lauantai 28. tammikuuta 2017

Runebergintortut


Runeberginkeksien jälkeen siirrytäänkin sulavasti perinteisiin runebergintorttuihin. Itse asiassa leivoin tortut ennen keksejä, mutta halusin saada keksiohjeen mahdollisimman nopeasti julkaistua, koska se oli mielestäni niin hyvä ja uudenlainen idea. Google pahus vaan paljasti, että keksit oli jo keksitty. Joka tapauksessa runeberginkeksit pohjautuvat tähän runebergintorttuohjeeseen, jonka löysin Marttojen sivuilta. Keksit olivat todella hyvän makuisia, joten eipä nämä tortutkaan voinut huonoja olla. Ei mitään kikkailuja, ihan perusohje, perus raaka-aineilla perinteitä kunnioittaen.

Runebergintorttuihin löytyy jos ja kuinka monta erilaista ohjetta. Jotkut jätetään kostuttamatta, toiset kostutetaan. Joihinkin käytetään mantelirouhetta, jauhetta, korppujauhoja, piparkakkuja. Omista runebergintortuistani pitää kuitenkin löytyä kaksi elementtiä: kostutusliemi ja taikinaan murustettavat piparkakut. Ne pohjaavat omasta mielestäni parhaan lopputuloksen. Karvasmantelia en tälläkään kertaa käyttänyt, vaikka kyllä pidän sen mausta. Lueskelin tuossa viime vuoden runebergintorttupäivitystä ja kappas, olin uhonnut hakevani jo vuosi sitten karvasmanteliaromia kaupasta. No kaupassa se on vielä tänäkin päivänä. Ehkäpä sitten ensi vuonna XD

Runebergintortut: (12 kpl)
200 g voita
1 dl (90 g) sokeria
1 dl (70 g) fariinisokeria
2 kananmunaa
1 dl piparkakunmuruja
3 dl (195 g) vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa
(karvasmanteliaromia)
vadelmamarmeladia

Kostutus:
1 dl vettä
2 rkl punssia
3 rkl (25 g) tomusokeria

Kuorrutus:
1 dl (60 g) tomusokeria
2 tl sitruunanmehua
vadelmamarmeladia

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Voitele ja jauhota korppujauhoilla muffinipellin syvennykset. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään. Murustele piparkakut.

Vaahdota pehmeä voi ja sokerit keskenään. Lisää kananmunat joukkoon yksitellen koko ajan vatkaten. Sekoita piparkakunmurut voivaahdon joukkoon. Kääntele joukkoon vuorotellen kuivia aineita siivilän läpi ja maitoa. Kaada muffinipellin syvennyksiin ja paina kolo taikinan keskelle kosteilla sormilla. Laita hieman marmeladia syvennyksiin ja paista uunin keskitasolla 15-20 minuuttia. Anna jäähtyä ja kumoa torttupohjat.

Sekoita kaikki kostutusliemen aineet keskenään. Kostuta torttupohjat yksitellen syvän lautasen päällä, niin kaikki liemi tulee hyödynnettyä. Laita torttupohjat ylösalasin kuorruttamista varten.

Valmista kuorrutus sekoittamalla tomusokeri ja sitruunanmehu keskenään. Laita seos migrip-pussiin ja leikkaa pussin toisesta päästä pieni pala pois. Pursota kuorrutus renkaaksi tortun pinnalle. Laita marmeladi minigrip-pussiin ja pursota kuorrutuksen keskelle. 





20 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää sinun Runeberin tortut!
    Kohta niitä pitääkin leipoa.
    Kivaa illan jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  2. Oi ihanaa! Runebergintortut ovat kyllä parhautta. Tykkään itse myös kahdesta asiasta, jotka sinunkin reseptistä löytyvät: fariinisokeri ja piparit taikinaan + punssi kostutukseen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on kyllä ihania! Olen kokeillut korppujauhoilla ja digestive-kekseillä, mutta kyllä ne piparit vaan kuuluu runebergeihin. Niistä tulee myös mukavaa väriä taikinaan yhdessä fariinisokerin kanssa. :)

