nimeltään ovat ja ihan itse pääsin vieläpä ne suunnittelemaan. Väreiksi valikoitui tietysti sininen ja keltainen, Lukon kannattaja kun olen. Lisäksi halusin näistä jotenkin omaperäiset ja ensimmäinen ajatus, mikä tuli mieleen oli eriparisukat Robinin tyyliin. :D Tossujen toteutuksesta vastasi Aino neuloo -blogin Ainoo Elina (käykää lukemassa tarkempi kertomus sukkaprojektista sieltä)

 

22 kommenttia:

  1. Voi ihanuus, sacherleivokset on kyllä herkullisia! <3 Ja pakko kehua sukkia, aika mahtavat! :D
    T: Serkusten suklaaunelma blogi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, oikeita suklaan ystävän herkkupaloja. :) Kiitos, täytyy välittää kehut myös neulojalle :D

      Poista
  2. Mulla on ISO aukko sivistyksessä; en ole ikinä tehnyt sacherleivoksia ja niiden maistaminenkin on jäänyt aika vähiin... :/
    P.S. Upeat sukat, vaikka Ässiä kannatankin... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kannattaa testata pikimmiten! :) Sacher-ohjeitahan on niin monta kuin on tekijääkin, mutta itse olen tykästynyt sen verran kovasti tähän, ettei ole tullut paljon muita kokeiltua. :) Sinne päin pitäisi sitten tehdä puna-musta-valkoiset tossut :)

      Poista
  3. Eka täytyy kommentoida noita sukkia... on kyllä upeat ja niin hyvän väriset, Lukko-fani täälläkin ;)
    Ja tuo Sacher, voi kun saisi maistiaisia. Pakko kai itse leipoa :) näyttää niin järkyttävän hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Kirsi, olet oikeassa leirissä! Ei vaan, ymmärrän kyllä, että muitakin joukkueita kannatetaan, myös Ässiä. ;) Kiitos! :D Nämä on kyllä tosi suklaisia ja herkullisia, ei kuitenkaan hirveän makeita varsinkaan, jos käyttää 70 % suklaata.

      Poista
  4. Mä oon muuten nyt aloittanut keräämään noita Muumi-lautasia... mukeja on jo yli 50, ei mahdu enää mukeja kaappiin, mutta lautasia mahtuu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muumiastioita kun ostaa, niin se on kuin laittaisi rahaa pankkiin. :) Meilläkin noita mukeja löytyy enemmän, myös niitä vanhempia ja arvokkaampia. Minä tykkään erityisesti laakeista muumilautasista, kun niillä on ainakin itsellä enemmän käyttöä kuin kulhoilla. :)

      Poista
  5. Enpä muuten ole montaa kertaa sacheria tehnytkään, niin hyvää kuin se onkin.. Tuota ganachea mun piti joku kerta kokeilla kun sen täältä löysin, mutta kokeilematta se on edelleen.. No, ehkä joku kerta! :) Älyttömän hienot tossut! Vielä kun ois puna-mustat.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, minullakin jää turhan usein reseptit "roikkumaan" kokeiltavien listalle. Pitäisi vaan tiukasti päättää, että nyt teen tuota ja sillä siisti. :) Siellä taitaa sitten olla tepsin kannattaja. :) Onneksi lankaa saa kaikissa eri väreissä, niin voi tehdä vaikka jokaiselle liigajoukkueelle oman väriset tossut. :)

      Poista
    2. He-he, oikeasti en ole yhtään kiinnostunut kiekosta ja meni näemmä heti joukkueen väritkin väärin! :D Puna-musta-valkoinen ,siis Ässät.. :)

      Poista
    3. Arvoin Ässien ja Tepsin välillä, mutta päädyin kuitenkin Tepsiin, kun niillä peliasu on väritykseltään musta-valkoinen. :)

      Poista
  6. Tosi hyvän näköisiä leivoksia! Taas yksi leivottava odottamaan sopivaa hetkeä. :)
    Komeat on tossutkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukavaa, jos nämä päätyivät to do -listalle :) Minunkin mielestä tossut on tosi hienot, vaikka tekijä itse ei jostain syystä ollutkaan niihin täysin tyytyväinen.

      Poista
  7. Aivan ihanan näköisiä leivoksia! Heti kyllä maistuis ;D Ja hienot sukat! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Vaikka onnistuin kyllä taas vaan leikkaamaan niin epätasaiset palat että. Maku oli kuitenkin yhtä hyvä kuin aina ennenkin. :)

      Poista
  8. Oli kyllä hyvää kakkua! Hyvää oli myös se mikälie valkoinen juttu olikaan :D Ja fixi ei ois varmasti onnistunut noin hyvin ilman tuota mestaria! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se valkoinen juttu oli panna cottaa. :) Oli pakko turvautua siihen, kun jätski ei ehtinyt jäätyä meidän jälkiruoka hetkeen mennessä. :) Kyllähän sachereita voi ilman liaukettakin syödä, mutta ainahan se paremmalta maistuu, kun on jotain maitopohjaista kaverina. :D

      Poista
    2. Aivan! Mutta jätskihän tuli vasta tänään tulille! :D

      Poista
    3. No seuraavana päivänä päästiin maistamaan jätski-sacheryhdistelmää ja hyvinhän se toimi! :)

      Poista
  9. No en kyllä muista ennen nähneenikään täälä langasta valmistettua, joten vähän yllätyin miäkin. :) Sacherit on herkun näkösiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää koittaa hakea välillä vähän uusia näkökulmia postauksiin. Pääpaino säilytetään kuitenkin vastedeskin leipomisessa. :) Kiitos, olivat myös hyvänmakuisia! :D

      Poista