perjantai 2. marraskuuta 2007

Mango-kinuskitäytekakku





Mango-kinuskitäytekakku





Pohja:



8 munaa



3 dl sokeria



3 ½ dl vehnäjauhoja



½ dl perunajauhoja



Täyte:



6 liivatelehteä



1 ½ prk maitorahkaa



1 tlk(225 g) säylykemangoa



1 dl sokeria (voi laittaa enemmänkin)



5 dl kuohukermaa



Kinuskikuorrutus:



2 dl kuohukermaa



2 dl fariinisokeria



25 g voita



Reunoille:



1 ½ prk Flora vispiä



130 g valkosuklaata



Valmista pohja vaahdottamalla munat ja sokeri kuohkeaksi
vaahdoksi. Kääntele joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet (siivilän
läpi). Kaada halk. 26 cm irtopohjavuokaan, joka on voideltu ja jauhotettu.
Paista 175 asteessa uunin alatasossa, kunnes kakku on keskeltäkin kypsää.
Leikkaa pohja jäähtyneenä kolmeen osaan ja kostuta pohjalevyt sitä mukaan kun kokoat
kakun 2 dl hedelmämehua.



                      Valmista
täyte. Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Soseuta mangot ja laita sose
kattilaan yhdessä sokerin kanssa. Kuumenna seos ja liota siihen kuivaksi
puristetut liivatteet. Kääntele mangoseokseen ensin rahka ja sen jälkeen
vaahdotettu kerma.Kokoa kakku irtopohjavuokaan, laittamalla pohjalle kakkulevy
ja sen päälle aina mangotäytettä.



                      Valmista
kinuskikuorrutus. Keitä kermaa ja fariinisokeria niin kauan, kunnes se on
sakeahkoa. Lisää joukkoon lopuksi voi ja kaada kakun päälle.



                      Valmista
reunapursokkeet. Vaahdota Flora vispi ja sulata suklaa. Kääntele sulan suklaan
joukkoon ensin hieman vaahdotettua Flora vispiä, jonka jälkeen kääntele seos
lopun Flora vispin joukkoon. Kaada seos pursotinpussiin ja pursota kakun
reunoille. Koristele kakku halutessasi suklaalla.





perjantai 26. lokakuuta 2007

TERÄSTETTY SUKLAAJUUSTOTORTTU





TERÄSTETTY
SUKLAAJUUSTOTORTTU



(15 annosta)



Pohja:



1 dl (50 g) kuorittuja manteleita



2 d lvehnäjauhoja



1 dl sokeria



50 g voita



1 muna



Täyte:



1 rs (200 g) maustamatonta tuorejuustoa



2 dl vispikermaa



3 munaa



1 1/2 dl sokeria



2-3 rkl viskiä, rommia tai kahvilikööriä



1/2 dl kaakaojauhetta



Koristeeksi



50 g tummaa suklaata



 



1. Jauha mantelit monitoimikoneen leikkuuterällä. Lisää
kulhoon vehnäjauhot, sokeri sekä rasva. Lisää lopuksi muna ja sekoita
tasaiseksi taikinaksi.2. Vuoraa irtopohjavuoan pohja (Ø noin 24 cm)
leivinpaperilla ja voitele vuoan reunat sekä leivinpaperi rasvalla. Taputtele
taikina vuoan reunoille ja pohjalle. Pane pohja jääkaappiin täytteen tekemisen
ajaksi.3. Sekoita tuorejuuston joukkoon kerma, sokeri, munat ja viski (Huom!
Kakun voi toki tehdä ilman alkoholia). Lisää kaakaojauhe siivilän läpi ja
sekoita tasaiseksi. Kaada täyte pohjan päälle ja paista 175 asteessa uunin
alimmalla tasolla noin 45 minuuttia.4. Sulata suklaa vesihauteessa. Koristele
kakku suklaaraidoilla. Tarjoa kakku jäähtyneenä.

