tiistai 20. syyskuuta 2016

Mustikkakääretorttu

Tähän leivonnaiseen käytin kaikki tänä vuonna keräämäni mustikat! Siis kaikki 2 dl! Olen erittäin tyytyväinen, sijoituskohteeseen, sillä kääretortussa tuoreet mustikat pääsivät parhaiten oikeuksiinsa. Maku säilyy erittäin raikkaana ja tunnistettavana, kun niitä ei keitellä, paistella tai lisätä mukaan sokeria. Mustikat siis ripotellaan täytteen päälle, jonka jälkeen torttu tuttuun tapaan rullataan. Täytteenä perus mascarpone-Flora Vispi -yhdistelmä, joka toimii aina! Se on hyvin miedon makuinen, eikä näin ollen jyrää mustikan makua alleen :D

En tiedä miten onnistuisi pakastemustikoilla, rikkoutuisiko ne täysin täytteen seassa? Tuoreet nimittäin säilyi mukavan napakkana kääretortun sisällä. Vaikka olenkin hehkuttanut puolukan erinomaista makua useaan otteeseen, niin kyllä se mustikkakin vaan erittäin hyvänmakuinen marja on, ei siitä pääse mihinkään! :)

Pohja:
3 kananmunaa
100 g sokeria
70 g perunajauhoja
½ tl leivinjauhetta

Täyte:
2 ½ dl Flora Vispiä
½ dl (30 g) tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
250 g mascarpone-tuorejuustoa
1 ½ dl mustikoita

Koristelu:
mustikoita
valkosuklaata

Ota kananmunat hyvissä ajoin huoneenlämpöön. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Vuoraa 23 cm * 33 cm uunipelti leivinpaperilla. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vaahdota kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Kääntele keskenään sekoitetut kuivat aineet varovasti muna-sokerivaahdon joukkoon siivilän läpi. Levitä taikina tasaisesti pellille ja paista uunin keskitasolla noin 8 minuuttia. Anna jäähtyä hetki. Siivilöi pinnalle hieman tomusokeria ja laita päälle leivinpaperi. Kumoa kääretorttulevy esim. leikkuulaudan avulla. Poista leivinpaperi päältä.

Vaahdota Flora Vispi ja sokerit napakaksi vaahdoksi. Vatkaa mascarpone mukaan pienimmällä teholla. Levitä puolet täytteestä kääretorttulevyn päälle ja ripottele mustikat tasaisesti täytteen päälle. Rullaa napakaksi rullaksi ja anna tekeytyä jääkaapissa tunnin ajan. Koristele kääretorttu lopulla mascaropone-vaahdolla, valkosuklaalla ja mustikoilla.


 


12 kommenttia:

  1. Ihan mahtavan näköinen ja kuuloinen kääris. Täytyy kyllä tehdä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä on tosi helppo ja nopea tehdä, niin kuin kääretortut yleensäkin :)

      Poista
  2. Vitsit että olet saanut nätisti rullattua tuon tortun! Mä yritän aina änkee niin paljon sinne väliin täytettä, että käärimisestä ei meinaa tulla enää yhtään mitään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se on kieltämättä haastavaa hillitä itsensä täytteen kanssa. Jos osan laittaa kääretortun pinnalle, niin ei tarvitse sisälle niin paljon yrittää saada mahtumaan :)

      Poista
  3. Onpas kaunis leivosmainen kääris. :p Hienosti rullautunut, ja pysyy koossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo täytteen lisääminen kääretortun pinnalle tekee siitä astetta juhlavamman. Kääretorttu kyllä pysyy hyvin koossa, kun laittaa vaan tarpeeksi vähän jauhoja, niin ei tule liian kuivakkaa, joka repeilisi käärittäessä. Ei tarvitse mitään lämmin pyyhe ympärille kikkailujakaan tällöin harrastaa :)

      Poista
  4. Mulla tahtoo kääretortut aina halkeilla pinnasta, vaikka millä ohjeella tekisin. Viimeksi meillä pojat leipoi kääretortun, itse netistä etsimällään ohjeella ja siitä tuli kyllä todella onnistunut. Ei halkeillut yhtään!

    Tuoreet mustikat on kyllä herkkua, sopii tällaisen täytteen kaveriksi. Harmi, että tuoretta mustikkaa saa niin vähän aikaa vuodesta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa testata tällä ohjeella. :) Sitten kun vielä hillitsee itsensä täytteen kanssa, niin onnistuminen on erittäin lähellä! :)

      Poista
  5. Nam nam!
    Näyttää niin hyvältä!😋
    Kääretortut on vaan niin hyviä!

    VastaaPoista
  6. Voi mikä kääris!! Niin houkuttelevan näköinen pala! En tiiä.. pitäiskö itsekkin kokeilla vai tuleeko taas lätty...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Hahaa, vaikea uskoa, että sinulla lopputulos olis lätty :D

      Poista