sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Tyrnimousse-kääretorttu

Kääretorttu on yksi suosikkileivonnaisistani. Se on nopea ja helppo tehdä. Lisäksi sitä voi varioida lukemattomilla tavoilla, vaihtelemalla täytteitä. Kääretorttu säilyy myös parempana pidempään kuin esimerkiksi täytekakku, kosta pehmeä sokerikakkutaikina reunustaa kauttaaltaan sisällä olevaa täytettä.  Tällä kertaa päätin täyttää kääretortun tyrnimoussella, jota olen testannut muutamaan otteseen. Moussesta ei tule kovinkaan voimakkaasti tyrnin makuinen, joten halutessaan marjojen määrää voi lisätä. Tyrni sopii oivallisesti kaveriksi valkosuklaan kanssa. Tykkään käyttää valkosuklaata myös senkin takia, että se hyydyttää mukavasti täytettä. Alla on muutama niksi ja kuva onnistuneen kääretortun tekemiseen.

Kääretorttupohja:
3 kananmunaa
100 g sokeria
60 g perunajauhoja
10 g kaakaohjauhetta
½ tl leivinjauhetta

Täytteeksi:
omenahilloa

Tyrnimousse:
75 g tyrnejä
15 g vettä
10 g sokeria
75 g valkosuklaata
75 g turkkilaista jogurttia
100 g vispikermaa

Valmista kääretorttupohja
Vuoraa uunipelti (24*34 cm) leivinpaperilla. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vaahdota huoneenlämpöiset kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Kääntele kuivat aineet munavaahdon sekaan varovasti siivilän läpi. Kaada seos pellille ja paista 225 asteessa, keskitasossa noin 8 minuuttia.

Valmista tyrnimousse
Laita tyrnit, vesi ja sokeri kulhoon ja kuumenna mikrossa, kunnes tyrnit ovat muussautuneet. Paseeraa seos ja anna jäähtyä. Lisää joukkoon turkkilainen jogurtti. Sulata suklaa ja lisää tyrniseos sen joukkoon. Vaahdota kerma ja kääntele täytteen sekaan varovasti. Laita jääkaappiin.

Kokoa kääretorttu
Siivilöi jäähtyneen kääretorttupohjan  päälle tomusokeria. Aseta päälle leivinpaperi ja leikkuulauta tai uunipelti. Käännä ylösalaisin ja poista leivinpaperi. Leivitä pinnalle ohut kerros omenahilloa ja tyrnimousse, jätä toiseen muutama cm tyhjää tilaa, ettei täyte pursua yli äyräiden. Rullaa tiukaksi paketiksi ja kiristä leivinpaperin avulla. Laita jääkaappiin tekeytymään vähintään muutamaksi tunniksi.

Laita kananmunat hetkeksi lämpimään veteen, niin vaahtoutuvat paremmin
Mitä kuohkeampi vaahto, sitä parempi lopputulos
Kääntele kuivat aineet varovasti muna-sokerivaahdon joukkoon
Levitä taikina tasaisesti uunipellille
Anna pohjan jäähtyä
Siivilöi tomusokeria pohjan pinnalle
Aseta leivinpaperi ja leikkuulauta pohjan päälle...
...ja käännä ylösalaisin
Levitä pinnalle ohut kerros hilloa
Jätä täytteelle pursuamisvaraa toiseen päähän
Rullaa kääretorttu
Kiristä tiukaksi paketiksi leivinpaperia apuna käyttäen

4 kommenttia:

  1. Herkullisen näköinen kääretorttu :) Tyrni on kyllä ihanaa! Mulla on vielä yksi ½ litran purkki mehua pakkasessa. Jokin vaahto olisi hyvää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tyrni on monikäyttöinen marja ja sopii hyvin erilaisiin vaahtoihin/mousseihin. MasterChef VIP:ssä tehtiin joku aika sitten tyrnipossetia, joka vaikutti myös mielenkiintoiselta jälkiruoalta. http://www.nelonen.fi/ohjelmat/masterchef-vip/1837622-masterchef-kilpailijoiden-haaste-tyrniposset-ja-hunajakenno--jalkiruoka---syntyisiko-sinulta

      Poista
  2. Onpas tänne blogiisi ilmestynyt kaikkea aivan ihanaa! Allekirjoitan kyllä täysin tuon filosofian "yksinkertaista ja hyvää". Lisäsin blogisi seurantalistalleni, luulenpa että löydän täältä vielä vaikka mitä kokeiltavaa. Tässä olisi loistava idea ajatellen tädiltä saatuja tyrnejä, joille en ole vielä keksinyt mitään käyttöä, niitä on muutama pussi pakastimessa odottamassa.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kommenttisi kyllä piristi sateista torstaipäivää :D Mukavaa, jos löysit mieluisia ohjeita. Sinun blogisi löytyykin jo minun listaltani. Tyrnimousse on erittäin hyvää, eivätkä tyrnitkään maistu niin kirpeiltä, kun niihin sekoittaa vähän kermaa ja valkosuklaata ;)

      Poista