maanantai 17. marraskuuta 2014

Pätkis-mokkapalat

Mokkapalat on sellainen leivonnainen, jota tulee tehtyä tasaisin väliajoin. Monessa blogissa on tehty tästä klassikosta pätkisversio ja täytyihän se itsekin kokeilla minttusuklaan ystävänä. Eikä ollut hirveän suuri yllätys, että hyvinhän ne sopi. Koristelun hoidin tällä kertaa nonparellien sijaan pätkisrouheella. Ohjeen löysin Tarulta ja muokkasin sen pienemmälle uunipellille sopivaksi.

Pohja:
2 munaa
2,5 dl (220 g) sokeria
135 g sulatettua voita
1 1/3 dl (135 g) maitoa 
3 2/3 dl (240 g) vehnäjauhoja 
2 tl leivinjauhetta 
1 1/2 tl vaniljasokeria
2 rkl (11 g) kaakaojauhetta 
95 g minipätkiksiä
Vuoraa suorakaiteen muotoinen vuoka(23 cm* 36 cm) leivinpaperilla. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Rouhi pätkikset. Sulata voi. Lämmitä maito tarvittaessa huoneenlämpöiseksi. Vahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Kääntele muna-sokerivaahdon joukkoon vuorotellen kuivia aineita (siivilän läpi), voisulaa ja maitoa. Lisää joukkoon viimeisenä pätkikset. Paista 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.

Kuorrutus:
4 1/2 dl (265 g) tomusokeria
2 rkl (11 g) kaakaojauhetta
65 g voita
1/2 dl vahvaa kahvia
1 1/2 tl vaniljasokeria
Sulata kattilassa voi ja kun voi on sulanut, lisää loput aineet. Sekoittele kunnolla ja kaada pohjan päälle. Levitä nopeasti ja laita samantien nonparellit/suklaarouhe ennen kuin pinta kovettuu. Anna piirakan kylmettyä jääkaapissa ennen leikkaamista, näin saat siistit palat.

8 kommenttia:

  1. Herkullisen näköisiä! ;D Tuo suklaaraaste sopii tuohon tosi hyvin, ovat jotenkin juhlavampia :)

    VastaaPoista
  2. Hyvännäköisiä ja varmasti syötäviä, tämä resepti menee mulle jemmaan!☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Pätkikset toi mukavasti vaihtelua perus-mokkapaloihin.

      Poista
  3. Voi vitsit että näyttää ja kuulostaa herkulliselta! Ei voi olla muuta kuin hyvää, tosiaan minttu+suklaa=Ihanaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Aivan, minttu ja suklaa yhdessä on todella hyvää.

      Poista