      Poista
  3. Runebergit on niin mun lemppareita :) tosin jostain syystä itekkin unohdan ostaa tuota karvasmanteli aromia mutta on tosi hyviä ilmankin :) taidankin huomenna tehdä näitä herkkuja :) -millakrista ps. Aikaisemmin kommentoin noita herkkukeksejä, ehkä sittenkin kokeilen niitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, jos menee kokeiluun! Mielelläni kuulisi, mitä pidit ohjeesta tai ohjeista. :)

      Poista
  4. Jaiks, Täytyy tunnustaa, että oon viimeks leiponut runebergit köksän tunnilla vuonna...? Viikonloppuna korjaan asian. ;) Onpas kauniit tortut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä, mitä?! Nämähän on paras perinneleivonnainen ja vieläpä helppoja tehdäkin! :) Kiitos! Vähän jouduin veitsellä reunoja "siistimään" kun laitoin liikaa taikinaa vuokiin ja kohosivat yli äyräiden :D

      Poista
  5. Onpa tyylikkään näköisiä Runebergeja!

    VastaaPoista
  6. Damn, mä en pystyny täysin tällä ohjeella kokeilemaan mutta netistä löysin ohjeen jotka oli kaapissa. Nooh tein ja maistui ihan ok mutta niitä jäi ainaki 7 odottaan syöjäänsä. Sitten tuli mieleen, että jospa lopuista tekis cake popseja. Mun tuo tekemät tortut oli niin kosteita, ei tarvinnu muuta kuin muusata loput tortut ja pyöritellä palloiksi. Tässä vaiheessa vasta kuorrutin tomusokerivesi kuorrutteella. Hitsi miten nopiaa meni kaupan. Tuli vaan mieleen miten vois tuunata Runebegejä :) cakepop Runebegit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitsi tääkin viesti oli mennyt roskapostin syövereihin ja nyt vasta löytyi. Täytyykin kokeilla ens vuonna cake pops ruuneja :D

      Poista
  7. Niin juu, en ollut näitä etukäteen koristellut. Ainoostaan vadelmamarmelaadia laittanut sisään. Ja sitä laitoon vaan lisänä päälle "koristeeksi".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä ohjeessa on sen verran löysä tuo taikina, että marmeladi uppoaa hyvinkin taikinan sisälle, niin ettei sitä uunista ottamisen jälkeen ole näkösällä ollenkaan. :)

      Poista
  8. Mun kommentti ei tullut näköjään kokonaasena perille, mutta siis. Tein näitä sun ohjeella ja oli tosi hyviä :) mä niin rakastan Runebergejä. Jokunen jäi yli ja tuli mieleen tehdä Cake popseja lopuista tortuista :) halutessaan voi lisätä tuorejuustoa,ite en nähnyt tarvetta. Cake pops runebergit, kokeile jos haluut ja tuli vaan tämmöönen idea mieleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että kokeilit ja tykkäsit! :D Ihan loistava idea! Vois vaikka jättää kostutusliemen kokonaan pois ja tehdä tahallaan tortuista kuivia. Sitten vain tuorejuustoa sekaan, palloiksi ja kuorrutetta pintaan. Saiskohan vadelmahillon vielä jotenkin ujutettua sydämeksi cake popsien sisään... Tätä täytyy alkaa kehittelemään tosissaan :D

      Poista
  9. Kauniin näköisiä torttuja. Minä en ole koskaan tehnyt näitä itse,mutta voisinpa ensi vuonna kokeilla tämän ohjeen innostamana :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :D Aika yllättävää kyllä. :O Kyllä näitä voi tehdä muulloinkin kuin 5.2. ;)

      Poista
  10. Oikein muistin! että olihan sinul täälä näitä perinteisiäkin. Minusta se päälinen ei taas olekaan se paras juttu, vaan se kostea kakkuosuus. Nyt näitä voi syödäkin, kun minulle selvisi se , että ne rusinat ei oikeesti kuulu näihin leivoksiin, kun vuosia luulin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, täältähän runebergeja löytyy usealta vuodelta. :) Jos ei päällinen ei kuulu suosikkeihin, niin tämän vuoden runebergit voi hyvin tehdä esim. muffinipeltiin, niin saa korkeampia torttuja. Heh, edelleen ihmetyttää, mistä olet saanut sellaisen mielikuvan, että runebergeihin tulisi rusinoita. :D

      Poista