maanantai 7. maaliskuuta 2016

Gluteeniton ja laktoositon täytekakku



Viime viikolla sain pitkästä aikaa kakkutilauksen. Kakkutilaukset ovat olleet useamman vuoden jäissä, koska vakioasiakkaani jäivät Kalajoelle, kun muutin 2010 Ylivieskaan. Tilaustauon katkaisi työkaverini mummon syntymäpäivät, jonne haluttiin 6 munan laktoositon ja gluteeniton täytekakku. Muita toiveita kuin kinuskikuorrutus ei tilaajalla ollut, joten sain rakentaa täytteet haluamallani tavalla, missä on aina omat haasteensa, kun vaihtoehtoja on lähes rajaton määrä.

Päädyin lopulta ehdottamaan sellaista ratkaisua, että tekisin yhden ison kakun sijasta kaksi pienempää, koska se on tarjoilun kannaltakin järjevämpää, kun toisen kakun saa pidettyä kylmässä. Minulta ei myöskään löytynyt kotoa niin suurta kakkuvuokaa, jossa olisi voinut tehdä 6 munan pohjan, joten oli erittäin hyvä, että ehdotus meni läpi. Tein kaksi 3 munan pohjaa, toisen halk. 18 cm vuokaan ja toisen halk. 20 cm vuokaan. Pienempään vuokaan tehdyn kakun leikkasin neljään osaan ja suurempaan tehdyn kolmeen osaan.

Täytekakut ja tarkkaan ottaen niiden koristelu ei ole ollut koskaan vahvinta alaani. Minulla ei vain kärsivällisyys riitä hienojen marsipaanihärpäkkeiden muotoiluun eikä pursotustekniikoitakaan ole tullut juurikaan opeteltua. Tärkeintä mielestäni myös täytekakuissa on maku, minkä puolen hallitsen mielestäni paljon paremmin.

Ensimmäinen haaste oli valmistaa gluteeniton kakkupohja. Se onnistui kuitenkin todella kivuttomasti, kun korvasin vehnäjauhot vain gluteenittomalla jauhoseoksella. Laitoin taikinaan siis puolet perunajauhoja ja puolet gluteenitonta jauhoseosta, joka sai aikaan todella pehmeän lopputuloksen. Kun pohja-asia oli saatu kuntoon, piti alkaa miettimään täytteitä. Tein muutaman testitäytteen ja päädyin lopulta hilloon + kinuskilla maustettuun rahkatäytteeseen.

Onko muilla, minkälaisia kokemuksia kinuskin keittämisestä laktoosittomasta kermasta? Itselläni ei nimittäin onnistunut samalla tavalla kuin tavallisesta kermasta tehtynä. Seos ei paksuuntunut millään vaikka keittelin sitä hyvän tovin. Se ei kuitenkaan ollut mikään maailmanloppu, koska suunnittelin alun perinkin tekeväni kakkuun hieman eri tyyppisen kinuskikuorrutteen, jossa kinuski on sekoitettu kermavaahdon joukkoon. Normi kinuskissa kun tahtoo olla sellainen ongelma, että leikatessa se jää kakkulapioon kiinni tai sitten en osaa vain tehdä oikean paksuista kinuskia. :)

Reseptin pituudesta voisi päätellä, että kakun valmistaminen kestää todella kauan, mutta itse selvisin koko prosessista reilussa kolmessa tunnnissa ja siinä ajassa syntyi siis kaksi kakkua. Pohjat kyllä tein edellisenä iltana valmiiksi :)

Gluteeniton täytekakkupohja:
3 kananmunaa
100 g sokeria
55 g perunajauhoja
55g gluteenitonta jauhoseosta
3/4 tl leivinjauhetta

Kostutus:
135 g vettä
15 g sokeria

Väliin:
Omenahilloa

Kinuski:
2 dl laktoositonta kuohukermaa
140 g fariinisokeria

Rahka-kinuskitäyte:
100 g laktoositonta vispikermaa
100 g kinuskia
200 g laktoositonta vaniljarahkaa

