tiistai 9. joulukuuta 2014

Jouluiset leivokset torttutaikinasta

Kirsi oli tehnyt joulutorttuja uudella tavalla ja itsekin halusin kehitellä jotain uutta jouluun sopivaa torttutaikinasta. Näissä leivoksissa taikinalevyt paistetaan ilman täytteitä ja täytetään vasta paistamisen jälkeen. Parhaimmillaan leivokset ovat heti täyttämisen jälkeen, kun pohja on vielä rapeaa. Tein itse luumuhillon kuivatuista luumuista ja on se vaan paljon parempaa kuin kaupan marmeladit. Kaupan marmeladien hyvä puoli on kuitenkin, että niitä voi myös paistaa, toisin kuin kotitekoista.

Pohja:
5 tai 6 torttutaikinalevyä
Tee veitsellä hieman sulaneiden taikinalevyjen reunoille kuvan mukaiset viillot. Älä kuitenkaan viillä läpi astii vaan noin puoleen väliin taikinan paksuudesta. Voitele reunat munalla. Paista 225 asteessa, kunnes taikina on kohonnut ja reunat ovat saaneet kullanruskean värin. Anna jäähtyä ja ota ylimääräinen taikina pois keskustasta. Levitä kuoppaan ensin luumuhilloa ja pursota lopuksi päälle rahkatäytettä. Leikkaa veitsellä annospaloiksi

Luumusose:
200 g kuivattuja luumuja
2 1/2 dl vettä
(1/2 vaniljatanko)
(1/2 dl sokeria)
Pilko luumut. Halkaise vaniljatanko ja kaavi siemenet pois veitsellä. Laita kaikki ainekset kattilaan myös vaniljatanko ja keitä, kunnes luumut ovat pehmentyneet. Ota vaniljatanko pois ja soseuta luumuseos.

Rahkavaahto
2 dl vispikermaa
100 g rahkaa
noin 1/3 dl (30 g) sokeria
Sekoita rahka ja sokeri keskenään. Vaahdota kerma ja lisää rahkan joukkoon.

Reunat voideltu keltuaisella

Paistetut torttutaikinalevyt

Sisusta otettu pois

Täytetyt leivokset

4 kommenttia:

  1. Ihanan näköisiä ja varsinkin nuo leikkaamattomat pötköt houkuttelevat käymään kimppuun ;D Ajattelin itse tehdä luumurahkasarvia, ne on kanssa niin herkullisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Luumurahkasarvet kuulostaa erittäin hyvältä:)

      Poista
  2. Varmasti hyviä :) En ole muuten koskaan edes ajatellut, että kotitekoista hilloa ei voisi paistaa. Me ollaan aina paistettu ja hyvää on ollut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä olivat:) Varmasti jotkin kotitekoiset hillot sopivat paistamiseen. Itse olen joskus kokeillut paistaa vadelmahilloa ja se on kyllä levinnyt huolella uunissa.

      Poista