maanantai 23. helmikuuta 2015

Porkkanamuffinssit

Porkkanaleivonnaiset on niin hyviä, että niitä täytyy leipoa tasaisin väliajoin. Näiden herkkujen ohjeen löysin Tarun blogista. Taikinan tein täysin ohjeen mukaan, mutta kuorrutuksen sovelsin osittain itse. Raaka-aineet ovat samat kuin alkuperäisessä ohjeessa. Käytin maustamattoman tuorejuuston sijaan mango-tuorejuustoa. Vähensin myös tomusokerin määrää huomattavasti, koska maustetut tuorejuustot ovat itsessään melko makeita. Tykkäsin kyllä sekä pohjasta että kuorrutuksesta.

Taikina:
2-3 porkkanaa (noin 3 1/2 dl raastetta)
100 g voita
2 dl (175 g) sokeria
2 kananmunaa
1/2 dl maitoa tai kermaa
2 dl (130 g) vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1/2 tl kanelia 

Kuorrutus:
1 dl vispikermaa
200 g mangotuorejuustoa 
1/2 dl (30 g) tomusokeria

Raasta porkkanat hienoksi raasteeksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sulata voi, lisää sokeri ja sekoita tasaiseksi. Lisää kananmunat ja sekoita voimakkaasti. Sekoita porkkanaraaste taikinan joukkoon. Lisää kuivat aineet siivilän läpi taikinaan ja kääntele nuolijalla, kunnes taikina on tasaista. Sekoita lopuksi maito taikinaan. Jaa taikina muffinivuokiin, jotka on aseteltu muffinipellin syvennyksiin. Paista 175 asteessa noin 25 minuuttia. 

Vatkaa kerma ja lisää siihen tuorejuusto ja tomusokeri. Pursota kuohkeaksi vatkattu kuorrute jäähtyneiden leivosten päälle. Koristele esimerkiksi strösseleillä.

4 kommenttia:

  1. Nää on ihania! :D Tuo mangotuorejuusto varmasti sopii hyvin tuohon porkkanan kanssa!

    VastaaPoista
  2. Porkkanaleivonnaiset on yleensä aina todella hyviä ja tosiaan tuo mangotuorejuusto varmaan antaa hiukan uudenlaisen maun kuorrutukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Montaa porkkanaleivonnaisreseptiä on tullut kokeiltua ja melkein kaikki ovat olleet erittäin herkullisia. Mangotuorejuusto tosiaan toimi erittäin hyvin kuorrutteessa:)

      Poista