Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vadelma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vadelma. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Vadelma-Juustokakkubrowniet


Nykyään tuntuu, että joka toinen ohje on blogissani on sellainen, jossa on yhdistetty kaksi eri leivonnaista keskenään. No tässä tulee yksi lisää, suklainen brownie kera pehmeän juustokakku päällisen. :D

Juustokakkubrowniesien ohjeen löysin Serkusten suklaaunelma -blogista, jossa näillä oli herkuteltu ystävänpäivän tienoilla. Alkuperäisessä ohjeessa vadelmia ei lisätä juustokakkutäytteen pinnalle ennen paistoa. Tein tämän lisäyksen, koska Essi suositteli lisäämään mukaan jonkin kirpsakan elementin vastapainoksi muuten täyteläiseen makumaailmaan. Vadelmat sopi enemmän kuin hyvin suklaan ja juustokakkutäytteen kaveriksi. Laitoin yhteensä 75 g vadelmia, mutta voi laittaa enemmänkin, jos vadelmista tykkää ja haluaa enemmän raikkautta mukaan.

Juustokakkutäytteeseen käytin maustamattoman tuorejuuston sijaan Creme Bonjourin Kuningatar tuorejuustoa ihan vaan siksi, kun sitä löytyi paketti jääkaapista ja päiväys oli tulossa siinä vastaan. Hyvin onnistui silläkin. Brownies-pohjaan lisäsin myös ripauksen suolaa, koska se korostaa mukavasti suklaan makua. Ohje on puolitettu alkuperäisestä :)


Brownies-pohja:
100 g voita
100 g tummaa suklaata
2 kananmunaa
2 dl (175 g) sokeria
1 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
2 dl (130 g) vehnäjauhoja
¾ tl leivinjauhetta

Juustokakkutäyte:
200 g Kunigatar- tai maustamatonta tuorejuustoa
½ dl (45 g) sokeria
1 kananmuna
1 rkl maissitärkkelystä
...
75-100 g vadelmia

Valmista pohja sulattamalla voi ja suklaa mikrossa puolella teholla välillä sekoittaen, kunnes seos on tasaista. Vaahdota kananmunat, sokerit ja suola kevyesti omassa kulhossa. Sekoita joukkoon suklaa-voiseos. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään ja kääntele taikinan joukkoon siivilän läpi. Levitä taikina 22 cm*25 cm suorakaiteen muotoiseen vuokaan, joka on vuorattu leivinpaperilla.

Sekoita juustokakkutäytteen ainekset keskenään tasaiseksi massaksi ja levitä brownies-taikinan päälle. Vedä veitsellä kuvioita taikinaan, jotta saat kevyesti marmoroidun pinnan. Asettele vadelmat pinnalle ja paista 175 asteessa alatasolla noin 30-40 minuuttia.





maanantai 7. marraskuuta 2016

Valkosuklaakakku

Kevyt ja aavistuksen kahvin makuinen valkosuklaakakkupohja yhdistettynä aivan mahtavan makuiseen valkosuklaakreemiin ja raikkaisiin vadelmiin takaa äärimmäisen ihastuttavan makunautinnon. Alkuperäinen ohjeessa, josta tämän kakun muokkasin uuteen uskoon, ei ollut käytetty lainkaan vadelmia. Totesin kuitenkin ohjetta testatessani, että jokin raikas lisä toimisi kakussa erittäin hyvin ja oikeassa olin! Vadelma tuo mukavasti raikkautta melko tuhdin valkosuklaareemin vastapainoksi ja tekee makumaailmasta näin entistä rikkaamman.

Alkuperäisessä ohjeessa ei myöskään ollut vatkattu valkosuklaakreemiä vaahdoksi, vaan se levitettiin sellaisenaan kakun väliin ja pinnalle. Ajattelin kuitenkin testata, miten kreemi käyttäytyisi, kun sitä pyöräyttää sähkövatkaimella. Onneksi testasin, sillä kreemin koostumus muuttui monin verroin paremmaksi. Kuohkeampi koostumus sopi mielestäni paremmin tähän kuin ganachemainen ratkaisu. Valkosuklaakreemin maku, no se oli mielestäni huikean hyvä. Aion hyödyntää kreemiä jatkossa myös muissa leivonnaisissa! Ohje on otettu jälleen Parhaat leivonnaiset -kirjasta. Jos tulevalle isänpäivälle on vielä kakku mietinnässä, niin tässä on hyvä vaihtoehto perinteisen kermakakun korvaajaksi :)

Pohja:
40 g voita
85 g valkosuklaata
4 isoa tai 5 normaalikokoista kananmunaa
125 g (vajaa 1 ½ dl) sokeria
125 g (2 dl) vehnäjauhoja
2 rkl vahvaa mustaa kahvia

