Ihan perus kauralastuja, ei mitään uutta ja mullistavaa, mutta hyviähän nämä ovat, mitä siihen muuta lisäämään.
Kauralastut (n. 30 kpl)
No niin pistetäänpäs pitkästä aikaa täytekakkupäivitystä tänne blogiin. Täytekakkuja olen kyllä tehnyt mutta en oo viitsiny niitä tänne laittaa koska A) Hienompia löytyy about miljoonasta eri blogista ja B) ne on kaikki aika lailla samaa tavaraa. Mutta tässä kakussa on kokeilemisen arvoinen täyte, jota minä ainakin voin lämpimästi suositella. Kakku on 5 munan tekele ja välissä on lisäksi vadelmahilloa ja reunoilla Flora vispiä, johon osaan on sekoitettu valkoista ja osaan maitosuklaata. Vaahdot on ladottu vuorotellen pursotinpussiin ja sitte vaan töräytetty kakun reunoille.
Ja siihen täytteeseen tulee:
250 g mascarponejuustoa.
1 prk Flora Vanillaa
½ dl tomusokeria, jos haluaa, ei oo pakko laittaa
4 liivatelehteä
Huomatkaa että mascarpone-tuorejuusto on eri asia kuin mascarponejuusto. Mascarpone-tuorejuusto on huomattavasti löysempää tavaraa kuin Mascarpone-juusto.
Tämä kakku kuulosti niin tajuttoman hyvältä, että pakkohan sitä oli tämmösen suklaaholistin testata. Ohjeen otin Otetaan ensin puoli kiloa voita -blogista. Pieniä muutoksia tein kakkupohjaan. Vähensin kaakaojauheen määrää alkuperäisestä, koska jos pohjassa on liikaa käytetty kaakaota, niin se ei mielestäni maistu hyvälle. Todella tuhtia tavaraahan tämä on, sitä ei voi kukaan kieltää. Pienikin palanen riittää taittamaan makeanhimon.
Tummanpuhuva paholaisen suklaakakku
4 dl (260 g) vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
¾ tl leivinsoodaa
1 tl vaniljasokeria
155 g voita
3 ½ dl sokeria
1 dl (70 g) kaakaojauhetta (van Houten tai vast.)
2 munaa
3 ¼ dl lämmintä vettä
Lämmitä uuni 175 -asteiseksi. Voitele ja jauhota 26 cm kakkuvuoka (tai kaksi 23 cm vuokaa). Sekoita kuivat aineet keskenään (lukuunottamatta kaakaojauhetta). Vatkaa pehmeää voita monitoimikoneessa (vispilällä) keskiteholla kunnes siitä tulee kermaista. Lisää sokeri pienissä erissä, vatkaa täydellä teholla, yhteensä noin kolme minuuttia. Lisää kaakaojauhe ja vatkaa minuutti. Kaavi seos reunoilta kulhoon, lisää munat yksi kerrallaan välillä vatkaten. Koneen käydessä hitaalla vaihteella, lisää kuiva-aineseos kolmessa erässä, ja näiden välillä lämmin vesi kahdessa erässä. Kaavi taas reunat ja vatkaa hiljaisella teholla noin 30 sekuntia. Kaada taikina vuokaan / vuokiin. Kypsennä 45-55 minuuttia, ota uunista ja anna jäähtyä vuoassaan 20 minuuttia. Irrota kakku vuoasta ja anna jäähtyä täysin ennen kuin täytät sen
Enkelten ruokaa
1 iso muna
2 munankeltuaista
½ dl vettä
2 ½ dl sokeria
200 g voita,
25-30 ml Stroh kermalikööriä
Vatkaa sähkövatkaimella tai monitoimikoneen vispilällä munia ja keltuaisia suuressa kulhossa täydellä teholla noin 5 minuuttia. Laita vesi ja sokeri kasariin, lämmitä ja anna poreilla kunnes seos on "pehmeän kuulan" vaiheessa eli kun pudotat tipan kylmään veteen, se jähmettyy niin että sitä voi sormin muotoilla. Jos omistat erityisen lämpömittarin tämäntyyppisiä tilanteita varten niin lämpötilan pitäisi olla noin 115 astetta Celsiusta. Kaada seos kuumutta kestävään mitta-astiaan. Valuta seos kananmunaseokseen ohuena, tasaisena nauhana koneen käydessä hiljaisella teholla koko ajan. Nosta tehoa keskitasoon ja vatkaa noin 7 minuuttia tai kunnes seos on jäähtynyt kokonaan. Lisää sitten voi noin 50 g kerrallaan, vatkaa keskiteholla jokaisen voin lisäyksen jälkeen. Kun kaikki voi on lisätty, vatkaa vielä noin 3 minuuttia keskiteholla, kunnes seos sakenee hieman. Sekoita mukaan Bailey's (ja suola). Nosta seos jääkaappiin odottamaan.
