torstai 19. kesäkuuta 2008

Sigridin porkkanakakku



Mahtavan muhevaa porkkanakakkua/leivoksia. Kerrankin ohje, johon tulee mielestäni tarpeeksi kuorrutetta. Joidenkin mielestä voi tulla jopa liikaa, muttei minun. Kuorrutteen maun kruunaa vielä pekaanipähkinät. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen ohje.


Pohja:
4 ¾ dl sokeria
2 ½ dl auringonkukkaöljyä
4 munaa
330 g (5 dl) vehnäjauhoja
½ tl suolaa
1 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
5 dl porkkanaraastetta

Sekoita sokeri, öljy ja munat sähkövatkaimella sekaisin. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi taikinan joukkoon. Kääntele lopuksi porkkanaraaste taikinaan. Kaada taikina rasvatulle ja jauhotetulle uunipannulle (koko noin 23 cm*33cm). Paista 175 asteessa, kunnes taikina on keskeltäkin kypsää. Jäähdytä ennen kuorruttamista.

Kuorrute:
115 g voita, pehmennettynä
200 g maustamatonta tuorejuustoa
450 g tomusokeria
2 ½ dl (125  g) pekaanipähkinöitä rouhittuna
vanilja-aromia

Sekoita kaikki ainekset paitsi pähkinät, kulhossa tasaiseksi seokseksi. Kääntele joukkoon pähkinät. Levitä kuorrutus jäähtyneen pohjan päälle. Leikkaa paloiksi ja nauti.

http://thepioneerwoman.com/cooking/2008/03/sigrids-carrot-cake-perfect-for-easter/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti