lauantai 9. elokuuta 2014

Banoffee-kääretorttu


Kokeilin, miten banaanin, kinuskin ja kerman yhdistelmä toimii kääretortun täytteenä ja hyvinhän se toimi. Kaupasta saa nykyään kondensoitua maitoa valmiiksi keitettynä, eli ei tarvitse enää uhrata kolmea tuntia kinuskin valmistamiseen. Hintakaan ei ollut paha, sillä Prismassa valmiiksi keitetty purkki maksoi vain muutaman sentin keittämätöntä enemmän. Tein oman kääretortun pienellä uunipellillä, mutta laitan tähän ohjeen normaaliin uunipeltiin sopivaksi. Täytteen kanssa ei kannata lähteä keulimaan, koska silloin pohja voi reillä ja looputuloksesta tulee sotkuinen. Itselle kävi näin ensimmäisellä kerralla, kun tätä tein.

Kääretorttupohja
4 kananmunaa
1 1/2 dl (135 g) sokeria
1 dl (70 g) perunajauhoja
2 rkl (11 g) kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Kääntele joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet siivilän läpi. Levitä tasaisesti leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista 225 asteessa (8-10 min). Kumoa pohja sokeroidulle leivinpaperille.

Täyte:
3 dl vispikermaa
1 tl vaniljasokeria
vähän reilu 1/2 tölkkiä (a 397 g) keitettyä kondensoitua maitoa
1-2 banaania

Vaahdota kerma ja sokeri vaahdoksi ja laita jääkaappiin odottamaan. Laita kondensoitu maito minigrip-pussiin valmiiksi. Viipaloi banaanit ohuiksi viipaleiksi ja asettele kääretorttupohjan päälle. Pursota kondensoitu maito raitoina banaaniviipaleiden päälle. Levitä lopuksi vaahdotettu kerma kinuskin päälle ja rullaa torttu (älä levitä täytettä aivan koko tortun matkalle, vaan jätä toisesta päästä muutama sentti täyttämättä).

 

 

2 kommenttia: