sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Twix-Piirakat


Twixiä piirakan muodossa - on juuri niin hyvää kuin miltä kuulostaa. Twix-piirakoista löytyy kaikki samat elementit kuin patukastakin eli keksipohja, kinuskitäyte ja suklaakuorrutus. Twix-piirakan ohjeita on olemassa erilaisia, mutta itse päädyin ratkaisuun, jossa pohjana toimii suosikki murotaikinani, täyte puolestaan tulee suoraan purkista ja suklaakuorrutuskin syntyy kuin itsestään. Ainoa vähän enemmän panostusta vaativa osuus on vain pohjan tekeminen. 

Nyt haluan kehua vähän lisää tuota murotaikinaa. Sitä voin hyvällä omalla tunnolla kutsua maailman parhaaksi murotaikinaksi leivonnaisiin, joissa täytettä ei paisteta. Taikina ei ole liian makea, ei valu vuoan reunoilta paiston aikana, ei tarvitse erillistä painoa paistettaessa ja on myös helppo käsitellä. Makean kinuskitäytteen kanssa pohja toimii erittäin hyvin yhteen.

Suklaana voi halutessaan käyttää ohjeessa maito- tai valkosuklaatakin, jos tykkää super makeasta lopputuloksesta. Tällöin myös kerman määrä täytyy hieman vähentää, koska maito- ja valkosuklaa ei jämähdä samalla tavalla kuin tumma suklaa. :)

Pohja: (8-10 kpl)
125 g voita
2 rkl (18 g) tomusokeria
1 keltuainen
3 dl (195 g) vehnäjauhoja

Täyte:
1 prk keitettyä kondensoitua maitoa

Kuorrutus:
120 g tummaa suklaata (56 %)
3/4 dl (75 g) vispi- tai kuohukermaa

Valmista pohja sekoittamalla ensiksi keskenään kuivat aineet isossa kulhossa. Nypi kuutioitu kylmä voi ja kuivat aineet murumaiseksi seokseksi. Lisää joukkoon keltuiainen ja sekoita tasaiseksi taikinaksi, älä kuitenkaan vaivaa liikaa, jottei taikinaan muodostu sitkoa. Laita taikina noin puoleksi tunniksi jääkaappiin. Kauli taikina levyksi ja ota siitä pyöreällä muotilla ympyröitä. Asettele piirakkavuoan koloihin ja pistele haarukalla pohjaan reikiä. Paista 200 asteessa keskitasolla kunnes pohjat ovat saaneet hieman väriä. Paistoaika vaihtelee riippuen uunista ja pohjien paksuudesta.

Laita kaksi ruokalusikallista kondensoitua maitoa kullekin pohjalle. Anna sen jälkeen jähmettyä jääkaapissa vähintään tunti. Sulata suklaa ja kerma mikrossa puolella teholla välillä sekoittaen, kunnes kuorrutus on tasaista. Levitä suklaata ohuehko kerros kinuskitäytteen päälle. 






8 kommenttia:

  1. Voi ihme, mitä herkkuja olet taas keksinyt! On varmasti hyviä. Voi kun pääsisi maistamaan!
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä olivat kyllä, jopa parempia kuin perinteinen Twix :) Kiitos samoin! :D

      Poista
  2. Tätä vois kokeilla joskus. Minul ei oo tollasta leivosvuokajuttua, mut vois varmaan käyttää tukevia muffinssivuokiakin? Tai paistonkestäviä pikkuvuokia, joihin jättäis koko hela hoidon ja söis sieltä. Tossa kaulimishommassa varmaan lintsaisin ja yrittäisin painella taikinaa vuokan reunoille... ei tuu kyl niin siistiä varmaan. :)
    Olikos tota kondensoitua kahenlaista? Keitettävää ja nk valmista? Vai pitäiskö se aina keittää. Olen laittanu sellasta jämäkkää kondensoitua maitoa kotijäätelön tekoon. Vai oliko sekin ohje sinulta. :) Tais olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä varmasti onnistuu myös muffinivuoan syvennyksiin tai alumiisiin vuokiinkin tehtynä. Olen itse huomannut, että kauliamalla taikinan pääsee paljon helpommalla, mitä painelemalla vuokiin. Aikaa menee vähemmän ja hermotkin siinä säästyy, kun ei tarvitse nypyttää ja pypyttää, voi vaan asetella pyöreän levyn suoraan vuokaan ja avot. :) Kyllä vain, sekä keitettynä että keittämättömänä löytyy. Tähän käytetty nimenomaan keitettyä jämäkämpää tavaraa. Onneksi nykyään saa kaupasta valmiiksi keitettyä kondensoitua maitoa, se kolmen tunnin keittosessio kun ei mikään maailman ihanin juttu ole. Joihinkin ohjeisiin, kuten jäätelöön käytetään keittämätöntä, toki varmasti onnistuu myös keitetylläkin kondensoidulla maidolla jätksi. :)

      Poista
  3. namskis että näyttävätkin hyviltä! Otanpa reseptin talteen. Mäkin haluan tuollaisen pellin, jossa saa tehtyä pikkupiirakoita! Sellainen puuttuu , pitääkin lähteä töiden jälkeen kauppakierrokselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja mukava kuulla, että menee kokeiltavien listalle. :) Tuo pelti on kyllä hyvä, kun voi tehdä monenlaisia pikkupiirakoita, tykkään! :)

      Poista
  4. Taas yksi ihana ohje, jota haluan joskus kokeilla.
    Näyttää niin hyviltä!😋
    Mukavaa tiistaita!

    VastaaPoista