maanantai 24. maaliskuuta 2014

Mascarpone-mustikkapiirakka

Päätin leipoa viikonloppuna mascarpone-mustikkapiirakkaa, koska jääkapista löytyi Lidlistä ostettu suuri 500 g mascarponepurkki (maksoi vain 2,99 €). Pohjana käytin hyväksi havaitsemaani murotaikinaohjetta. Sen verran varioin sitä, että korvasin osan jauhosta mantelijauheella. Murotaikinaohje on jonkin verran ylimitoitettu, sillä tein piirakan halk. 20 cm irtopohjavuokaan. Yli jääneestä murotaikinasta voi leipoa keksejä tai laittaa jääkaappiin/pakastimeen myöhempää käyttöä varten.

Murotaikina:
150 g voita
50 g sokeria
1 kananmuna
210 g venhäjauhoja
40 g mantelijauhetta
5 g (1 tl) leivinjauhetta

Laita leivinpaperi halk. 20 cm irtopohjanvuoan pohjalle. Vaahdota voi ja sokeri, lisää kananmuna joukkoon vatkaten. Sekoita vaahdon joukkoon siivilän läpi keskenään sekoitetut kuivat aineet. Painele taikinaa jauhoja apuna käyttäen vuoan pohjalle ja reunoille (noin 0,5 cm paksuisesti). Laita jääkaappiin odottamaan täytteen valmistusta.

Mustikkatäyte:
125 g (pakaste) mustikoita
15 g sokeria
5 g maizenaa

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Levitä mustikkatäyte tasaisesti murotaikinan päälle

Mascarponetäyte:
250 g mascarponetuorejuustoa
1 rkl sitruunanmehua
30 g sokeria
1 kananmuna

Sekoita kaikki aineksen tasaiseksi seokseksi. Kaada seos mustikkatäytteen päälle. Paista 175 asteessa, alatasolla, kunnes täyte tuntuu sopivan hytkyvältä, eli on sen verran kypsää, että leikattaessa pysyy koossa. Anna jäähtyä ja enjoy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti