lauantai 20. joulukuuta 2014

Sitruunainen ricotta-mantelikakku

Tämä kakku on maultaan pehmeän sitruunainen ja koostumukseltaan se muistuttaa hyvin paljon juustokakkua. Sehän onkin ihan järkeenkäypää, kun katsoo aineksia, joita kakkuun tulee, ainoa ero juustokakkuun on, että tähän lisätään mantelijauhetta. Erittäin hyvä ja kokeilemisen arvoinen ohje.

Sitruunainen ricotta-mantelikakku
4 sitruunan kuori (laitoin 3:n isokokoisen sitruunan)
1 vaniljatanko
4 kananmunaa
2 1/2 dl (220 g) sokeria
120 g voita
200 g mantelijauhoja
250 g ricottaa
mantelilastuja
+ tomusokeria

Ota ainekset hyvissä ajoin huoneenlämpöön. Pese sitruunat hyvin ja raasta kuori hienolla terällä. Halkaise vaniljatanko ja kaavi veitsenterällä siemenet irti. Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Vaahdota valkuaiset ja lisää 0,5 dl sokeria pienissä erissä koko ajan vatkaten. Vatkaa, kunnes valkuaisvaahto on kiiltävää ja jämäkkää. Vaahdota toisessa kulhossa voi ja loput sokerista (2 dl) kuohkeaksi ja vaaleaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon sitruunankuoriraaste, vaniljatangon siemenet ja keltuaiset yksi kerrallaan. Sekoita joukkoon myös mantelijauho ja ricotta. Siirrä noin puolet valkuaisvaahdosta muiden ainesten joukkoon ja kääntele varovasti sekaisin. Lisää loput valkuaisvaahdosta ja kääntele taas varovasti joukkoon. Varo ylivatkaamasta, ettei vaahto lässähdä täysin. Kaada taikina leivinpaperilla pohjustettuun irtopohjavuokaan (tein 24 cm vuokaan). Ripottele pinnalle reilusti mantelilastuja. Paista 180 asteessa noin 45 minuuttia, kunnes kakku on saanut hieman väriä. Anna jäähtyä kokonaan ja koristele tomusokerilla. Parhaimmillaan kakku on seuraavana päivänä.

2 kommenttia: