maanantai 26. syyskuuta 2016

Kuppikakut vaniljakuorrutuksella

Nyt tulee ensimmäinen ohje Serkusten suklaaunelma -blogista voittamastani Parhaat leivonnaiset -kirjasta. Tässä on sellainen leivonnainen, jota joko rakastaa tai inhoaa. Kuppikakkuosuus maistuu varmasti jokaiselle, mutta päälle tuleva kuorrutus jakanee mielipiteitä. Se on nimittäin jokaisen laihduttajan painajainen - tuhti voikreemi! Onhan sitä toki kevennetty 2 rkl maitoa. XD Kuorrutetta on runsaasti suhteessa taikinaan ja se on kyllä minun mieleeni. Ei siis varmastikaan jäänyt epäselväksi, että minä rakastuin näihin kuppikakkuihin!

Sitten vähän juttua asian vierestä. Näitä kuvatessani koin varsinaisen ahaa-elämyksen ja samalla itseni todella tyhmäksi. Olen nimittäin useasti taistellut sen kanssa, että en saa otettua kuvia tarpeeksi läheltä. Eli kamera ei laukea, kun sen vie tarpeeksi lähelle kohdetta. Nyt sitten sattumalta käytin kunnolla zoomia, enkä liikkunut itse lähelle kohdetta ja ta-daa, lähikuvan ottaminen onnistui! Siis yli vuoden olen järkkäriä käyttänyt ja nyt vasta hokasin tuon! ISO-, aukko- ja suljinaikaarvojen päälle ymmärrän jonkin verran, mutta tuollainen perusjuttu ei ollut hanskassa. :D


Kuppikakut: (12 kpl)
115 g voita
1 ¾ dl (115 g) fariinisokeria
2 kananmunaa
1 ¾ dl (115 g) vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 rkl maitoa

Kuorrutus:
175 g voita
5 dl (300 g) tomusokeria
vanija-aromia
2 rkl maitoa

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Aseta paperiset muffinivuoat 12-paikkaisen muffinipellin syvennyksiin. Sekoita keskenään vehnäjauhot ja leivinjauhe.

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää kananmunat joukkoon yksitellen vatkaten. Siivilöi joukkoon kuivat aineet ja kääntele tasaiseksi taikinaksi. Sekoita lopuksi joukkoon maito. Lusikoi taikina vuokiin ja paista keskitasolla noin 15 minuuttia tai kunnes tikulla kokeiltaessa siihen ei jää taikinaa. Anna jäähtyä ennen kuorruttamista.

Valmista kuorrutus vaahdottamalla pehmeä voi ja tomusokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon vanilja-aromi ja maito koko ajan vatkaten. Laita kuorrutus pursotinpussiin ja pursota haluamallasi tavalla kuppikakkujen pinnalle. Koristele esimerkiksi strösseleillä.



12 kommenttia:

  1. Aijaijai New Yorkissa kun olin kuppikakkukurssilla, niin kauhistelin sitä voin ja tomusokerin määrää mitä kuorrutteisiin laitettiin.. tunsin verisuonien tukkeutuvan pelkästä leivonnasta :D mutta voi elämä kuinka hyviä ne olivat <3 Ja nämä ihanat kuvat herkullisista kuppikakuista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :D Minullakin tuli näistä jenkkilä mieleen, vaikka en siellä ole koskaan käynytkään. Onhan tuo voin ja sokerin määrä melko hurja kuorrutteessa, mutta eikös kuppikakkujen idea juuri ole runsas kuorrutus! :D

      Poista
  2. Herkullisilta näyttää!😊❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tein muuten sitä ihanaa mango-unelmatorttua! Se oli hyvää!
      Blogissa juttua siitä!

      Poista
    2. Mahtavaa! Pitää käydä heti kurkkaamassa! :D

      Poista
  3. Ai että, sen kuorrutuksenhan takia niitä kuppikakkuja tehdään! <3 Silloin ei tarvitse pihtailla. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuorrutus on minustakin parasta kuppikakuissa. Paras suhde on puolet kuorrutusta ja puolet kuppikakkuosuutta :)

      Poista
  4. Oh, näyttää niiiin hyviltä!😍

    VastaaPoista
  5. Komioit! Ja mitä sitä sitten kevyt tuotteita... ei ne edes maistu miltää! Voita ja avot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Samaa mieltä, leivonnassa ei voi keventää! :D

      Poista