Ohje on pirkan nettisivuilta. Tämä oli helppo tehdä ja makukin oli kohdillaan.



torstai 18. lokakuuta 2007

Valkosuklaakakku





Valkosuklaakakku





1 pkt (200 g) Suklaacookies-keksejä (esimerkiksi Pirkka)

50 g voita



Täyte



4 liivatelehteä

200 g valkosuklaata

200 g maustamatonta tuorejuustoa (esimerkiksi Hovi)

1/2 dl sokeria

2 keltuaista

2 rkl sitruunamehua

2 valkuaista

2 dl kuohukermaa

Murskaa keksit ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Leikkaa
leivinpaperista irtopohjaisen vuoan pohjan kokoinen ympyrä. Painele keksiseos
vuoan pohjalle.

Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä noin 5 minuuttia.

Sulata valkosuklaa mikrossa tai vesihauteessa. Vatkaa suklaan joukkoon tuorejuusto,
sokeri ja keltuaiset.

Purista vesi pois liivatelehdistä ja liuota ne kiehuvaan sitruunamehuun. Vatkaa
hieman jäähtynyt liivate ohuena nauhana suklaaseoksen joukkoon.

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vaahdota kerma. Lisää valkuais- ja
kermavaahdot varovasti sekoittaen suklaaseokseen.

Levitä täyte keksipohjalle ja tasoita pinta. Anna hyytyä viileässä vähintään 4
tuntia, mielellään yön yli.






sunnuntai 14. lokakuuta 2007

Dumlemuffinssit



Nämä oli oikein maukkaita ja pehmeitä muffinsseja, kannattaa kokeilla.

2 dl sokeria
125 g voita
2 munaa
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
4 1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl maitoa
14 Dumle-karkkia

Vaniljaströsseli:
1 dl vehnäjauhoja
3/4 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
50 g sulatettua voita


Vatkaa
sokeri ja voi kuohkeaksi, lisää munat yksitellen vatkaten. Sekoita
vehnäjauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri. Lisää jauhoseos sekä maito,
sekoita tasaiseksi. Täytä muffinivuoat puoliväliin, laita jokaiseen
yksi Dumle. Sekoita strösselin ainekset ja levitä jokaisen muffinin
päälle. Paista uunin keskitasolla 225 astetta n. 15 minuuttia.



tiistai 9. lokakuuta 2007

Omena-pekaanipiiras





Omena-pekaanipiiras



10-12 annosta



Pohja



100 g             Valio voita



1 dl                sokeria



1                    muna



3 dl                vehnäjauhoja



1 tl                 leivinjauhetta



 



Täyte



25 g               Valio voita



1 1/2 dl          fariinisokeria



2 dl                Valio kuohukermaa



140 g             pekaanipähkinöitä



2 (250 g)        hapanta omenaa



2                    munaa



 



Tarjoiluun



                      vaniljajäätelöä



 



Valmistele ensin täytettä: Mittaa voi, fariinisokeri ja
kerma pannulle tai kattilaan. Kuumenna välillä sekoitellen n. 5 min. Nosta
pannu / kattila levyltä. Valitse n. 12 kpl pekaanipähkinää koristeeksi ja jätä
ne kokonaisiksi. Rouhi loput pähkinät veitsellä karkeaksi rouheeksi. Lisää
kinuskimaiseen seokseen rouhitut pähkinät. Anna jäähtyä hieman. Kuori omenat ja
poista niistä siemenkodat. Leikkaa omenat 1 cm:n kuutioiksi. Lisää täytteeseen.
Valmista pohjataikina. Levitä se voidellun uunivuoan (halkaisija n. 27 cm)
pohjalle ja reunoille. Vaahdota täytettä varten kevyesti 2 munaa. Yhdistä
vaahto muihin täytteen aineisiin ja kaada seos vuokaan. Paista uunin alimmalla
ritilätasolla 180 asteessa n. 15 min. Lisää tässä vaiheessa piiraan pinnalle
kokonaiset koristepähkinät. Jatka paistamista vielä 1/2 t. Peitä pinta
tarvittaessa leivinpaperilla paiston lopussa. Tarjoa lämpimänä tai
huoneenlämpöisenä jäätelön tai kylmän kermavaahdon kanssa.





lauantai 29. syyskuuta 2007

Minttuinen suklaakakku



Minttuinen suklaakakku

Pohja

175 g suklaatäytekeksejä (esim. Domino minttu)
50 g voita

Täyte

4 liivatelehteä
250 g tummaa taloussuklaata (esim. Fazer block)
2 prk (à 200 g) maustamatonta tuorejuustoa
1 ps (150 g) piparminttusuklaa-karamellirouhetta (Marianne)
(3 rkl minttulikööriä)
4 rkl kaakaojauhetta
2 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
2 dl kuohukermaa

Koristeluun

noin 1 rkl kaakaojauhetta

Tarjoiluun

2 dl kuohukermaa
2 tl vaniljasokeria
Vuoraa Ø 24 cm irtopohjavuoka leivinpaperilla.

