maanantai 28. maaliskuuta 2016

Töhnämunat

Tämän pääsiäisen ehdoton hittituote on ollut töhnämunat. Ne oli ainakin Ylivieskan kaupoista myyty loppuun hyvissä ajoin ennen pääsiäistä. Töhniksiä oli kuitenkin päästävä testaamaan, oli niistä sen verran paljon puhuttu netissä ja meillä töissä. Kyllä se on vaan niin, että jos tuotteella on hyvä nimi, se myy! XD

Valitsin töhniksiin kuoriksi Kinderit, koska ne on ylivoimaisesti pahmaimman makuisia suklaamunia! Kinderin teemaa jatkui myös itse töhnässä, sillä tein sekä maitosuklaa että valkosuklaatäytteen munien sisälle. Tein nämä pitkänäperjantaina valmiiksi, mutta aivan heti töhniksiä ei päässyt maistamaan, koska nämä vietiin jälkkäriksi sunnuntain pääsiäisdinnerille. Tästä syystä liimasin munien päällyosan takaisin paikoilleen suklaan avulla, koska tällöin kuljettaminen sujui paremmin, kun töhnä oli kauttaaltaan peitetty.

Sellainen ajatus heitettiin töhniksiä maistellessa ilmaan, että mitä jos munat halkaisisi pitkittäin, täyttäisi molemmat puoliskot ja liittäisi sen jälkeen yhteen? Ei ollenkaan hullumpi idea. Seuraavat töhnikset kokeilenkin tehdä sillä tavalla!


Töhnämunat (7-8 kpl)
7-8 suklaamunaa (Kinder)

3/4 dl Flora Vispiä
75 g maitosuklaata

3/4 dl Flora Vispiä
75 g valkosuklaata

Halkaise suklaamunat veitsellä kahteen osaan. Lämmitä veitsi kuuman veden avulla, niin halkaisu sujuu helpommin.

Laita tilkka Flora Vispiä ja maitosuklaata mikroon kestävään kulhoon ja kuumenna täydellä teholla välillä sekoittaen, kunnes seos on tasaista. Toimi samoin valkosuklaan kanssa. Vaahdota loput Flora Vispistä kuohkeaksi vaahdoksi. Kääntele saman verran Flora Vispiä sekä maitosuklaa- että valkosuklaaseoksen joukkoon. Laita suklaavaahdot jääkaappiin hetkeksi ja pursota sen jälkeen munien sisälle ensin maitosuklaavaahtoa ja sen päälle valkosuklaavaahtoa. Liimaa halutessasi sulatettua suklaata apuna käyttäen hattu töhnämunien päälle.


Pääsiäismenun jälkkärinä oli töhniksien lisäksi marenkia, pashaa ja
tietenkin mämmiä
Hauskan nimisiä pääsiäisleivonnaisia riittää.
Aino innostui ihan nimen vuoksi leipomaan paska-leipää

4 kommenttia:

  1. Enpäs ole moisin vielä törmännyt.. Hauska nimi ja kyllä kuulostaa hyvältä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvältä myos maistuu! Sisällä oleva töhnä on aikuiselle paljon mieluisampi yllätys kuin lelu :)

      Poista
  2. Suklaamunien täyttely kotikeittiöissä oli kiva uusi vaihtelu päättyneeseen pääsiäiseen! 'Töhnä' vain on ihan hirveän negatiivinen näin ihanalle makeudelle.... Ü..mutta kuten sanoit se myy!

    Normi Kinderit oli hiiren lähimarketista tietysti loppu, oli vain Kinderin omat 'töhnis' uutuudet. Sorruin niihin ja se oli erehdys, suuri erehdys !!
    Terkuin nami-hiiri
    http://nami-hiiri.vuodatus.net

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä töhnä -sana ei kuulosta kovin herkulliselta :) En olekaan koskaan törmännyt Kinderin omiin töhniksiin. Niitä olisi ollut kyllä ihan hauskaa päästä maistamaan ja vertailemaan, kuinka paljon ne eroavat omatekoisesta versiosta :)

      Poista