Kinuksikuorrutus:
100 g laktoositonta vispikermaa
100 g kinuskia

Reunapursotukset:
4 dl laktoositonta vispikermaa
5 g vaniljasokeria
25 g sokeria
2 rkl vaniljakreemijauhetta (laktoositon ja gluteeniton)

Valmista kakkupohja
Vuoraa halk. 20 cm irtopohjavuoka kauttaaltaan leivinpaperilla (käytä esim. rypsiöljyä "liimana" kun kiinnität reunasuikaleita). Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vaahdota huoneenlämpöiset kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Kääntele joukkoon (siivilän läpi) keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin alatasolla, kunnes tikulla kokeiltaessa, siihen ei jää taikinaa.

Valmista kinuski
Keitä kermaa ja sokeria keskilämmöllä, kunnes seos on paksuuntunut (ainakin jonkin verran). Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

Valmista rahka-kinuskitäyte
Sekoita kinuski ja rahka keskenään. Vaahdota kerma (2 dl, joista 1 dl käytetään kinuskikuorrutukseen) ja kääntele se rahkan joukkoon. 

Täytä ja kuorrruta kakku
Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Sekoita kostutusliemen ainekset keskenään ja sekoittele, kunnes sokeri on liuennut veteen. Kokoa kakku tarjoiluastialle siten, että kostuta pullasutia apuna käyttäen alimman pohjan, levitä kerros omenahilloa kostutetun kakkupohjan päälle ja hillon päälle puolet rahkatäytteestä. Tee näin myös seuraavan kerroksen kanssa. Sekoita kinuskikuorrutuksen ainekset keskenään ja levitä kuorrutetta tasainen kerros kakun pinnalle. Lopuksi irtopohjavuoan reunoja voi käyttää apuna kakun suoristamisessa. Laita kakku jääkaappiin muutamaksi tunniksi, jos mahdollista. 

Koristele kakku
Vahhdota kerma ja sokerit lisäten samalla vaniljakreemijauhetta vähän kerrallaan (siivilän läpi). Laita kermavaahto pursotinpussiin ja pursota kakun reunoille ja pinnalle haluamallasi tavalla.

8 kommenttia:

  1. Kauniita kakkuja. Minäkin tein viikonloppuna gluteenittoman täytekakun ja se pohja on kyllä uskomattoman pehmeä! En ole huomannut laktoosittoman ja normikinuskin keittämisessä mitään eroa. Riippuen miten kovalla kiehuttelee, kinuski valmistuu mulla 10-15 minuutissa. Minä kokeilen kinuskin valmiutta vesilasitestin sijaan tiputtamalla tipan kinuskia kakun päälle. Jos tippa jää pisaraksi kakun pinnalle, on kinuski valmis.. Ensimmäinen kinuskikakkuni oli muuten juuri sellainen, jonka leikkaamiseen olisi moottorisaha ollut paras vaihtoehto! Mutta kyllä kokeilemalla oppii.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vieraat ainakin olivat tyytyväisiä ja sehän on pääasia. :) Gluteeniton pohja oli kyllä tosi positiivinen yllätys, erittäin pehmoinen ja hyvän makuinen. Pitää ensi kerralla keitellä vähän kauemmin kinuskia ja odottaa, paksuuntuisiko se. Tein kyllä tuplasatsin eli 4 dl ja saattoi johtua siitäkin, että ei niin nopsaan tullut. Ehkä minäkin vielä hallitsen joku päivä kinuskikuorrutuksen teon. Täytyy vaan treenata nyt ahkerasti :D