Jauha keksit monitoimikoneessa tai tehosekoittimessa. Sekoita joukkoon sulatettu voi. Taputtele keksiseos tasaisesti vuoan pohjalle. Nosta vuoka jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.

Upota liivatelehdet likoamaan kylmään veteen 5 minuutiksi.

Sulata suklaa, katso ohje pakkauksesta.

Purista liivatelehdistä liika vesi pois. Liuota lehdet kiehuvaan vesitilkkaan.

Vatkaa kulhossa keskenään tuorejuusto, karamellirouhe, (likööri), kaakaojauhe, tomusokeri ja vaniljasokeri. Lisää sulatettu suklaa sekä liivateseos ohuena nauhana samalla sekoittaen.

Vaahdota kerma ja sekoita täytteeseen kolmessa erässä, jolloin täytteeseen tulee hyvä rakenne. Kaada täyte vuokaan ja tasoita pinta. Peitä vuoka alumiinifoliolla. Nosta jääkaappiin hyytymään yön yli.

Irrota kakku ohuella lastalla tai veitsellä vuoan reunoista ja avaa vuoka. Nosta kakku ilman pohjapaperia varovasti lastojen avulla tarjoiluvadille. Sihtaa päälle runsaasti kaakaojauhetta.

Tarjoa pehmeäksi vaahdotetun ja vaniljasokerilla maustetun kermavaahdon kanssa.

lauantai 22. syyskuuta 2007

Tuorejuusto-omenapiirakka




Tuorejuusto-omenapiirakkaa, jota tehtiin köyhissä ritareissa jonkin aikaa sitten.

Tuorejuusto-omenapiirakka (Köyhät ritarit 2007)


Murotaikinapohja:

125 g voita

1 dl tomusokeria

3 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 keltuainen

Täyte:

1 pkt maustamatonta tuorejuustoa

1 pkt (200 g) maitorahkaa

1 kananmuna

1 rkl perunajauhoja

¾ dl sokeria

1 rkl vaniljasokeria

3 - 4 omenaa ( 2 isoa omenaa)

Kuorrute:

¾ dl fariinisokeria

½ - 1 tl kanelia

75 g voita

 

Nypi voi ja kuivat aineet sekaisin, lisää keltuainen ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Laita viileään lepäämään, jotta se on helpompi kaulita.

Painele takina vuoan pohjalle, esipaista tarvittaessa n. 5 minuuttia. Sekoita tuorejuusto, maitorahka, kananmuna, sokerit ja perunajauhot. Kaada täyte piirakkapohjan päälle.

Pilko n. 3-4 omenaa (2 isoa omenaa) 1/2 cm siivuiksi ja laita ne tuorejuustotäytteen päälle niin, että täyte peittyy kokonaan. Mutta älä paina niitä täytteeseen, vaan sen päälle.

Sekoita fariinisokerista, voista ja kanelista kuorrute ja ripottele sitä omenoiden päälle. Paista uunissa keskitasolle n. 30 minuuttia 180 asteessa, niin että sokeri sulaa ja omenat pehmenevät.




tiistai 18. syyskuuta 2007

Marien vaniljapusut




Itsekin rohkenin kokeilemaan näiden tekoa viimein. Ja kyllä kannatti. Maku on aivan loistava, täyte on ihanan pehmeä ja suklaakuorrute kruunaa kokonaisuuden ja mikä parasta, nämä ovat todella nopeita ja helppoja valmistaa. Näitä kyllä kannattaa tehdä jos jostain jää ylimääräisiä valkuaisia.
OHJE TÄÄLTÄ

perjantai 14. syyskuuta 2007

Haaste



Olen tylsä enkä laita tätä haastetta eteenpäin, koska näitä tuntuu olevan joka blogissa.

Minulla on päälläni punainen t-paita ja vaaleat farkut.
Kiitos kaikille haasteen lähettäjille:)

lauantai 8. syyskuuta 2007