Suklaatäyte, suklaa-karamelliganache
300 g tummaa suklaata
2 ½ dl kuohukermaa
100 g Candy King Fudge-paloja
Paloittele / rouhi suklaa mahdollisimman pieneksi. Sulata karamellit kermaan ja kaada kuuma seos suklaarouheen päälle. Sekoita kunnes suklaa on sulanut. Nosta tämäkin täyte hetkeksi jääkaappiin, sitä on helpompi käsitellä kun se jäähtyessään hiukan jähmettyy. Älä kuitenkaan unohda sitä sinne puoleksi päivää...
Koko komeus kasaan:
Leikkaa suklaakakku varovasti kolmeen osaan (tai jos teit kaksi kakkua, molemmat kahteen osaan). Minulla oli tässä pikku vaikeuksia, oli sen verran mureaa kakkua että meinasi mennä palasiksi...
Kasaa kakku tarjoilulautaselle valmiiksi. Levitä ensimmäiseen väliin osa täytteestä, toiseen väliin suklaaganache ja kuorruta lopulla kreemillä. Jos teit kaksi kakkua, laita ylimpään väliin myös kreemiä. Nosta kakku vielä jääkaappiin lepäämään ennen tarjoilua.
Onko se pulla vai muffini. Tämä kysymys herää kun näitä herkkuja maistaa. Ennen paistoa taikina muistuttaa erehdyttävästi löysää pullataikinaa ja paiston jälkeen muistuttavat rakenteeltaan enemmän muffineita kuin pullaa. Todella mukava vaihtoehto tavalliselle pullalle.
Quick and Easy Cinnamon Bun Muffins
Taikina
1 ¾ dl kädenlämpöistä maitoa
25 g tuorehiivaa
¾ dl sokeria
¼ tl suolaa
3 ½ dl (230 g) vehnäjauhoja
3 rkl auringonkukkaöljyä
1 tl vaniljasokeria
1 muna
Täyte/Päällinen
(35g) voita huoneenlämpöisenä
1 ½ dl (100 g) fariinisokeria
1 tl kanelia
ripaus kardemummaa
Kuorrutus:
1 ½ dl (100 g) tomusokeria
noin 1 rkl maitoa tai kermaa
Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää suola ja sokerit. Vatkaa joukkoon jauhot, öljy ja muna. Kaada taikina silikoniseen muffinivuokaan (12kpl) ja anna levätä vähintään 30 minuuttia. Valmista päällinen sekoittamalla kaikki ainekset tasaiseksi seokseksi. Ripottele täyte taikinan päälle tasaisesti. Paista 175 asteessa, kunnes muffinit/pullat ovat saaneet väriä. Anna jäähtyä. Valmista kuorrute sekoittamalla maito ja tomusokeri keskenään. Valuta kuorrutetta pullien päälle.
Tämä ohje pääsi kokeiluun sen vuoksi koska tässä oli käytetty kolmea eri "taikinaa" yhteen kakkuun. On pohjan suklaa-mantelikerros, keskimmäinen Digestivekerros ja päällimmäisenä suklaahippukerros. Kuva on siinä mielessä huono, ettei kakussa olevia kerroksia erota. Joku hätähousu paistoi kakkua liian vähän aikaa, joten kakku jäi keskeltä hieman taikinaiseksi, tosin se ei minua ainakaan haitannut, koska taikina oli tosi herkullista raakanakin. Alkuperäinen Recipe Here.
By Cracky Bars
4 ¼ dl (275 g) vehnäjauhoja
¼ tl suolaa
¼ tl ruokasoodaa
175 g voita huoneenlämpöisenä
2 ½ dl sokeria
2 munaa
1 ½ dl maitoa
1 tl vaniljasokeria
30 g tummaa suklaata sulatettuna
1 ¾ dl (100 g) rouhittuja pähkinöitä tai manteleita
2 ½ dl (150 g) suklaarouhetta
10 digestive-keksiä
Kuumenna uuni 175 asteeseen. Voitele ja jauhota halk.24 cm irtopohjavuoka
Sekoita kuivat aineet keskenään. Vaahdota voi ja sokeri, lisää munat yksitellen, koko ajan vatkaten. Sekoita voivaahdon joukkoon vuorotellen kuivia aineita ja maitoa. Ota taikinasta 1/3 erilliseen kulhoon.
Sulata 30 g tummaa suklaata mikrossa ja sekoita 1/3 taikinasta sen joukkoon, lisää mukaan mantelirouhe. Kaada suklaataikina vuoan pohjalle. Asettele Digestive-keksit KOKONAISINA taikinakerroksen päälle. Täytä reikäkohdat murentamalla loput keksit pienemmiksi paloiksi.
Sekoita jäljellä olevaan taikinaan suklaarouhe ja kaada se keksikerroksen päälle. Paista 175 asteessa, kunnes kakku on keskeltäkin kypsynyt.
Pöydällä lojui sopivasti 3 kpl kypsiä banaaneja, siispä leipomaan banaanileivoksia. Nämä syntyvät kätevästi ilman turhia vatkauksia. Tein leivokset uunipellille. Halutessaan nämä voi tehdä pienempään vuokaan, jolloin leivoksista tulee paksumpia. Pieniä viilauksia tein ohjeeseen. Täytyy sanoa, että maku oli kerrassaan mainio. Mukavaa vaihtelua nämäkin perinteisille mokkapaloille. Suosittelen!. Alkuperäinen ohje TÄÄLLÄ!