      Poista
  2. Ihania kakkuja ja kiva kun sait pitkästä aikaa niitä tehdä :)
    Mä voin myös jakaa jotain kokemuksiani. Mä oon huomannut myös, että gluteeniton pohja on tosi pehmeä ja höttöinenkin, siksi sitä ei kannata kauheasti kostutella. Ainakaan samalla tavalla kuin tavallista sokerikakkupohjaa ;)
    Kinuskit teen aina laktoosittomana, yleensä käytän Pirkan laktoositonta vispikermaa tai Valion laktoositonta vispikermaa. Aina on onnistunut hyvin. Teen 50/50 suhteella, eli yhteen ø24-26cm kakkuun menee 2dl kermaa ja 2 dl fariinisokeria. Tämän määrän keittämiseen menee mulla noin 20 minuuttia. Mitä suurempi määrä niin sitä kauemmin keittämisessä menee. Mä teen aina pisaratestin, mutta vesilasiin, tuo Raisan systeemi vaikuttaa kivemmalta ja tiskittömältä ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru kommentistasi! Laitoin kostutusta sen perusohjeen mukaan eli 1/2 dl kananmunaa kohden. Ei kakku varmastikaan liikaa ehtinyt kostua, kun se tarjoiltiin noin kuusi tuntia täyttämisen jälkeen. Toisaalta tein pohjat edellisenä iltana eli ne oli siinä ajassa myös ehtineet hieman kuivahtaa.

      Täytyypä testata seuraavan kerran vispikermalla. Keittelin mielestäni kinuskia vaikka kuinka kauan ja tuntui, että fariinisokeri painui vaan kattilan pohjalle eikä tiivistynyt kerman kanssa sellaiseksi tahmean paksuksi seokseksi. Tein myös tuolla 50-50 suhteella, määrät on vain ilmoitettu ohjeessa grammoina. :) Mutta tosiaan ei se auta ku reenata ja reenata, varsinkin kun kinuskikakut tuntuu olevan melko suosittuja :)

      Poista
  3. Kiva idea toteuttaa kinuskikakku näin!
    Upea lopputulos!
    Minä olen kyllä huomannut, että laktoositonta kinuskia saa keitellä eri aikoja ;) Mä teen kinuskikakku aina kuohukermasta. Taru tekee vispikermasta, sitä testaan seuraavalla kerralla, eli viikonvaihteessa ;)
    Kotimaista kuohukerma (s-kaupan) keittyy nopeasti, mutta täällä Satakunnassa myytävää Satamaidon kuohukermaa sai keitällä suht kauan.
    Täytyy myöntää, että kinuskikakku on oma lempparinikin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Toteutus muotoitui tällaiseksi, kun en uskaltanut vielä tehdä tavallista kinuskia, kun pelkäsin, että siitä olisi tullut liian paksua tai muuten vaikeasti leikattavaa.

      Hyvä tietää, että muillakin on ollut heittoa keittoajoissa, vispikermaa aion myös itse kokeilla :) Mulla oli just tota kotimaista kuohukermaa, josta tein. Testikakun laktoosillinen kinuski tuli tosi nopsaan, mutta laktoositon taas ei.

      Olen huomannut, että blogistasi löytyy kinuskikakku jos toinenkin ;)

      Poista
  4. Käytän satamaidon laktoositonta kuohukermaa, ja hyvin onnistuu. Itse olen tullut tulokseen että ratkaisevinta nopeudessa on juuri lämpö.
    Vesitestiä alkuun kokeilin, eli pisara kun sopivasti jäi kinuskin pintaan niin oli sopiva aika kaadella kinuski kakulle.
    Varsin ryhdikäs on lopputulos gluteenittomassa kakussasi. Itse pelkään näissä aina etenkin kuljetusten puolesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista PuuVilla. Harmi, kun itse en pääse Satamaidon tuotteita testailemaan, kun meidän lähimeijeri täällä Pohjanmaalla on Maitokolmio, jolla ei ole kuin vähälaktoositonta kuohukermaa valikoimassa. Minun onnekseni kuljetus oli näissä kakuissa tilaajan vastuulla, eli huoli loppui, kun ne oli saatu auton takapenkille :)

      Poista