Valkosuklaakreemi:
85 g voita
175 g valkosuklaata
90 g (1 ½ dl) tomusokeria
125 g ranskankermaa
1 rkl vahvaa mustaa kahvia tai kahvilikööriä
100 g vadelmia

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Pingota leivinpaperi halk. 20 cm irtopohjavuoan pohjalle. Voitele ja jauhota vuoka vielä kauttaaltaan. Sulata voi ja valkosuklaa mikrossa puolella teholla välillä sekoittaen, kunnes suklaa on täysin sulanut. Vaahdota kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Kääntele jauhot munavaahdon joukkoon siivilän läpi. Sekoita joukkoon suklaaseos ja kahvi. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin alatasolla 35-40 minuuttia, kokeile kypsyyttä tikulla. Anna pohjan jäähtyä ja leikkaa veitsellä kahteen osaan.

Valmista valkosuklaakreemi sulattamalla voi ja valkosuklaa mikrossa puolella teholla välillä sekoittaen, kunnes seos on tasaista. Sekoita joukkoon tomusokeri. Anna jäähtyä hieman ja lisää joukkoon ranskankerma ja kahvi. Laita seos jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi. Vatkaa jäähtynyt seos kuohkeaksi kreemiksi sähkövatkaimella. 

Levitä noin kolmasosa kreemistä toisen kakkupohja päälle. Ripottele kreemin pinnalle vadelmat. Laita toinen kakkupohja päälle ja kuorruta kauttaaltaan lopulla kreemillä. Koristele haluamallasi tavalla. 





lauantai 15. lokakuuta 2016

Vaahtokarkki-Vadelma Cupcakes

Parasta leivontablogien seuraamisessa on, että silloin tällöin löytää ohjeita, joissa on jokin uusi mukava kierre, joka pakottaa suuntamaan kauppaan ja kaivamaan leivontatarvikkeet esiin. Nämä Annin vaahtokarkkikuorrutteiset vadelma-kuppikakut oli juuri sellainen ohje, joka jäi kummittelemaan takaraivoon, pakko testaa, pakko testaa.

Näissä kuppikakuissa oli itselle aivan uusi kuorrutetuttavuus, jonka pääraaka-aineena toimii kerma ja vaahtokarkit. Vaikka kerma onkin kuorrutteen pääraaka-aine, ei koostumus silti muistuta kermavaahtoa. Rakenne on ennemminkin sitkeä kuin vaahtomainen, mikä ei ole ollenkaan huono asia.

Anni oli tenyt näistä mini versioita, mutta itse tein ihan perus muffinivuokiin. Maku oli erittäin hyvä, melko neutraali taikinaosuus sopi todella hyvin yhteen makean vaahtokarkkikuorrutteen kanssa. Nämä olisi just sopivaa tarjottavaa johonkin prinsessajuhliin, koska tämän tyttömäisemmäksi ei voi enää kuppikakut mennä, eihän? :)

Kuppikakut: (12 kpl) 
2 kananmunaa
2 dl (175 g) sokeria
1 ½ tl vaniljasokeria
3 ½ dl (225 g) vehnäjauhoja
1 ½ tl ruokasoodaa
100 g sulatettua voita
1 ½ dl maustamatonta jogurttia
1 dl pakastevadelmia

Vaahtokarkkikuorrutus:
5 dl vispikermaa
300 g vaahtokarkkeja
2 dl (120 g) tomusokeria
ripaus suolaa
pari tipaa punaista elintarvikeväriä

Valmista vaahtokarkkikuorrute laittamalla kerma, vaahtokarkit, tomusokeri ja suola kattilaan. Anna seoksen kuumentua keskilämmöllä välillä sekoittaen, kunnes vaahtokarkit ovat kokonaan sulaneet. Värjää seos elintarvikevärillä. Kaada seos kulhoon anna jäähtyä. Laita jääkaappiin yöksi.

Aloita kuppikakkujen valmistus laittamalla uuni kuumenemaan 175 asteeseen ja vuoraamalla muffinipelti paperisilla muffinivuoilla. Sekoita kananmunat ja sokerit keskenään tasaiseksi seokseksi. Sekoita vehnäjauhot ja ruokasooda keskenään ja kääntele muna-sokeriseoksen joukkoon siivilän läpi vuorotellen voisulan ja maustamattoman jogurtin kanssa. Sekoita lopuksi vadelmat varovasti taikinan joukkoon. Kaada taikina muffinivuokiin ja paista uunin keskitasolla noin 25 minuuttia tai kunnes tikulta kokeiltaessa siihen ei jää taikinaa. Anna kuppikakkujen jäähtyä ennen kuorruttamista.

Vaahdtota kylmä vaahtokarkkikuorrutus. Kuorrute on valmista, kun se on sileää ja kiiltävää. Huom. kuorrutus on valmiina melko sitkeän oloista. Laita pursotinpussiin ja pursota kuorrute kuppikakkujen pinnalle. Koristele haluamallasi tavalla.