(Pampulan)Banaanileivokset
POHJA
2 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
½ tl inkivääriä
½ tl kanelia
½ tl kardemummaa
½ tl suolaa
150g sulatettua voita
1 prk kermaviiliä
2 munaa
3 banaania
KUORRUTUS
50g sulaa voita
1/2dl kahvia
4 dl tomusokeria
Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää rasvasula, kermaviili, munat ja soseutetut banaanit.
Paista pellillä/vuoassa (20*30) uunin alimmalla ritilätasolla 25-30 min. Anna jähtyä
Valmista kuorrutus. Sekoita jähtyneen rasvasulan joukoon kahvi, tomusokeri. Levitä levyn pinnalle. Koristele vaikkapa pienillä suklaapastilleilla(ranskanpastilli tai vastaava)
Brita-torttua teki mieli tehä pitkästä aikaa. Väliin laitoin täytettä, joka on oma sovellus. Oikein oli maukas kinuskinen vaahto.
Brita-torttu
Kakkupohja
150 g voita tai margariinia
1 1/2 dl sokeria
4 keltuaista
2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 1/2 dl maitoa
Marenki
4 valkuaista
2 dl sokeria
3/4 dl mantelilastuja tai kookoshiutaleita
Täyte
1 prk (2 dl) vispikermaa
100 g Fudge paloja (irtokarkkihyllystä)myös omarit tai dumlet käy
Erottele keltuaiset ja valkuaiset.
Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää keltuaiset yksitellen ja jatka vatkaamista. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja siivilöi jauhoseosta maidon kanssa vuorotellen taikinaan. Levitä taikina ohueksi kerrokseksi uunipellille leivinpaperin päälle nuolijaa apuna käyttäen.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen ja jatka vatkaamista kunnes seos on jäykkää ja kiiltävää. Marenki on valmista, kun se pysyy ylösalaisin käännetyssä kulhossa.
Levitä marenkiseos taikinan päälle. Ruokalusikan selkäpuolella saat muotoiltua kauniita marenkiaaltoja. Ripottele mantelilastut pinnalle ja paista 175 asteessa noin 30 minuuttia, kunnes marenki on kauniisti ruskettunut.
Anna kakkulevyn jäähtyä ja leikkaa se sitten kahtia. Nosta toinen levy tarjoiluastialle.
Tämä suklaakakku oli varsin onnistunut kokeilu. Sisältä löysää ja reunoilta kiinteämpää. Hieman erikoisuutta kakkuun tuovat Cointreaussa marinoidut luumut. Ei kannata maistaa lionneita luumuja kesken kakun teon, muuten voi käydä niin, että joutuu laittamaan uuden satsin likoamaan:). Paistoaikaa voi pidentää, jos ei tykkää kovin tahmeasta koostumuksesta. Tää on muuten tosi hyvää suoraan pakkasesta nappattuna;) Alkuperäinen ohje HERE.
Suklaa(Cointreau)kakku
Pohja:
1 ½ dl mantelirouhetta
¾ dl vehnäjauhoja
100 g kuivattuja luumuja, leikattuna pieneksi paloiksi.
1 dl + 3 rkl vettä
½ dl Cointreau-likööriä
200 g tummaa suklaata
110 g voita
4 munaa, keltuaiset ja valkuaiset eroteltuina
1 ½ dl sokeria
Kuorrutus:
130 g tummaa suklaata
4 rkl tomusokeria
60 g huoneenlämpöistä voita
Kakun tekoa edeltävänä päivänä:
Laita luumut ja ½ dl vettä kattilaan, keitä kunnes vesi on haihtunut lähes kokonaan. Laita levy pois päältä ja lisää likööri. Anna makujen imeytyä seuraavaan päivään. Säilytä luumuseosta jääkaapissa.
Pohja: Kuumenna uuni 190 asteeseen. Voitele ja jauhota halk. 24 cm vuoka, jonka pohjalle on asetettu leivinpaperi. Sekoita jauhot ja mantelirouhekeskenään. Sekoita kattilassa 3 rkl vettä, voi ja suklaa. Kuumenna miedolla lämmöllä koko ajan sekoitellen, kunnes seos on tasaisen sileää. Varo kuumentamasta liikaa. Vaahdota keltuaiset ja sokeri. Lisää joukkoon jäähtynyt suklaaseos vatkaten. Sekoita joukkoon myös pähkinä-jauhoseos ja luumut(myös neste jos kaikki ei ole imeytynyt). Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja kääntele ne lopuksi taikinan joukkoon. Kaada taikina esivalmisteltuun vuokaan ja paista 190 asteessa noin 25 minuuttia. Kakun pitää olla keskeltä meheva, eikä mikään kuiva korppu. Anna jäähtyä ennen kuorruttamista.
Kuorrutus:
Sekoita tomusokeri ja voi keskenään. Sulata suklaa mikrossa ja kääntele suklaa voiseoksen joukkoon. Kuorruta jäähtynyt kakku kauttaaltaan suklaaseoksella.